Ihmissuhteet ovat monimutkaisia. Ihmissuhteet voivat mennä pieleen monen syyn takia: esimerkiksi erilaisten arvojen, kommunikaatiovaikeuksien tai persoonallisuuserojen vuoksi. Ihmissuhteet voivat olla koetuksella myös erilaisissa elämänvaiheissa, kuten ruuhkavuosien ja sairastumisten vuoksi.
Ihmissuhteet tuovat parhaimmillaan elämään iloa ja turvaa. Ihmissuhteet yleensä suojaavat terveyttä. Niiden puute voi aiheuttaa ongelmia, kuten masentuneisuutta, eristäytymistä ja vastustuskyvyn heikkenemistä.
Ihmissuhteet ovat parhaimmillaan suhteita, joissa vallitsee toimiva vuorovaikutus, oli sitten kyseessä ystävyys, parisuhde, vanhemmuus tai sisarukset. Hyvät ihmissuhteet perustuvat luottamukseen ja kunnioitukseen. Kuuntelemiseen, tukemiseen, empatiaan ja usein myös rakkauteen. Parisuhde ei voi hyvin, jos toinen pomottaa, puhuu toisen puolesta eikä kuuntele. Toisaalta vuorovaikutus ei toimi silloinkaan, jos toinen sulkeutuu ja vetäytyy eikä puhu lainkaan.
Myös ystävyys tarvitsee vastavuoroisuutta ja tasapuolisuutta. Ystävyys onkin usein eri pohjalla kuin parisuhde. Ystävälle ei ehkä tule sanottua yhtä rumasti kuin kumppanille tai vanhemmalle. Parisuhde ei kuitenkaan kestä yhtään sen enempää vihamielisyyttä, haukkumista tai toisen väheksymistä kuin ystävyys. Tätä on vain joskus vaikea muistaa. Samoin kuin ystävyys, parisuhde on parhaimmillaan, kun toinen ihminen tulee nähdyksi ja kuulluksi sellaisena kuin hän on. Hyvät ihmissuhteet ovat yhdenvertaisia.
Ihmissuhteet ovat aina monimutkaisia, mutta yksi vaikeimmista ihmissuhteista on lapsen ja vanhemman suhde. Vanhemmuus on monen mielestä vaikeaa alusta loppuun asti. Vaikka tietoa olisi kuinka paljon, sen soveltaminen käytäntöön ei aina onnistu. Vauvan vanhemmuus on uuvuttavaa, jos unet jäävät vähiin ja lapsi oireilee. Vanhemmuus on rankkaa, kun lapsi on uhmaiässä. Vanhemmuus joutuu koetukselle myös, kun lapsi on teini-ikäinen. Lapset ovat persoonia, vuorovaikutus takkuaa, arjen tilanteissa tulee tehtyä ja sanottua paljon sellaista, mitä voi jälkikäteen katua.
Kuten muutkin ihmissuhteet, myös vanhemmuus onnistuu todennäköisimmin, jos suhteessa vallitsee molemminpuolinen kunnioitus. Jos vanhempia on kaksi tai useampi, tulisi löytää kompromissi erilaisten kasvatustapojen kesken. Neuvottelukykyä tarvitaan myös silloin, jos vanhemmat eivät asu saman katon alla. Tärkeintä on rakkaus lasta kohtaan.
Iän myötä vanhemmuus muuttuu. Pikkulapsen kanssa huolet ovat usein pienempiä kuin teinin kanssa. Vanhemmuus ei lopu koskaan: oma lapsi on vielä viisikymppisenäkin oma lapsi.
Sisarukset taas ovat usein sekä rakkaita että vihollisia. Sisarukset eivät aina tule toimeen: suhdetta voivat vaikeuttaa kateus, tappeleminen ja kilpailu. Kasvaminen hioo terävimpiä kulmia. Aikuisena huomaa, että muut ihmissuhteet tulevat ja menevät mutta sisarukset ovat ja pysyvät. Lapsuuden kiistakumppanista voi tulla paras ystävä. Sama pätee vanhempiin: murrosiässä hirveä äiti tai isä onkin aikuisena tärkeä tukija. Sisarukset ovat ikkuna lapsuuteen ja jaettuihin kokemuksiin. Sisarukset voivat olla aikuisena parhaita ystäviä.
Tai sitten eivät. Kaiken ydin on hyvä vuorovaikutus. Sisarukset, kuten muutkin ihmissuhteet, kaipaavat kunnioitusta. Sitä, ettei heitä nähdä vain lapsuuden roolien kautta vaan aikuisina yksilöinä, jotka tekevät omat valintansa. Siihen perustuu myös hyvä vanhemmuus: kykyyn antaa poikasen lentää pesästä omilla siivillään. Lapsi aikuistuu ja kulkee omia polkujaan minne haluaa.
Parhaimmillaan ihmissuhteet edistävät hyvinvointia, tuovat elämään sisältöä ja antavat energiaa. Pahimmillaan ne vahingoittavat, rajoittavat arkea ja murentavat itsetuntoa. Energiaa vievät ihmissuhteet kannattaa lopettaa, niin vaikealta kuin se tuntuukin. Oli sitten kyseessä vanhemmuus, sisarukset, parisuhde tai ystävyys. Kukaan meistä ei pärjää yksin, mutta jokaisen on helpompi hengittää ilman huonoa ja painostavaa ihmissuhdetta.
