Jasmiina Ahti jätti hyväpalkkaisen työn ja neuvoo nyt muita: "Älä pelkää, aina avautuu mahdollisuuksia"


Elämänmuutos vei Jasmiina Ahdin it-alalta kohti unelmaa. Hän muutti perheineen maalle eläinten keskelle ja perusti yrityksen. Välillä rahat ovat vähissä, mutta omavaraisuus tuo tyydytystä. Myös sijaisperheenä toimiminen tuo merkitystä arkeen.
Kuvat Kirsi Tuura

Huvikumpu. Se on ensimmäinen sana, joka tulee mieleen, kun Aurora, 8, avaa oven. Sastamalassa sijaitsevan omakotitalon ovelle ilmestyvät myös Otso, 10, Aretta, 5, ja muhkeakarvainen Paavo-koira.

Vintille johtavilla portailla on riveittäin värikkäitä kenkiä. Shakkiruutukuvioisen lattian toisella puolen on keittiö.

Lipaston päällä on kimppu syreenin oksia, nurkassa pinkin, turkoosin ja keltaisen sävyisiä esiliinoja. Pöytää peittää pilkullinen, ruohonvihreä liina.

Jasmiina Ahti fiftarityylisessä keittiössään.

Lieden ääressä häärää Jasmiina Ahti leveähelmaisessa 1950-luvun tyylisessä mekossa. Korvan takana on suuri ruusuke.

Retrotyylinen keittiö on kuin nukkekodista. Jokainen värikäs purnukka, limonadipullo ja metallirasia sopii yhteen.

– Olen oikea klisee. Pullantuoksuinen äiti, joka asuu maalla söpöjen eläinten kanssa, Jasmiina nauraa ja huutaa:

– Ipanat syömään!

Ja ipanat tulevat. Aurora läpsii isoveljeään vain hieman, muuten sisarukset käyttäytyvät siivosti.

1930-luvun hirsitaloa on remontoitu hartaasti. Vähitellen se alkaa muotoutua juuri sellaiseksi kuin asukkaat haluavat. Vähän samalla tavalla kävi Jasmiinan työlle – monen mutkan kautta.

Hevostytön lapsuus lähiössä

Jasmiina vietti lapsuutensa kerrostaloasunnossa Vantaan Martinlaaksossa.

– Se oli kunnon lähiö, hän muistelee.

Jasmiinan äiti oli kotoisin Pohjois-Suomesta, ja perhe vietti kesänsä siellä. Isä painoi töitä tienatakseen elantoa perheelle. Jasmiina oli innokas hevostyttö ja viihtyi talleilla. Kun hän sai opiskelupaikan hevostalouskoulusta Ypäjältä, päätös oli selvä.

Hevoset ovat rakkaita perheenjäseniä.

Opintojen jälkeen Jasmiina työskenteli pari vuotta tallimestarina. Sen jälkeen hän opiskeli vielä pieneläinhoitajaksi ja sai unelmiensa työn pieneläinklinikalta.

– Ajattelin, että teen sitä työtä loppu elämäni. Sitten sain kuulla olevani eläimille allerginen. Kun söin allergialääkkeitä, tuntui kuin olisin ollut veden alla. Olin niin tokkurassa. Tajusin, etten voi jatkaa.

Ylityöt veivät burnoutin partaalle

Jasmiina mietti, mitä ihmettä hän tekisi. Työvoimatoimistossa hänelle suositeltiin sairaanhoitajaksi ryhtymistä.

– Vastasin, etten pirussa ryhdy. Harkitsin kyllä. It-ala kuulosti kiinnostavalta, mutta minulle ­sanottiin, etten pärjää siellä, koska olen niin surkea matikassa. Sisuunnuin.

Jasmiina päätti opiskella datanomiksi. Hän sai töitä ohjelmisto suunnittelijana.

– Siellä minä koodailin propellihattuna. Tykkäsin työstäni ja viihdyin. Sain toimia itsenäisesti kurinalaisten sääntöjen mukaan.Vähän kuin olisi tehnyt neuleohjetta.

Jasmiinalla alkoi mennä lujaa. Vaput ja pääsiäiset kuluivat töissä, ylitöitä kertyi ”älyttömästi”.

– Olin burnoutin partaalla.

Sitten hän alkoi odottaa esikoistaan. Se tarjosi mahdollisuuden hypätä pois kovatahtisesta työstä. Näin alkoi suuri elämänmuutos.

"En antanut itselleni armoa äitinä"

Kotiin jääminen lapsen ja omien ajatusten kanssa oli Jasmiinalle järkytys. Hän asui miehensä Matin kanssa Karkussa keskellä metsää. Arki vaati totuttelua.

– Otso oli vaativa koliikkivauva. Ensimmäiset kuukaudet kuluivat sumussa. Muistan väsymyksen. Olin ehdoton. Vauvaa piti täysimettää, soseet piti tehdä itse, kestovaipat piti olla. En antanut itselleni armoa.

Aurora on usein äidin mukana töissä.

Matti teki vuorotyötä ja pystyi auttamaan vaimoaan arjessa. Väsymyksestä huolimatta Jasmiina kaipasi lisää tekemistä.

– En osaa olla paikallani. En ole koskaan käynyt hieronnassa. En ikinä haluaisi kylpylään! Haluan koko ajan tehdä jotain, hän naurahtaa ja kerää astiat pöydästä.

Sitten hän siivoaa, tiskaa ja häärää lisää.

Yrittäjäksi hoitovapaalla

Vuonna 2007 syntyi toinen lapsi, ja talo kävi pieneksi. Pari osti isomman. Jasmiina perusti yrityksen vuonna 2009 ollessaan toisen lapsensa kanssa hoitovapaalla.

Hänen allergiansa olivat helpottaneet maallemuuton myötä. Perheeseen hankittiin kaksi hevosta.

Ajatuksena oli perustaa pieni yksityistalli. Toisin kävi: pari viikkoa myöhemmin raskaustesti näytti jälleen positiivista.

– Onneksi en ehtinyt ottaa niitä vuokrahevosia! En olisi uskaltanut olla niiden keskellä mahani kanssa.

Jasmiina mietti kuumeisesti, mitä tehdä toiminimellään. Ajatus sohvalla makaamisesta sai niskakarvat pystyyn. Ratkaisu löytyi rakkaasta harrastuksesta: ompelemisesta.

Irtisanouduin, vaikka yritykseni ei tuottanut

Kun Jasmiina laittoi Facebookiin kuvia lapsistaan omatekoisissa vaatteissa, kaverit alkoivat kysellä, mistä niitä saa.

Jasmiina valmisti kokeeksi pienen erän lastenvaatteita paikalliseen tapahtumaan. Vähitellen hän alkoi myydä niitä yrityksensä kautta. Kovin suurista rahoista ei ollut kyse.

Samoihin aikoihin Jasmiinan piti palata takaisin päivätyöhönsä. Julkisen sektorin työpaikka oli ulkoistettu, eikä muutos miellyttänyt Jasmiinaa. Hän päätti irtisanoutua.

– En tiennyt, mitä tekisin. Yritykseni ei tuottanut vielä juuri mitään.

Vakaasta toimeentulosta luopuminen ei hirvittänyt.

Paavo tarkastelee tulijoita. Vieressä Aretta ja taustalla Aurora.

– Se oli hevostyttöjuttu. Kukaan ei ole yhdellä tallilla eläkeikään asti. Tallia vaihdellaan jatkuvasti. Muillekin haluaisin sanoa: älä pelkää, älä haudo itsemurhaa. Aina avautuu uusia mahdollisuuksia.

Niin kävi nytkin. Kuukausi irtisanoutumisen jälkeen Jasmiinalle tarjottiin paikkaa pienestä käsityöläispuodista Tallipiha-museokorttelissa Tampereella.

– Rakastin sitä puotia! Kotona odotti arki lasten kanssa ja uuden talon remontti. Puoti merkitsi minulle omaa aikaa. Oli ihanaa tavata asiakkaita.

Pienet tulot muuttivat elämää

Kun tulotaso putosi, lastenvaatteiden shoppailu loppui.

– Sitä harrastin ennen ahkerasti. Samoin jäivät shoppailu-, leffa- ja kahvittelureissut Tampereelle. Eläinhommissa olin onneksi tottunut pieneen palkkaan.

Lopulta Jasmiinan puoti kasvoi ulos seinistään. Oli myssyä, essua, vaatetta ja liinaa. Liikevaihtokin suureni.

Jasmiinan kolmivuotias kuopus oli pahimmassa uhmaiässä. Häntä ei voinut enää ottaa mukaan kaupalle.

– Tuotteiden määrä räjähti käsiin, homma ei enää pysynyt käpälässä.

Jasmiina tajusi, että olisi helpompi hankkia kauppa-auto, jolla voisi kiertää tapahtumia. Hän jätti hyvästit Tallipihalle ja alkoi metsästää minibussia.

Keppihevoset veivät sydämen

Keltaisen minibussin kyljessä lukee Ahdin tila. Kuvassa se on koristeltu viireillä ja värikkäillä valoketjuilla. Katolla on miniatyyrisirkusteltta.

Auton vieressä seisoo kymmenittäin kirjavia keppihevosia. Jasmiinalta oli kyselty niitä jo Tallipihan puodissa. Silloin hän ei innostunut.

Perhe elää unelmaansa maalaistalossa hevosten ja muiden eläinten keskellä.

– Ne ovat hiivatin työläitä, niistä on vaikea saada katetta. Toisaalta aloin miettiä, että kun myyn kaikille kaikkea, en myy kenellekään mitään.

Tämän Jasmiina oli oppinut yrittäjyyskurssilla, jossa kehotettiin erikoistumaan. Jasmiina mietti, keskittyisikö hän keppi hevosiin vai esiliinoihin.

– Keppihevoset olivat sydämen valinta. Rakastan hevosia.

Jasmiina valmisti pienen erän keppihevosia messuille. Ne myytiin hetkessä.

– Olin järkyttynyt, miten paljon niistä tykättiin! Kiinalaisia vastineita saa 10 eurolla. Silti joku on valmis tulemaan kaukaa ja maksamaan näistä alkaen 49 euroa.

Jasmiina oli löytänyt tuotteen, johon kannatti keskittyä. Kauppa-autosta tuli kiertävä Keppihevossirkus.

Hän tutustui teinityttöjen keppihevoskulttuuriin, jossa on tarkat säännöt. Keppihevosilla on sukupuut ja rekisteri. Jasmiina perusti hevosilleen oman rekisterin.

– Olen tytöille kauppa-auton täti, jota välillä opastetaan. Minulle on esimerkiksi sanottu, että enkö tiedä, ettei keppari voi olla pinkki, Jasmiina nauraa.

Unelma omasta kaupasta toteutui

Puoti Vammalan keskustassa oli Jasmiinan unelma.

– Yrityksen perustaminen oli hirveää kaaosta. En edes ajatellut, että tässä on rahaa taustalla. Nyt tuntuu, että olen oikea yrittäjä. Tiedän, mikä katteen pitää olla, jotta voin pitää lomaa.

Arkiaamuisin Matti huolehtii eläinten rutiineista, Jasmiina valmistaa aamupalaa lapsille ja vie kuopuksen esikouluun. Iltapäivällä tytöt tulevat puodille. Sitten kaupan kautta kotiin, Poju-hevosella ratsastamista, iltapalaa eläimille ja ruokaa perheelle.

Tilalla elelee kanoja, kolme hevosta ja lammasta, minipossu, kaksi kissaa ja koira. Jasmiinan allergioiden takia vain koira elää sisällä talossa. Aikaa vie myös remontti.

– Ihmettelen, miten ehdin tehdä kaiken. Yritän pitää yhden vapaapäivän viikossa.

Sijaisperheenä toimiminen tuo merkitystä elämään

Kun yrittäjän arki on hiljaisempaa, Ahdit toimivat sijaisperheenä vauvoille adoption harkinta-ajan.

Adoptiohaaveesta pari luopui, koska olisi joutunut jonon hännille. Etusijalla ovat ne, joilla ei ole biologisia lapsia.

– Muutama viikko vauvan kanssa pesitään. Meille muodostuu symbioosi, siinä aktivoituvat samat hormonit kuin raskaana ollessa. Ihanimpia hetkiä ovat yösyötöt, kun muut nukkuvat.

Auroran (vas.), Arettan (oik.) ja Otson lisäksi perheessä vierailee sijaisvauvoja.

Jasmiina on alkanut kutsua jokaista vauvaa nimellä, josta on myöhemmin tullut ainakin vauvan toinen nimi. Luopuminen on raskasta mutta palkitsevaa.

– On tosi ihanaa nähdä vauvan uuden perheen herkkä onni. Vanhemmat opettelevat vauvanhoitoa meillä. Pidämme lapsiin yhä yhteyttä.

Parisuhde vaatii yhteistä aikaa

Iltaisin Matti ja Jasmiina viettävät hetken kahdestaan. He makaavat sohvalla sylikkäin ja katsovat Selviytyjiä.

– En tiedä, jaksaisinko ilman Mattia ja yhteistä aikaa.

Jasmiina tutustui Mattiin ystävänä. Heillä oli yya-sopimus: Matti huolsi Jasmiinan kuplavolkkaria, Jasmiina hoiti Matin koiraa. Vielä silloin Jasmiina oli varattu. Puoli vuotta eron jälkeen hän muutti yhteen Matin kanssa.

– On tärkeää, että on joku, joka ymmärtää ja tukee.

Tärkeitä ovat myös muilta yrittäjiltä saadut neuvot. Puoliso kun tuppaa kannustamaan silloinkin, kun idea olisi yrityksen kannalta kehno.

Talli ja hevoset ovat tärkeä henkireikä.

– Niiden parissa saan viettää omaa aikaa. Parasta on, kun pääsen maastoon ratsastamaan Pojun kanssa.

Ystäviä ja sukulaisia Jasmiina tapaa harvoin. Onneksi heidän kanssaan voi jutella Facebookissa. Arki on täyttä, eikä Jasmiina kaipaa kuin yhtä asiaa.

– Itämaista tanssia. Ehkä menen syksyllä tanssi tunnille. Varmaan tulee vielä vaihe, kun asumme taas Tampereella, ja voin käydä tanssimassa ja teatterissa.

Vähällä rahalla eläminen vaatii omavaraisuutta

Vielä yritys ei tuota riittävästi. Perhe on tottunut elämään pienellä rahalla.

– Kaikki tehdään itse ja käytetään moneen kertaan. Jos joutuisin työttömäksi, tuloni nousisivat. Elannon hankkiminen vaatii kekseliäisyyttä.

Jasmiina nauttii yrittäjän vapaudesta. Ajatus päivätyöstä ahdistaa. Toisaalta vastuu painaa.

– Mitä tehdä, kun ei ole rahaa, lasten kengät ovat rikki ja ruoka on loppu? Sitten syömme neljä päivää samaa soppaa, jota jatketaan vedellä. Ainoat sattumat ovat lapsilla. Aina on jotain keksitty.

Jasmiina nauttii siitä, että hän saa kerätä munat kanojen alta ja hakea perunat, salaatin ja porkkanat pihalta.

– Omavaraistalous tuottaa syvää tyydytystä. Voi tehdä itse vaatteita, viljellä ruokaa, korjata autoja ja kunnostaa huonekaluja. Se antaa voimaa.

Joskus kun Jasmiina on väsynyt ja talli pitäisi vielä siivota, hän muistuttaa itselleen olevansa onnekas.

– Ajattelen, että voi raukkaa, siellä se itkee isossa talossaan. Olisi keskenkasvuista, jos en olisi kiitollinen.

Ja jos yritys ei menesty, Jasmiinalla on suunnitelma B.

– Koulunpenkki kutsuu. Yksi vaihtoehto on jatkaa it-alan opintoja. Robotiikkaakin voisi ajatella, se on tulevaisuuden ala.

Jasmiina lopetti Keppihevossirkuksen 2016 suuren työmäärän vuoksi. Hän valmistui visualistiksi samana syksynä ja alkoi tehdä töitä visuaalisen markkinoinnin parissa. Suunnitelmissa on myös oma vaateyritys. Sijaisperhe on avannut ovensa myös vanhemmille lapsille. "En osaa sanoa, mitä minusta isona tulee... elämä on tässä ja nyt", Jasmiina sanoo.

Julkaistu: 7.5.2018