Perhe

Perhe tarjoaa ihmiselle perusturvaa ja onnentunteita - autamme ratkaisemaan ongelmat!

Perhe on kahden tai useamman eri- tai samanikäisen ihmisen muodostama yksikkö. Perheessä on yleensä yksi tai kaksi vanhempaa ja lapsi.

Toiset mieltävät, että kahden aikuisen muodostama yksikkö on myös perhe. Tällöin koira voi olla tavallaan perheen lapsi. Mutta onko yksineläjä ja lemmikkikisu perhe? Siitä ollaan monta mieltä.

Kun perheeseen syntyy lapsi, silloin syntyy aina vähintään kaksi uutta ihmistä: Syntyy vauva ja syntyy vanhempi. Ennen vauvan syntymistä ollaan välitilassa, jossa ei olla äiti ja isä mutta ei täysin lapsetonkaan.

Miten voi olla lapseton, jos vauva nukkuu lämpimässä kodissaan vain muutaman sentin päässä sinusta, siellä kohdussa siis?

Äidiksi kutsutaan perinteisesti ihmistä, joka on synnyttänyt lapsen. Myös synnyttämätön nainen voi olla äiti, ja näin onkin kahden äidin perheissä. Äidiksi voi tulla myös adoption kautta.

Kun kahden vanhemman perheeseen syntyy vauva, vanhempien parisuhde muuttuu. Ennen oli vain kaksi toisiinsa hullun lailla rakastunutta tai ainakin vahvasti kiintynyttä aikuista.

Vauvan synnyttyä ollaan vanhemmat, joiden pitäisi osata laittaa vauvan tarpeet omien mieltymysten edelle hyvin monissa kohdissa. Vauva tarvitsee hoivaa, kiintymystä ja rakkautta – mutta sitä tarvitsee myös vanhempien parisuhdekin.

Sukututkimus tarkoittaa sitä, että otetaan selvää oman suvun vaiheista ja henkilöistä. Ihminen yleensä muistaa, ketkä ovat hänen omat isovanhempansa ja minkänimiset ovat heidän sisaruksensa – mutta ketkä olivatkaan isovanhempien vanhemmat? Koska he syntyivät ja mistä he tulivat?

Joskus sukututkimus paljastaa kiinnostavia yllätyksiä suvun vaiheista. Sukututkimusta tehdään pääasiassa arkistoissa ja kirjallisten lähteiden valossa. On mahdollista teettää myös DNA-testausta, jos halutaan varmistaa joidenkin sukulaisten sataprosenttinen sukulaisuus. Etenkin tällöin voi tulla pohdittavaa: kuka minä oikeastaan olen ja mistä tulen.

Uusperhe tarkoittaa sitä, että perheen jäsenet eivät ole alun perin olleet yhdessä aina. Kun vanhemmat ovat eronneet ja menevät uuteen liittoon uuden kumppaninsa kanssa, vanhemman ja uuden kumppanin ja heidän yhteisten ja erillisten lastensa muodostamaa yhteisöä kutsutaan uusperheeksi. Ihmisellä voi elämänsä aikana olla useampia peräkkäisiä uusperheitä ja lapset voivat olla lapsuutensa aikana yhtä aikaa osallisia useampaan uusperheeseen.

Uusperhe on kuitenkin sellainen termi, mitä uusperheen jäsenet harvemmin käyttävät, paitsi halutessaan nopeasti kertoa jollekulle täysin ulkopuoliselle, että tässä perheessä on muuten ollut melkoista muutosta. Uusperheeseenkin voi syntyä vauva. Parisuhteen hoitaminen uusperheessä käy välillä työstä.

Uusperheessä energiaa voi viedä kumppanin lapsiin tottuminen, entisten puolisoiden kanssa miekkailu ja arjen pyörittäminen. Lopulta kuitenkin kaikki on kiinni omasta asenteesta, siitä miten elämän haluaa ottaa vastaan.