Rakkausklinikalle kirjoittava mies kertoo olevansa ahdistunut ja onneton parisuhteessaan. Mies hoitaa perheen kahta leikki-ikäistä lasta kotona ja huolehtii kodista vaimon käydessä töissä. Hän rakastaa lapsiaan, mutta on kyllästynyt olemaan kotona. Mies ei kuitenkaan uskalla hakea eroa, sillä hän pelkää, että vaimo saattaisi kiristää häntä huoltajuuteen liittyvissä asioissa hänen menneisyydellään. Miehellä on huumetausta ja ulosottoja maksamatta. Hän kertoo olleensa kuivilla ensimmäisen lapsen syntymästä asti. Velkataakka ahdistaa ja hän kokee olevansa masentunut ja tarvitsevansa apua.

Masennus kaventaa näkökykyä ja heittää kaiken ylle synkän varjon. Se vaikuttaa myös jaksamiseen ja parisuhteeseen. Vaikka henkinen etäisyys kumppaniin tuntuisi pitkältä, pariterapia voi auttaa keskusteluyhteyden korjaamisessa. Pariterapia on tutkitusti tehokasta myös masennuksen hoitoon, kertoo perheneuvoja Paula Maria Mäkelä.

Rakkausklinikka on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon neuvontapalvelu, jossa perheneuvojat vastaavat lukijoiden lähettämiin kysymyksiin. Julkaisemme uusia kysymyksiä ja vastauksia Rakkausklinikalla joka perjantai.

Lapset kyselevät mikä minulla on hätänä

”Olen 35-vuotias naimisissa oleva mies. Meillä on kaksi ihanaa lasta vaimoni kanssa, 4- ja 5-vuotiaat. Minä olen ollut täysin onneton suhteessa nyt varmaan kaksi vuotta. Olen koettanut jutella asiasta vaimoni kanssa, mutta kaikki on aina minun syytäni. En uskalla erota, koska pelkään, että vaimoni pystyy kiristämään lapsien suhteen jotenkin minun menneisyydelläni. Minulta löytyy siis huumetaustaa, mutta olen ensimmäisen lapseni syntymästä asti ollut kuivilla ongelmitta. Vaimollani on myös edellisestä suhteestaan teini-ikäinen lapsi, ja tämän teinin isälle vaimoni on ollut myös todella hankala. En halua hänen exänsä kohtaloa.

Rakastan lapsiani yli kaiken! Teen myös kaiken meidän perheessä: käytän koiran ulkona, vien roskat, vien ja haen lapset päiväkodista, nukutan lapset ja pääosin nukun lastenhuoneen lattialla, koska lapsemme ovat hieman huonoja nukkumaan. Haen vaimolle melkein päivittäin postipaketteja, käyn lasten kanssa leikkimässä ulkona, opetan pyörällä ajoa ynnä muuta. Periaatteessa hoidan aivan kaikki juoksevat asiat. Nyt olen ollut kolme kuukautta koti-isänä, sillä tulimme siihen päätökseen, että jommankumman meistä on parempi pysyä kotona, koska lapset joutuvat todella usein olemaan poissa päiväkodista koronarajoitusten vuoksi.

Tätä ennen työskentelin rakennusalalla melkein kymmenen vuotta. Minulla on myös aika paljon vielä ulosottoja maksettavana "edellisestä elämästäni", joten rahallisestikin vaimoni on kannattavampaa olla töissä. Nyt olen kuitenkin kyllästynyt olemaan kotosalla, ja ahdistun todella paljon, kun ajattelen vain velkojani ja sitä, kuinka pitkään ne minua vielä vaivaavat – varsinkin jos jatkan kotona kökkimistä. En juurikaan itke, mutta toisinaan iltaisin lapsia nukuttaessa herkistyn vähän itkemään. Lapset sitten usein kyselevätkin, että mikä minulla on hätänä.

En oikeasti tiedä, kuinka kauan tätä kestän. Väitän, että olen todella masentunut ja tarvitsisin ammattilaisen apua tai jonkun, jolle puhua. Pähkinänkuoressa: En uskalla laittaa avioeropapereita vetämään huumetaustani takia, koska pelkään että menetän lapseni pysyvästi. Auttakaa!”

Perheneuvoja Paula Maria Mäkelä vastaa:

Hei! Kiitos, kun kirjoitit Rakkausklinikalle. Tekstisi herätti minussa paljon myötätuntoa sinua kohtaan. Panostat lastesi hyvinvointiin ja olet todella hyvä isä. Elämäntilanteesi leikki-ikäisten koti-isänä on työläs. Entisen elämän aiheuttamat painolastit kuormittavat oloasi vielä entisestään. Pelko omien lasten menettämisestä pysyvästi on iso juttu ja syö varmasti myös energiaasi. Ei ihme, että ahdistaa ja masentaa. Toivon, että saat vastauksestani joitain uusia ajatuksia.

Perheneuvoja Paula Maria Mäkelä muistuttaa, että masennus on sairaus, jota voidaan hoitaa.

On uskomattoman hieno juttu, että olet päässyt kuiville! Se kertoo, että sinulla on voimavaroja ja sinnikkyyttä, kun on kyse tärkeästä asiasta. Muista, että nämä voimavarat ovat käytettävissäsi elämän muissakin käännekohdissa – ehkä nyt on yksi sellainen kohta. Kerrot olevasi masentunut ja tarvitsevasi apua. Hienoa, että tunnistat tilanteesi ja haluat siihen muutosta. Ehkä kirjoittaminen meille oli ensimmäinen askel kohti muutosta. Seuraava askel on hakeutua lääkärin vastaanotolle, jossa tehdään masennustesti. Niin kuin varmasti tiedätkin, masennus on sairaus, jota voidaan hoitaa. Masennus kaventaa näkökykyä ja heittää kaiken ylle synkän varjon. Se vaikuttaa myös jaksamiseen ja parisuhteeseen.

Kerrot miettineesi ratkaisuksi avioeroa. Joissain tapauksissa se saattaakin olla paras ratkaisu, mutta en halua suositella sitä teille ensimmäisenä. Sitä ennen kannattaa keskittyä masennuksen hoitoon, arjen helpottamiseen ja parisuhteen parantamiseen. Olisi myös lasten etu, jos saisitte parisuhteenne paremmaksi. Silloin voisitte jatkaa yhteiselämää perheenä.

Joskus käy niin, että pikkulapsiarki uuvuttaa vanhemmat: kumpikin on kuormittunut ja kokee toisen pääsevän vähemmällä ja tuntee siitä katkeruutta. Jos olette molemmat kuormittuneita, voisitteko jättää jotain tekemättä, jotta voimavaroja säästyisi ja levolle tulisi tilaa? Voisitteko esimerkiksi harventaa siivousvälejä tai lisätä valmisruokien käyttöä?

Mietin myös ulkopuolisia apuvoimia: Onko teillä isovanhempia tai muita turvallisia aikuisia, jotka voisivat välillä tarjota teille vanhemmille huilitauon? Jos tukiverkostoa ei ole, on tavallista, että parisuhde kuormittuu. Tällöin esimerkiksi tukiperhetoiminta voisi olla yksi ratkaisu. Teidän kannattaisi jutella neuvolassa tilanteestanne ja selvittää millaisia tukimuotoja kunnassanne on lapsiperheille. Ulosottoihin liittyen tarkistan, että olethan tietoinen velkaneuvonnasta ja maksujärjestelyistä? Takuusäätiön sivuilta löydät hyödyllistä tietoa ja esimerkiksi chat-palvelun.

Teet perheesi eteen koko ajan todella paljon. Ajattelen, että se on tapasi osoittaa rakkautta perheellesi. Nyt kuulostaa kuitenkin siltä, että vaikka pidät lapsista ja perheen asioista hyvää huolta, sinun oma hyvinvointisi ja luultavasti myös parisuhteenne kärsii. Olet ahdistunut ja mietit eroa – jotain on siis syytä muuttaa. Mitkä ovat asioita, joihin voit itse vaikuttaa? Mitä sellaista voisit tehdä nyt, joka lisäisi hyvinvointiasi? Miten saisit lisää tilaa levolle ja virkistymiselle?

Mietin, mitähän kaikkea ahdistuksesi taustalla onkaan. Tuntuuko sinusta, että olet toisen käytössä oman itsesi kustannuksella? Sellainen tuntuu tukalalta. Oman itsensä kustannuksella ei voi loputtomiin elää. Joskus itsensä ”uhraaminen” toisten eteen voi olla keino hakea hyväksyntää. Joskus tällainen kuvio on ollut parisuhteen alussa molemmille jollain tavalla sopiva, toisiaan täydentävä. Jatkuessaan tilanne kuitenkin yleensä jossain vaiheessa kriisiytyy. Silloin molemmat ovat tyytymättömiä eikä parisuhdekaan ole vastavuoroisessa tilassa.

Näen sieluni silmin perheen, jossa vanhemmat pitävät hyvää huolta ihanista lapsistaan, mutta ovat itse onnettomia ja yrittävät sinnitellä parhaansa mukaan päivästä toiseen. Onko niin, että suoritatte yhteistä perhe-elämäprojektia, mutta kumpikin menee itsekseen omaa, erillistä latuaan? Perhe-elämän velvollisuudet tulevat hyvin hoidettua, mutta miten voi parisuhteenne?

Meneekö kaikki rakkaus perheessänne lapsille? Jääkö yhtään lämpöä ja läheisyyttä toisianne kohtaan? Olisi kiinnostavaa kuulla, millainen on teidän rakkaustarinanne. Mikä toisessa on erityisesti vetänyt puoleensa? Millaista teillä oli silloin, kun olitte onnellisia yhdessä? Mitä kaikkea on tapahtunut niistä ajoista tähän päivään?

Pariterapeuttina minua alkoi kiinnostaa myös vaimosi tarina: millaisen kuvauksen hän olisi kirjoittanut tilanteestanne? Tiedätkö, miten hän voi ja mitkä ovat hänen voimavaransa? Onko hänkin onneton? Mitä hän tarvitsee ja toivoo? Mitä kaipaa sinulta, ei isänä, vaan miehenä ja puolisona? Entä mitä sinä toivot ja tarvitset vaimoltasi, ei äitinä, vaan naisena ollaksesi onnellinen? Olisi tärkeää, että pääsisitte puhumaan näistä toiveistanne ja tarpeistanne. Sitä kautta voisitte opetella antamaan toisillenne sitä, mitä kumpikin olette nyt vailla.

Kerrot, että olet koettanut jutella vaimosi kanssa. Tosi hyvä! Olet kuitenkin kokenut tulleesi syytetyksi kaikesta. Se kertoo minulle, että jostain syystä ette ole kumpikaan tulleet kuulluksi. Helposti voi käydä niin, että hyvässä tarkoituksessa aloitettu keskustelu muuttuukin molempien vuorotellen tai päällekkäin esittämäksi tyytymättömyyden ilmaisuksi. Usein molemmat kokevat tulevansa syytetyksi jostain ja puolustautuvat joko hyökkäämällä tai vetäytymällä. Lopputuloksena kumpikaan ei tule kuulluksi, vaan voi entistä huonommin. Negatiiviset tunteet toista kohtaan vain kasvavat ja etäisyys puolisoiden välillä kasvaa.

En tiedä, sopiiko tämä kuvaus teihin. Joskus parit kertovat perheneuvonnassa puhuneensa paljon, väsymyksiin saakka, mutta kuunteleminen onkin jäänyt liian vähälle. Jos kumpikaan ei kuuntele, ei kumpikaan myöskään tule kuulluksi. On tärkeää kuunnella rauhassa, mitä toinen kertoo, ilman että samalla miettii jo vastaväitteitä. Se voi olla joskus polku aivan uudenlaiseen ymmärrykseen.

Vaikka voi tuntua, että toisen lähelle on pitkä matka, suosittelen lämpimästi hakeutumista pariterapiaan keskusteluyhteyden korjaamiseksi. Esimerkiksi kirkon Perheasiain neuvottelukeskukset tarjoavat maksutonta ja asiantuntevaa palvelua. Pariterapia on tutkitusti tehokasta myös masennuksen hoitoon. Uskon, että siitä hyötyisi koko perhe.

Vielä lopuksi mieleeni nousee kuva siilistä, jonka piikit ovat ärhäkästi pystyssä. Ajatuskuplassa lukee: ”Ota minut syliin.” Voisiko vielä joskus olla mahdollista, että teillä aikuisillakin olisi mahdollisuus päästä syliin?

Lämpimin ajatuksin,

Paula