Hyvinvointi

Kirsi Alm-Siira ei stressaa ja menee usein yli siitä mistä aita on matalin

Uutisankkuri Kirsi Alm-Siira ei hermoile eikä ota elämäänsä liikaa pakollisia asioita. Vuonna 2018 tehdyssä haastattelussa hän kertoo, mitä ei ole valmis tekemään ulkonäkönsä eteen.

13.11.2018 | Päivitetty 26.8.2024

Kirsi Alm-Siira asuu Etelä-Helsingissä karkkikaupan yläkerrassa. Perheeseen kuuluvat puoliso Kalle sekä tyttäret Stella ja Patricia. Kirsi on entinen kilpa-aerobickaaja. Hän vetää ryhmäliikuntatunteja kuntokeskuksessa ja juoksee puolimaratonin vuodessa. Hänen paras kauneusvinkkinsä kuuluu: Kuivaa kasvot ja kaula aina alhaalta ylöspäin. Äidiltä oppimansa taidon hän on opettanut myös tytöilleen.

1. Mitä et olisi valmis tekemään ulkonäkösi eteen?

Mihin sen rajan asettaa? Minulla on ollut tekoripset, hiustenpidennykset, rakennekynnet ja käyn kosmetologilla mesoterapiassa (neulaushoito). En sano, ettenkö voisi tehdä ulkonäölleni jotain isompaa. Pidän kuitenkin luonnollisuudesta. Ulkonäköni ei ole noususuunnassa, mutta se ei vie itseluottamustani. Tiedän, että hallitsen työni.

2. Miten tiukka äiti olet?

Olen rento. Nauramme yhdessä paljon. Näissä olen tiukka: Kotona syödään sitä, mitä on tarjolla. Hampaat pestään ja ollaan kohteliaita.

3. Stailataanko uutisankkurit tarkasti?

Ennen lähetystä minut meikataan, mutta vaatteet hankin itse. Lainaan osan pr-toimistoista ja ostan aika paljon. Pidän väreistä. Minulla on 2–3 suosikkimekkoa ja -paitaa. Aina ei tarvitse olla uutta. Joskus ystäväni tosin huomauttaa, että olen käyttänyt samaa vaatetta liikaa.

4. Mitä teet, kun stressi pukkaa päälle?

Minulla on stressiä ennaltaehkäisevä asenne. Ratkon ongelman kerrallaan. Oikeastaan olen Hulda Huoleton. Monissa asioissa menen yli siitä, missä aita on matalin. Koulut, päiväkodit ja harrastukset ovat lähellä. Menen töihin, teen ja lähden. Vapaa-aika on omaa aikaa, jolloin työ ei vaivaa alitajunnassani. En ota itselleni pakkoja.

5. Vinkkisi jännittäjille?

Esiintymisjännitys vaivasi minuakin aluksi pahasti. Parikymppisenä hyperventiloin radiossa ja minusta kuului vain vinkunaa. Harjoittele kavereiden edessä ja tee asioita, jotka pelottavat sinua. Varmuus kasvaa tekemällä.

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt