"Äidin kuoleman jälkeen päällimmäinen tunteeni on ollut viha - mistä se kertoo?"

Tällä viikolla pohditaan vanhemman kuoleman herättämiä moninaisia tunteita. Rakkausklinikalle kirjoittanut nainen kertoo, kuinka hän hoivasi sairasta äitiään antaen kaikkensa tämän viimeisten hetkien lähestyessä. Heillä oli etäinen suhde, ja äidin kuoleman jälkeen naisen tunteet vaihtuivat helpotuksesta vihaan – surua hän ei ole tuntenut hyvästeltyään äitinsä viimeisen kerran. Lohduttamaan pyrkivät läheiset ärsyttävät häntä ja yksityisyyden tarve on suuri. Nainen miettii, mistä nämä tunteet viestivät.

Perheneuvoja Paula Maria Mäkelän mukaan sureminen voi olla vaikeaa tai ristiriitaista, jos tunnetason yhteyttä ei ole ollut. Olennaista on löytää itselle sopiva tapa käsitellä menetystä. Paula antaa vastauksessaan kaksi kirjoitusharjoitusta, joiden avulla hankalia tunteita voi käsitellä itsenäisesti.

Rakkausklinikka on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon neuvontapalvelu, jossa perheneuvojat vastaavat lukijoiden lähettämiin kysymyksiin. Julkaisemme uusia kysymyksiä ja vastauksia Rakkausklinikalla joka perjantai.

Olin paljon äitini luona sen vuoden aikana, jonka hän eli kuultuaan pitkälle levinneestä syövästä. Meillä ei ole koskaan ollut tunnetason yhteyttä.

Tein kaikkeni äidin sairastaessa. Kun hän kuoli, tunsin keveyttä ja helpotusta. En ole tuntenut surua, enkä itkenyt sen jälkeen, kun äitini vuoteen vieressä olin katsellut hänen viimeistä taisteluaan ja silittänyt ja halannut häntä.

Kuoleman jälkeen päällimmäinen tunteeni on ollut viha. Olen ärsyyntynyt itkeviin sukulaisiin ja minua lohduttelemaan pyrkiviin. Samoin ärhäkästi puolustan nyt yksityisyyttäni ja sanon suoria sanoja niillekin, joita ennen pyrin ymmärtämään. Mietin, mistä vihani ja "antakaa minun olla rauhassa"-asenteeni kertovat.

Kiitos kysymyksestäsi! Se puhuttelee minua rehellisyydellään. Olet uskaltanut sanoittaa tuntemuksia, joita moni muukin tuntee, mutta ei rohkene sanoa ääneen.

Vanhemman kuolema on aina tärkeä kohta elämänkaaressamme, olivatpa siihen liittyvät tunteet millaisia tahansa. Ihminen, josta olemme saaneet alkunsa, on poissa.

Kokemuksemme vanhemman läsnäolosta tai poissaolosta, lapsuudessamme ja aikuisuudessa, vaikuttavat tunteisiimme häntä kohtaan. Etäinen tai hylkäävä vanhempikin on merkityksellinen ainutlaatuisen asemansa vuoksi. Läheistä vanhempaa on helpompaa surra. Hyvistä muistoista syntyy kaunis kaipaus ja kiitollisuus. Jos tunnetason suhdetta ei ole ollut tai siihen on liittynyt paljon pettymyksiä tai muita negatiivisia tunteita, sureminen voi olla vaikeaa tai ristiriitaista. Vanhemman kuollessa katoaa mahdollisuus yhteyden syntymiseen tai korjaantumiseen. Se voi nostaa surua siitä, mitä olisi voinut olla tai vihaa siitä, ettei saanut sellaista vanhempaa kuin olisi toivonut ja tarvinnut. Se, mikä näyttää joskus ulospäin välinpitämättömyydeltä, voikin pitää sisällään vyyhdin monenlaisia hankalia tunteita.

Jokainen kokee läheisen menetyksen omalla tavallaan eikä ole olemassa yhtä oikeaa tapaa. Tunne siitä, että suren väärin, väärällä tavalla tai liian vähän tai paljon, on tuttu monelle. Suruprosessi voi olla käynnissä, vaikka ei edes tuntisi surua. Prosessiin voi kuulua esimerkiksi ahdistusta, syyllisyyttä, vihaa, epäuskoa tai helpotusta. Olennaista on löytää itselle ominainen tapa ja tahti käsitellä menetystä.

Usein läheisen ollessa parantumattomasti sairas käsittelemme tulevaa menetystä jo etukäteen. Joskus se vaihe voi olla pitkä, esimerkiksi muistisairaan kohdalla, tai lyhyempi ja intensiivisempi. Jo diagnoosin saaminen herättää tunteita, samoin sairauden etenemisen seuraaminen ja potilaan tukeminen. Mielen taustalla kannamme mukanamme tietoa lähestyvästä menetyksestä ja siihen liittyvää ennakoivaa surua. Olemme yhtä aikaa kahdenlaisen tulevan menetyksen äärellä: läheisemme joutuu luopumaan elämästään ja me hänestä.

Kuoleman lähestyessä on tavallista, että suhteessa kesken jääneet asiat nousevat mieleen. Saattajalle voi nousta tarve puhua asioista, kysyä ja selvittää puhumatta jääneitä. Realiteetti voi kuitenkin olla, että niiden kohtaamiseen ja käsittelemiseen ei sairaalla ole enää voimia tai aikaa.

Joskus omaisena keskitymme niin vahvasti sairaan tukemiseen, että omien tunteiden ja olojen kuunteluun ei jää tilaa. Jos aikaa on jäljellä enää vähän, jäävät sivuun omat asiat, virkistäytyminen ja lepo. Niinpä kuoleman tapahduttua saattaja on usein äärettömän väsynyt ja monella tavalla uupunut. Surun rinnalle tai sijaan voi tulla helpotus. Taistelu on ohi. Saattomatka on suoritettu. Päällimmäinen olo on usein tyhjyys. Vähitellen tulee tilaa itselle ja esiin nouseville tunteille.

Kerroit, että päällimmäinen tunteesi äidin kuoleman jälkeen on ollut viha. Se on myös yksi surun ulottuvuus. Vihan tunnetta kannattaa kuunnella: Kenelle, mistä ja miksi olen vihainen? Viha on luonteeltaan suojatunne. Sen hyvä tarkoitus on asettaa suojaavia rajoja. Mikä sinulle tärkeä on tullut loukatuksi, nyt tai aiemmin? Mitä sinulle tärkeää, ehkä aiemmin loukattua, haluat nyt suojata?

Mietit, mistä vihasi ja ihmisiltä suojautuminen kertoo. Voiko olla, että olet joutunut joustamaan omista rajoistasi äidin sairastaessa ja häntä saattaessasi? Olet kauniilla ja ihailtavalla tavalla asettanut hänet etusijalle. Äidin vointi ja tarpeet ovat ehkä sanelleet toimintaasi enemmän kuin omat tarpeesi. Olet toiminut vastuullisesti ja hellästi äitiäsi huomioiden. Viimeisen taistelun vierestä katsominen kuulostaa rankalta. Jäitkö kenties tunnetasolla liian yksin tai ahtaalle? Minkä verran mahdoit silloin saada tukea muilta?

Voisiko vihasi liittyä siihen, että nyt on aika lopettaa liiallinen joustaminen ja saada takaisin tilaa sinulle itsellesi ja omalle hyvinvoinnillesi? Kun on joutunut joustamaan omista tarpeistaan liikaa, ei välttämättä heti edes tiedä, mitä ne olisivat. Voi olla, että tarvitset omaa rauhaa, jotta saat kiinni siitä, mitä tarvitset. Viha voi palvella tällaista oman tilan ottamista.

Toisaalta viha voi palvella rajan asettamisessa muiden ihmisten tunteiden ja omien tunteittesi välille. Muiden itku ja lohdutusyritykset voivat ärsyttää monestakin syystä. Niihin saattaa sisältyä vaatimus, että surisit äitiäsi ”oikealla” tavalla. Tai voi tuntua ärsyttävältä, että äitiäsi surevat ihmiset, joilla ei ole samanlaista suhdetta häneen kuin sinulla. Jos joku muu sai äitiisi sellaisen tunneyhteyden, josta sinä jäit vaille, se tuntuu varmasti kivuliaalta. Toivon, että voit nyt vihasi avulla ottaa tilaa omille tunteillesi sellaisina kuin ne ovat, ilman että annat muiden ihmisten tunteiden häiritä niitä liikaa.

Mietin, mitenhän äitisi kohtasi vakavan sairautensa ja ajatuksen lähestyvästä kuolemasta. Oliko hän katkera tai kenties jopa vihainen? Pystyikö hän ilmaisemaan niitä? Ollessamme tiiviisti toisen kanssa, ei ole harvinaista, että tunteet siirtyvät ihmisestä toiseen. Joskus seuraava sukupolvi ikään kuin jatkaa edelliseltä kesken jäänyttä tehtävää, elämän ratkaisua tai tunnetta. Jos yhtään tunnistat tällaista, sinun kannattaa miettiä, mitä kannat ja tietoisesti ravistaa turha taakka niskoiltasi.

Miltä tuntuu ajatus, että ollessasi nyt vihainen muille, olet samalla vihainen äidille? Pystyitkö olemaan sitä äidin eläessä, oliko siihen lupaa? Vai onko nyt tilaa sille?

Kuoleman jälkeen saattaa olla ikään kuin tilinpäätöksen aika suhteessa poislähteneeseen. Mitä häneltä sain, mitä ilman jäin? Mitä jään kaipaamaan, mitä en kaipaa? Mistä olen helpottunut päästessäni eroon? Mitä hänestä haluan kantaa mukanani? Mistä asioista sukupolvien ketjussa irrottaudun tietoisesti? Millaisilla valinnoilla tästä eteenpäin teen elämästäni hyvää ja itseni näköistä?

Olen kuullut ihmisten kertovan, miten etäisestäkin äidistä (tai isästä, siskosta, veljestä...) voi tulla läheinen vielä hänen kuolemansa jälkeenkin. Toivoisitko sitä?

Olet hoitaessasi ja niin kauniisti saattaessasi äitiäsi osoittanut suurta rakkautta. Olet hoitanut äitiä varmasti niin kuin olisit toivonut itseäsi hoidettavan. Uskon, että olet toiminut arvojesi mukaisesti. Se on suuri lahja sinulta myös itsellesi. Sinulla on kykyä myötätuntoon. Toivon, että löydät ja käytät sitä paljon myös suhteessa itseesi.

Tässä vielä lopuksi käyttöösi kaksi erilaista kirjoitusharjoitusta, mikäli haluat jatkaa prosessointia itseksesi.

Kysymystäsi lukiessani minulle tuli mieleen ajatus, että ehkäpä sinun ja äitisi suhteessa jäi sanomatta monia sanoja. Jos haluat, voit kirjoittaa äidille kirjeen tai vaikka useamman ajan kuluessa. Mitä sellaista haluaisit hänen tietävän, jota et koskaan saanut sanottua? Mitä kertoisit hänelle nyt, jos hän kysyisi: mitä sinulle kuuluu?

Vaihtoehtoisesti tai lisänä voit pitää äiti-päiväkirjaa, johon kirjaat äitiin liittyviä ajatuksia, muistoja ja unia.

Jos haluat työstää vihaasi, hyvä keino on tehdä päivittäinen kirjoitusharjoitus. Kirjoita 10 minuuttia kaikesta siitä, mikä sinussa herättää vihaa. Kirjoita vapaata ajatuksenvirtaa vailla käsialan, kieliopin tai muun miettimistä. Kirjoittaessasi et loukkaa ketään, vaikka kirjoittaisit suoraan, mitä ajattelet. Tätä kautta voit päästä kiinni siihen, mihin vihasi liittyy ja mitä kaikkea siihen liittyy. Sekin voi vaihdella eri päivinä. Vihaasi kuuntelemalla saatat saada tärkeää tietoa tarpeistasi. Voi olla, että löydät vihan alta joitain muitakin viisaita ja arvokkaita tunteita.

Kysymyksiä Rakkausklinikalle tulee paljon, emmekä valitettavasti ehdi vastata ihan kaikkiin, mutta vastaamme niin nopeasti ja niin moneen kysymykseen kuin mahdollista.