”Mies sai syytteen seksuaalisesta häirinnästä ja kadotimme toisemme – miten tästä voi päästä yli?”

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Suomen evankelis-luterilainen kirkko
”Mies sai syytteen seksuaalisesta häirinnästä ja kadotimme toisemme – miten tästä voi päästä yli?”
Mies sai syytteen seksuaalisesta häirinnästä. Vaimo tuki häntä koko ajan, mutta oikeusprosessi jätti vahvoja jälkiä suhteeseen. Voiko parisuhde palata ennalleen? Perheneuvoja Päivi Stelin-Valkama neuvoo katsomaan asioita yhdessä ja lähtemään liikkeelle pienistä rituaaleista.
Julkaistu: 1.1.2021

Avioliittoon osuu joskus monia vaikeuksia, jotka koettelevat suhdetta. Tällä kertaa Rakkausklinikalla kerrotaan, kuinka suhteen uhkana on puolison syyte seksuaalisesta häirinnästä ja sitä seurannut oikeusprosessi.

Toinen osapuoli on yrittänyt tukea ja kantaa vastuuta arjesta, mutta puheyhteys kumppaneiden välillä on kadonnut. Perheneuvoja Päivi Stelin-Valkama sanoo, että on normaalia, että voimakkaat tunteet nostavat päätään vasta pitkän ajan kuluttua prosessin päättymisestä. Yksi tunteista on häpeä, joka voi vaikuttaa monella tavalla.

Hän muistuttaa kuitenkin, että häpeälle ei pidä antaa periksi. Parisuhde ei välttämättä kaadu näinkään raskaaseen tapahtumaan.

Rakkausklinikka on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon neuvontapalvelu, jossa perheneuvojat vastaavat lukijoiden lähettämiin kysymyksiin. Julkaisemme uusia kysymyksiä ja vastauksia Rakkausklinikalla joka perjantai.

”Olemme kadottaneet puheyhteyden ja kaiken muun – miten tästä solmusta päästään yli?”

Olemme kadottaneet toisemme – tai puheyhteytemme ja sen myötä kaiken muun. Olemme olleet naimisissa 10 vuotta. Olemme nelilapsinen uusioperhe, jossa kaksi lasta on meidän yhteistä.

Minulla ja miehelläni on 15 vuoden ikäero. Olin 25-vuotias kun minusta tuli kahden lapsen äitipuoli. Uusioperheen arkemme toimii, ja erityisesti minä olen panostanut perhe-elämään työn ohella omasta mielestäni todella paljon. Olemme molemmat haastavissa ammateissa.

Avioliittoomme on mahtunut ulkopuolisia rasitetekijöitä koko parisuhteemme ajan: sairastuneita läheisiä, taloudellisia huolia, vaikeita ihmissuhteita lähipiirissä ynnä muuta. Viimeisin niitti oli miestäni vastaan nostettu syyte seksuaalisesta häirinnästä työpaikalla, missä meillä ei ollut metoo# -hengessä altavastaajana mitään mahdollisuuksia voittaa. Olin koko oikeudenkäynnin läsnä mieheni tukena.

ˮOikeusprosessi romutti uskoni kaikkeen – parisuhteeseen ja perhe-elämään.ˮ

Tämä kuitenkin romutti uskoni kaikkeen – parisuhteeseen ja perhe-elämään. Väsyin, ja olen kantanut valtavaa taakka, koska olemme joutuneet pitämään oikeudenkäynnin takia hiljaiseloa, sillä olemme samassa työpaikassa.

Henkilökohtaisesti olen todella pettynyt kaikkeen, myös mieheeni, joka joutui tähän tilanteeseen omaa hölmöyttään alkoholinkäytön vuoksi. Mielestäni hän on ollut tilanteessa omalla tavallaan helppo kohde ja myöskin uhri.

Emme saaneet oikeudessa mitään oikeutta, en minäkään vaimona, vaikka kaikki tiesivät, mitä tämä minunkin työuralleni tekee "koska olen aina SEN miehen vaimo".

Tästä huolimatta olen yrittänyt jaksaa ja tukea, mutta mieheni on etääntynyt minusta, koska luonnollisesti hän näki, kuinka minä asiasta kärsin ja häntä varmasti hävetti. Hän varmasti koki myös epäonnistuneensa aviomiehenäkin.

Minä yritin tukea ja niellä, mutta nyt oikeudenkäynnistä on vuosi ja minun sisältäni on noussut karvas pettymys miestäni kohtaan, koska hän ei ole tukenut minua. Minä yritin pyörittää arkea niin kuin ennenkin ja tehdä töitä.

ˮPäivä päivältä puheyhteys katoaa ja katkeruuteni nostaa päätään.ˮ

Mutta minusta tuntuu, että päivä päivältä puheyhteys häviää ja minun katkeruuteni nostaa päätään. Intiimiä kanssakäymistä ei ole nimeksikään kummankaan puolelta, vaikka aina ajattelen, että se johtuu ruuhkavuosista.

Todellisuus on se, että koen itseni loukatuksi, koska minulla oli itselläni niin suuret odotukset avioliitosta, kunnioittamista, puhumista ja tukemista, minkä tämä oikeustaisto tuhosi. Olen tämän myös tuonut esille miehelleni. Hän tietää ja tavallaan ymmärtää, mutta ei vain osaa tehdä mitään asian korjaamiseksi.

Hän pakenee töihin tai muuhun. Puhuminen ei ole meille vaikeaa, mutta tuntuu, että kaikki sanat on jo käytetty. Miten tällaisesta solmusta päästään yli?

Minusta tuntuu, että avioliittoa on liikaa kuormitettu koko ajan kaikella negatiivisella ja vaikka kuinka haluan kaivaa positiivisia asioita, niin se kaatuu väsymykseen ja minun loukatuksi tulemisen tunteeseen, johon mieheni ei osaa vastata mitenkään.

Hänen lapsuudenkodissaan ei olla koskaan tunteista puhuttu tai näytetty, ja appivanhempani elävätkin vain muodollisessa sekä rakkaudettomassa avioliitossa.

Tämä on todella surullista. Olen tämänkin esimerkin ottanut miehelleni esille, että tätäkö hän tulevaisuudessa haluaa. Minä en.

Perheneuvoja Päivi Stelin-Valkama vastaa:

Kiitos moniulotteisesta kysymyksestäsi! Liittoonne on mahtunut paljon kuormia kannettavaksi: niin taloudellisia huolia kuin lähipiirin vaikeita ihmissuhteita ja sairauksiakin yhdistettyinä molempien haastaviin ammatteihin. Sinusta on myös tullut uusperheen äitipuoli vain 25-vuotiaana. Olette sittemmin saaneet kaksi yhteistä lasta ja sinä olet erityisesti panostanut perhe-elämäänne yhteensä neljän lapsen kanssa ja parisuhteeseenne.

Perheneuvoja Päivi Stelin-Valkama muistuttaa, että kun vaikea tilanne on päällä, tuntuu, ettei ole varaa väsyä tai tunteakaan. Vahvat tunteet nousevat pintaan vasta myöhemmin.

Kaiken olet jaksanut, kunnes tuli tieto miestäsi vastaan nostetusta seksuaalista häirintää koskevasta syytteestä ja myöhemmin tuomiosta.

Et avaa häirintäasiaa yksityiskohtaisesti, mikä on ymmärrettävää ja viisasta. Jos oikein tulkitsen, jotain tapahtui miehesi ollessa humalassa. Olet halunnut olla asian oikeuskäsittelyssä mukana miestäsi tukemassa, mikä on merkittävä lojaalisuuden ja yhdessä jaksamisen osoitus sinulta. Olet pysynyt rinnalla tuomion tullessakin.

Oletko saanut mieheltä kiitosta ja arvostusta siitä, miten olet asettanut itsesi alttiiksi? Mitenkähän paljon olet myös ihan oikeutetusti vihainen hänelle? Kuten kuvaat, hän on omalla hölmöydellään saanut tällaista aikaan.

Tapahtumasta on nyt vuosi. On normaalia, että voimakkaat tunteet, viha, pettymys, loukkaantuminen ja häpeä alkavat nostaa päätään nyt. Siinä kohdassa, kun tapahtumat vyöryivät päälle ei ollut varaa väsyä eikä paljon tunteakaan. Piti jaksaa hoitaa lapset ja huolehtia arjen sujumisesta. Nyt, akuutin tilanteen rauhoituttua, keho ja mieli purkavat ulos patoutuneita tunteita ja uupumusta.

Kerrot, että miehesi on nyt vetäytynyt. Ehkä taustalla on kaikki tämä kuorma: väsymys ja ahdistus sekä käsittelemättömät tunteet. Kuinkahan suurta on hänen kokemansa häpeä niin tapahtumasta itsessään kuin siitä, mitä sinä olet saanut kärsiä?

ˮSiinä, missä syyllisyydentunto syyttää, että tein väärin, häpeä väittää, että olen huono ihminen.ˮ
Perheneuvoja Päivi Stelin-Valkama

Häpeä mykistää, ahdistaa ja saa ihmisen välttelemään tilanteita, joissa se voisi muistuttaa menneistä, noloista tapahtumista. Häpeän hankalin piirre on sen olemuksellisuus. Siinä, missä syyllisyydentunto syyttää, että tein väärin, häpeä väittää, että olen huono ihminen. Näin häpeä yrittää kutistaa ihmisen itsetuntoa ja kaventaa hänen elintilaansa.

Häpeälle ei pidä antaa periksi. On tärkeätä muistaa, että teidän hyvä elämänne – parisuhteenne, vanhemmuutenne ja ammatillinen pätevyytenne – ei kaadu tähän. Olette tavallisia ihmisiä, jotka saavat kulkea toisten keskellä pää pystyssä.

ˮKaikista kuormittavista elämäntilanteista voi oppia uutta.ˮ
Perheneuvoja Päivi Stelin-Valkama

Tämä raskas vaihe suhteessanne menee ohi. Sen tuoma kipu hellittää. Kuten kaikista kuormittavistakin elämänkokemuksista, siitä voi oppia uutta. Voisitteko jakaa toisillenne jotakin, vaikka ihan pientä siitä, mitä olette oppineet itsestänne ja toisistanne? Kerrot, että miehesi lapsuudenkodissa ei ole juurikaan puhuttu tunteista. Onneksi koskaan ei ole liian myöhäistä opetella sitä.

Oikeusprosessissa on puhuttu ja jauhettu tapahtunutta monien ihmisten suulla. Sellaisen myllyn läpikäyminen on uuvuttavaa. Olisiko teidän kahden nyt aika katsoa tapahtumia yhdessä, vähän etäämmältä – ja myös etsiä rauhassa hyviä, pieniä alkuja uudelle vaiheelle?

Kuvaat osuvasti tilannettanne: ”Puhuminen ei ole vaikeaa mutta kaikki sanat on käytetty”. Siinä on lupaava aloitus! Jos keskustelua on vaikeaa saada kahden kesken liikkeelle, voisitte löytää uusia sanoja, kosketuksia, tunteenilmaisuja ja kohtaamisen tapoja pariterapiassa.

Joskus pienet rituaalit auttavat siirtymään vaiheesta toiseen. Jotkut järjestävät jäähyväisiä vanhalle vaiheelle vaikkapa liikkumalla luonnossa ja istumalla nuotiolla. Kun savu kohoaa tuuleen, raskaat ajatukset voidaan puhaltaa pois ja hengittää sisään uuden ajan ilmaa.

Kysymyksiä Rakkausklinikalle tulee paljon, emmekä valitettavasti ehdi vastata ihan kaikkiin, mutta vastaamme niin nopeasti ja niin moneen kysymykseen kuin mahdollista.

Kommentoi »