Stressi

Stressi rasittaa mieltä ja kehoa. Työstressi voi sairastuttaa. Helpota oloa ohjeillamme!

Stressi tarkoittaa tilaa, jossa ihminen kohtaa niin paljon haasteita ja vaatimuksia, että käytettävissä olevat voimavarat ylittyvät tai ovat tiukoilla.

Stressi aiheutuu tyypillisesti kielteisistä muutoksista, mutta myös myönteiset yllätykset voivat nostaa stressin pintaan.

Stressin oireet ovat sekä psyykkisiä että fyysisiä. Stressaantunut voi olla jännittynyt, ärtynyt, aggressiivinen ja levoton. Vakavasta stressitilasta voi seurata masennus, paniikkihäiriö, ahdistus tai työuupumus eli burn out.

Osa stressaantuneista voi kärsiä myös päänsärystä, huimauksesta, sydämentykytyksestä, pahoinvoinnista, vatsavaivoista, hikoilusta, usein toistuvista flunssista ja selkävaivoista.

Stressi voi johtaa myös päihteiden väärinkäyttöön ja jopa itsetuhoisuuteen. Myös sosiaalinen elämä voi kärsiä. Stressi voi aiheuttaa eristäytymistä ja parisuhdeongelmia.

Stressiä aiheuttavat esimerkiksi jatkuva kiire, sopimaton työ tai työttömyys, melu, liiallinen vastuu, perheongelmat ja äkilliset elämänmuutokset.

Harvinaisempia, mutta merkittäviä stressin aiheuttajia ovat äkilliset traumaattiset tapahtumat, kuten luonnonkatastrofit, onnettomuudet ja läheisten kuolemat. Nämä voivat johtaa akuuttiin tai traumaperäiseen stressihäiriöön.

Mikään asia ei stressaa ihmistä automaattisesti. Ihminen reagoi yksilöllisesti ympäristöönsä. Reaktio riippuu paljon siitä kuinka helppoa tai vaikeaa kullekin on sietää uusia tilanteita, painetta ja menetyksiä.

Kuinka stressistä voi päästä eroon?

Kevennä huolten taakkaa jakamalla se muiden kanssa. Puhu läheistesi kanssa. Pohtikaa yhdessä vaihtoehtojasi.

Ongelmien edessä olisi tärkeää lopettaa asioiden vatvominen ja suunnata ajatukset asioiden ratkomiseen. Vietä huolihetkiä ja käytä muu aika johonkin hyödylliseen. Esimerkiksi vapaaehtoistyö edistää tutkitusti hyvinvointia.

Lataa akkujasi sinulle sopivalla tavalla ja liiku. Säännöllinen liikunta lievittää masentuneisuutta, ahdistusta ja auttaa sietämään stressiä. Samalla itsetunto ja elämänhallinnan tunne vahvistuvat.

Vältä alkoholia ja huolla ihmissuhteitasi. Humalahakuisesta juomisesta voi seurata uupumisen kierre, sillä alkoholi heikentää unenlaatua. Sen sijaan vietä mahdollisimman paljon aikaa muiden ihmisten kanssa. On tutkittu, että tärkein henkisesti hyvinvoivia ihmisiä yhdistävä tekijä on se, että heillä on paljon sosiaalisia suhteita.

Kehitä myötätuntoa. Hyvien tekojen tekeminen vahvistaa henkistä hyvinvointiasi ja tuo elämään mielekkyyttä.

Jos työ stressaa, puutu työoloihin. Pyydä apua, priorisoi ja opettele mokaamaan. Aina ei ole pakko onnistua täydellisesti. Laske rimaa myös muihin kohdistuvissa odotuksissasi. Jos et vaadi toisilta aina täydellistä suoritusta, voit vähitellen keventää myös itsellesi asettamiasi vaatimuksia.

Yritä suhtautua elämään keveämmin. Huumori on tärkeä keino vähentää stressiä. Myönteinen asennoituminen elämään vähentää herkistymistä vastoinkäymisille ja pitkään jatkuville harmituksille.

Lähde: Terveyskirjasto