Yhteistä kotia pidetään yleisesti vakiintuneen parisuhteen merkkinä. Parisuhde voi kuitenkin olla vakava, vaikka kumppanit asuisivat erillään. Mutta mitä sitten, kun toinen haluaa yhteisen kodin ja toinen ei? Tarkoittaako se, ettei toinen ole sitoutunut?
Rakkausklinikan perheneuvoja Nina Kauppinen neuvoo tutkimaan, mistä pelko avoliitosta johtuu. Kyse voi olla esimerkiksi siitä, että toinen pelkää menettävänsä yksityisyytensä ja vapautensa, ja kuvittelee, että yhdessä asuminen tarkoittaa yhdessäoloa 24/7.
Taustalla voivat vaikuttaa myös aiemmat huonot kokemukset avoliitosta. Yleiset stereotypiat ja jopa vitsit pirttihirmusta voivat aiheuttaa toiselle todellista ahdistusta – kumppani voi esimerkiksi pelätä, että hän joutuu alistumaan täysin toisen päätöksiin.
Yhtä oikeaa vastausta tällaisten ongelmien ratkaisemiseen ei ole, mutta avoin keskustelu peloista, säännöistä ja odotuksista vie tilannetta eteenpäin – tavalla tai toisella.
Rakkausklinikka on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon neuvontapalvelu, jossa perheneuvojat vastaavat lukijoiden lähettämiin kysymyksiin. Julkaisemme uusia kysymyksiä ja vastauksia Rakkausklinikalla joka perjantai.
Odotanko turhaan, että kumppanini olisi valmis muuttamaan yhteen?
Miten toimia, kun kumppani ei ole vielä valmis muuttamaan yhteen? Seurustelumme on vakaalla pohjalla, olemme olleet yhdessä kolme vuotta ja elämäntilanteemme sallisivat yhteen muuttamisen. Kumppanista asia ei kuitenkaan tunnu vielä oikealta, vaikka hän joskus tulevaisuudessa haluaisikin muuttaa yhteen.
Itse olen jo vuoden verran odottanut, ja nyt alkaa tuntumaan siltä, etten enää jaksaisi odottaa. Kumppani ei osaa sanoa, milloin voisi olla valmis – vai onko koskaan?
En tiedä, mikä häntä pelottaa tai mietityttää, eikä hän osaa sitä itsekään sanoittaa. Mikä neuvoksi? Odotanko kenties turhaan vai siirrynkö eteenpäin?
Kumppanini ajattelee, että avoliitto tarkoittaa hänen oman elämänsä päättymistä. Onko meillä toivoa yhteisestä kodista?
Olen seurustellut miesystäväni kanssa jo lähes seitsemän vuoden ajan. Hän on minuun sitoutunut ja haluaa olla kanssani pysyvästi, mutta yhteen muuttaminen on hänelle jostain syystä kammottava ajatus. Se on hänen mielestään välttämätön paha, joka tapahtuu sitten joskus, mutta ei toivottavasti vielä pitkään aikaan, koska hän ei ole valmis.
Hän tuntuu ajattelevan, että sopeutuu ajatukseen tässä ajan kuluessa, mutta minusta tuntuu, että asia on muuttunut hänelle vain koko ajan vaikeammaksi. Olen ymmärtänyt, että hänen tapansa totuttautua ajatukseen on olla ajattelematta sitä ollenkaan ja toivoa jonkinlaista itsestään tapahtuvaa suunnanmuutosta.
Olen yrittänyt keskustella asiasta hänen kanssaan monin tavoin, mutta pahoin pelkään, että onnistun aina tekemään tilanteesta hänelle kuin poliisikuulustelun. Hän lukkiutuu täysin, ei saa sanotuksi juuri mitään ja poistuu sitten paikalta siinä toivossa, että tunnekuohuni rauhoittuu ajan kanssa.
Hän on saanut sanotuksi ainoastaan sen, että pelkää yhteen muuttamisen tarkoittavan hänen oman elämänsä päättymistä. Siis sitä, että hänellä ei olisi enää ollenkaan omaa tilaa eikä omaa aikaa. Hän ajattelee, että yhteisessä asunnossa minä vaatisin häntä koko ajan viettämään kanssani laatuaikaa.
Olen itsekin aika tarkka yksityisyydestäni ja rakastan iltoja, jolloin saan olla yksin. Olen kertonut hänelle tämän – ja myös sen, miksi yhteinen elämä ja arki olisi minulle tärkeää. Hän ei tunnu uskovan.
Miten oppisimme keskustelemaan ilman kuulustelua, itkua, lukkiutumista ja pakenemista? Entä onko minun vain hyväksyttävä se, etten koskaan tule saamaan yhteistä kotia, vai onko vielä toivoa?
Perheneuvoja Nina Kauppinen vastaa:
Kiitos sitoutumiseen ja yhteen muuttamiseen liittyvistä kysymyksistänne! On varmasti raskasta kokea kumppanin haluttomuus asiassa, johon itse on valmis ja jota kovasti toivoo.
Yhteen muuttaminen eli avoliitto on todennäköisesti teille merkki siitä, että suhde on vakava ja kumppani haluaa elää ja olla kanssani. Se, että toinen ei halua tai ole valmis avoliittoon, voi saada epäilemään rakkauden riittävyyttä. Se yleensä saa tuntemaan itsensä vähemmän tärkeäksi ja halutuksi. Mitä ajattelette näiden tunteiden vaikutuksesta asian käsittelyssä? Oletteko puhuneet näistä mahdollisista tunteista ääneen kumppaneillenne?
Milloin on oikea aika yhteiselle kodille, on hyvä kysymys. Sitä ei ehkä voi mitata yhdessäolovuosista. Jotkut tuntevat oikean hetken selkeästi eivätkä epäile tai pelkää. Yhtä tavallista on myös olla peloissaan tulevasta muutoksesta asumisen suhteen. On luonnollista haluta säilyttää oma itsenäisyytensä ja päätäntävaltansa asioista. Jos suhde on tuntunut toimivalta näin, miksi muuttaa sitä, on tavallinen ajatus.
Toisessa tarinassa kumppani osaa kertoa tuntemuksistaan ja toisessa tarinassa kumppanilla on tunne, että hetki ei ole oikea. Avoliiton synnyttämistä mielikuvista on hyvä puhua lisää.
Ikävillä mielikuvilla, kuten toisessa kysymyksessä oman elämän päättymisellä, on yhteys johonkin. Onkohan kumppaneillanne ollut ikäviä kokemuksia yhdessä asumisesta? Onko lähipiirissä ollut parisuhteita, jossa kaikki on tehty yhdessä eikä mihinkään ole päässyt yksin? Onko hän itse tai joku ystävä joutunut niin sanotusti tossun alle eli vain toinen puoliso on tehnyt kodin sisustusta koskevat valinnat yksinään ja myös määritellyt avoparin toimintatavat yksinään?
Vai onko yhteen muuton suorana jatkumona kenties kirkonkellot, lapset, farmariauto, koira ja velkavankeus omakotitalon muodossa? Tai jos muuttaa yhteen, suhteesta katoaa jännitys ja seksielämä kuolee?
Pelko tai kammo ei ole järjen asia, vaan se on peräisin jostakin tunnekokemuksesta. Löytyykö perhetaustasta ja elämänhistoriasta jotain selitystä asiaan? Usein yhteen muuttamiseen liittyviin pelkoihin liittyy vääristyneitä ajatuksia kuten toisessa kysymyksessä onkin käynyt.
Tällaisia tunnemielikuvia ei usein edes tiedosta, mutta ääneen puhuminen yhdessä voi auttaa kuulemaan paitsi toista, myös omia ajatuksia ja tunteita. Tarvitaan malttia yrittää ymmärtää toista, tutkia toisen ajatuksia ja tunteita.
Ensimmäisessä tarinassa yhteen muuton toteutumatta jääminen saa sinut miettimään odotatko turhaan ja onko nyt aika siirtyä eteenpäin.
Toisessa kysymyksessä mietit, pitäisikö sinun vain tyytyä osaasi odottamaan.
On hyvä miettiä, kohtaavatko ajatuksenne muuten tulevaisuudesta. Jos toiveet pitkällä aikavälillä ovat täysin erilaiset, kannattaa toki miettiä suhteen järkevyyttä. Jos jää odottamaan jotain, mitä ei ehkä tule tapahtumaan, jää elämää elämättä.
On hyvä pohtia ja tunnustella, kuinka kauan on siedettävää odottaa ja kadutko valintaasi odottaa joskus. Lue lisää tästä aiheesta Rakkauden ammattilaiset -blogista!
Vaikka tuntuisi siltä, että puoliso ei sano mitään tai sanoo kummallisia asioita, joita ei ymmärrä, pelon esiin tuleminen on hyvä lähtökohta keskustelun jatkolle. Kuinka voisitte luoda mahdollisimman otollisen vapaan tilan ja hetken keskustelulle, jossa voisi keskustella tarpeistaan toiveistaan koskien tulevaa? Yleensä keskustelua ei kannata käydä väsyneinä nukkumaan mennessä. Jotkut käyvät parhaat keskustelunsa kävelylenkillä.
Keskustelussa tulisi olla mahdollisuus vapaaseen pohdintaan ja vaihtoehtojen heittämiseen ilman painetta tehdä nopeita ratkaisuja. Yhdellä keskustelulla asiaa ei tarvitse ratkaista.
Teemaa voisi nostaa esiin pala kerrallaan aloittaen helpommasta kohdasta. On hyvä keskustella siitä, mitä riittävä oma aika kummallekin tarkoittaa. Paljonko kumpikin toivoo erillisyyttä ja paljonko yhdessäoloa? Tärkeää on myös yhdessä pohtia, mitä avoliitto tarkoittaa ja mitä ei.
Jos keskustelu menee liian tunteikkaaksi, on hyvä ottaa aikalisä, jotta molemmat rauhoittuvat. Asiaa ei siirretä hamaan tulevaisuuteen vetoamalla toisen tunnekuohuihin, vaan sovitaan koska keskustelua jatketaan rauhallisesti. Kuulustelu ei luonnollisesti tunnu dialogilta. Jos toinen ahdistuu ja menee lukkoon, on hyvä antaa aikaa puhumaan painostamisen ja nopeiden kysymyssarjojen sijaan.
Rakkauden ammattilaiset -blogista löydät vinkkejä siihen, miten pääsette vaikenemisesta hedelmälliseen keskusteluun.
Yksi konkreettinen vaihtoehto on kokeilla viikko–viikko-asumista yhdessä. Tällaisessa järjestelyssä asutaan yksi viikko yhdessä ja toisen viikon kumpikin asuu omassa asunnossaan yksin.
Asumisratkaisua arvioidaan säännöllisesti ja kehitetään tarpeen mukaan. Tätä järjestelyä kannattaa jatkaa muutama kuukausi, jotta saadaan kunnollista tuntumaa yhteiselämään.
Tilannetta selventäviä keskusteluita ja mukavaa syksyn jatkoa!
