Kauneus ja Terveys

Maaret Kallio neuvoo, mikä auttaa surun ja pelon hetkellä: ”Vaikeita asioita ei kannata lakaista maton alle”

Maaret Kallio neuvoo, mikä auttaa surun ja pelon hetkellä: ”Vaikeita asioita ei kannata lakaista maton alle”
Psykoterapeutin ammatti ei suojaa Maaret Kalliota ikäviltä tunteilta. Suru, viha ja pettymyksen tunne kuuluvat elämään, ja siitä pitäisi hänestä puhua enemmän.
Julkaistu: 12.4.2022

Kädet tärisevät ja hikoilevat, syke on korkealla. Miksi lupauduin tähän? Onko minulla mitään sanottavaa?

Tällaisia tuntemuksia ja ajatuksia kouluttajapsykoterapeutti, tietokirjailija Maaret Kallio, 44, käy läpi, kun hän jännittää. Ja ennen isoja esiintymisiä niin käy aika usein.

– Jännittäminen ei ole mukavaa, mutta se on inhimillistä. Tunnetta voi havainnoida hyväksyvästi, eikä sitä tarvitse analysoida. Sen voi vain antaa olla, Maaret sanoo.

Hänestä on eri asia ajatella, että ”en jännitä” kuin ”jännitän, mutta pystyn vaikuttamaan siihen”. Tunteen myöntäminen antaa tärkeää hallinnan tunnetta, ja silloin on mahdollista toimia kaikesta huolimatta.

– Jännittäessä voi tulla kaikenlaisia ajatuksia, kuten muistankohan mitään. Mutta on rauhoittavaa muistaa, että tunne menee aina ohi ja tilanne sujuu hyvin.

Esimerkillään Maaret haluaa osoittaa, ettei psykoterapeuttikaan ole immuuni hankalille tilanteille.

– Mikään ammatti tai asema ei suojaa ikäviltä tunteilta ja niiden epämukavuudelta. Elämään mahtuu monenlaista, myös kärsimystä, ja se on täysin normaalia. Siitä puhutaan mielestäni liian vähän.

Maaret Kallio on myös äiti, puoliso ja ystävä. ”Psykoterapeuttina pystyn ottamaan puheeksi kiusallisia asioita. En silti odota, että muut jaksavat pohtia asioita samalla lailla kuin minä.”

Työn ulkopuolella ihan tavallinen Maaret

Maaret osaa löytää ne tarkkanäköiset, asian ytimeen kipeästi osuvat mutta samalla niin empaattiset ja lohdulliset sanat. Hänen kirjojaan on myyty satoja tuhansia kappaleita, ja hänen kiitettyjä kolumnejaan jaetaan kilvan sosiaalisessa mediassa.

Suurelle yleisölle Maaret tuli tutuksi vuonna 2014 Ensitreffit alttarilla -televisiosarjan asiantuntijana. Nykyisin hän tekee Menikö tunteisiin -radio-ohjelmaa Ylelle veljensä työelämäprofessori Jarno Limnéllin kanssa.

Maaretista on tullut koko kansan terapeutti ja arvostettu asiantuntija, jonka näkemykset kiinnostavat. Kokeeko hän paineita elää niin kuin opettaa?

– En kauheasti. Toteutan ajatuksiani omassa elämässäni ihan hyvin. Ja paino sanoilla ihan hyvin. En oleta, että elämäni on täydellistä ja että olisin jatkuvasti mielettömän lempeä äiti ja puoliso tai upea tunnesäätelijä. En ole psykoterapeutti vuorokauden ympäri vaan työn ulkopuolella olen ihan tavallinen Maaret: äiti, puoliso, sisko, tytär ja ystävä.

”Vapaa-aika ei saisi olla vain suorittamisesta palautumista, jotta ollaan tikissä seuraavaa työpäivää varten”, sanoo Maaret Kallio.

Pandemia pani kohtaamaan tunteet

Henkisesti raskasta pandemiaa on kestänyt kaksi vuotta. Kaikki ovat joutuneet totuttelemaan uudenlaiseen arkeen. Osa on menettänyt työpaikkansa, toimeentulonsa tai jopa terveytensä tai läheisensä. Moni on kokenut pelkoa, epävarmuutta, ahdistusta, yksinäisyyttä ja turhautumista. Siitä on Maaretin mielestä tärkeää keskustella nyt.

– Pandemian aikana iloa tuottavat asiat ovat olleet vähissä. Monen elämästä ovat kadonneet värit, ja mielen maailmasta on tullut mustavalkoinen. On jouduttu tulemaan toimeen psyykkisesti niukalla hyvällä. Siksi myös pienistä murheista on lupa puhua, vaikka ei olisi kokenut varsinaista hätää.

Hätääkin on paljon siitä huoli matta, että se ei välttämättä näy muille.

– Hyvinvoivan ihmisen näkökulma pandemiarajoitusten ja yhteiskunnan sulkeutumisen alussa oli, että ihanaa, kun saa kotoilla, leipoa juurileipää ja retkeillä lasten kanssa. Monessa hauraassa perheessä tilanne oli täysin toisenlainen. Jos on väkivaltaa, päihde- tai mielenterveysongelmia, koti voi olla vaarallinen paikka.

Vaikka kotona ei olisikaan konkreettisia uhkia, moni on joutunut kohtaamaan tunteensa uudella tavalla. Niitä kun ei ole pandemian aikana päässyt pakoon suorittamiseen ja menemiseen.

– On hyvä, jos ihmiset ovat kyseenalaistaneet menemistään. Kun vauhti on kova, ei välttämättä saa yhteyttä läheisiinsä tai ehdi tuntea. Pysähtyminen ja sohvalla köllintä ovat varmasti tuoneet myös hyvää oloa, kun on huomannut, ettei niistä seurannutkaan mitään pahaa.

Ikävien asioiden sietämisen taitoa kannattaa kehittää, vaikka se tuntuisi vaikealta.

– Se on paitsi osa mielenterveyttä myös tärkeä ihmissuhdetaito. Jos jokin on varmaa niin se, että kaikki tunnetilat ovat aina väliaikaisia. Se on lohdullista muistaa hankalina hetkinä.

Poikkeuksellinen aika on vaikuttanut Maaretin työarkeen yllättävän vähän. Hän on tarjonnut lähivastaanottoaikoja asiakkailleen koko ajan. Luennot siirtyivät digitaalisiksi, mutta töitä ei juuri peruuntunut. Pandemia on silti vaatinut henkistä sopeutumista myös häneltä.

– Ihminen on onneksi luotu siihen. Me joudumme luopumaan ja sopeutumaan sellaiseenkin, mihin emme olisi lainkaan valmiita tai halukkaita.

”Meillä saa olla vaikeaa. Kun on saanut tankata apua, jaksaa taas.”
Maaret Kallio

Toivo on keskeinen voimavara

Sopeutumista ei voi pakottaa eikä suorittaa.

– Sopeutuminen ei ole kestämistä tai sietämistä. Se ei myöskään ole passiivista suostumista. Sopeutuminen on yhdistelmä asioiden hyväksymistä ja toimimista. On hyvä miettiä, mitkä asiat on vain hyväksyttävä ja mille voi tehdä jotain.

Kyky hyväksyä realiteetit ja surun, vihan ja pettymyksen tunteet auttaa selviytymään vaikeista kokemuksista entistä toimintakykyisempänä.

– Jos mikään ei tunnu missään tai ikävät asiat siirretään sivuun käsittelemättä, toipuminen pitkittyy. Vaikeita asioita ei kannata lakaista maton alle.

Sopeutuminen myös edistää toiveikkuutta.

– Toivo ei ole positiivinen tunne vaan keskeinen voimavara. Siihen sisältyy ajatus, että jotain hyvää voi vielä tapahtua. Toivon menettäminen hetkellisesti on täysin luonnollista, sillä toivo ja epätoivo kulkevat elämässä rinnakkain.

Hetkellinen epätoivo ei ole vaarallista mutta toivon vastakohta toivottomuus voi olla.

– Toivottomuus on näköalattomuutta ja pimeyttä, kuin eteen nouseva seinä. Usein siihen liittyy masennusta ja itsetuhoisuutta. Jos toivottomuutta on, siihen pitää herätä ja pyytää apua. Se voi löytyä läheltä.

Jokainen voi kartuttaa ja tartuttaa toivoa.

– Toivon tartuttaminen ei silti tarkoita, että asiat väännetään väkisin myönteisiksi. Sellainen on pakottavaa positiivisuutta, joka on torjuvaa ja vähättelevää. Jos ihmisellä on negatiivisia tunteita, hänen pitää saada mennä niiden läpi. Jo se, että sietää toisen pahaa oloa, luo toivoa.

Maaretin mielestä suomalainen yksilökeskeisyys on jopa kansallinen ylpeydenaihe. Se on hieman kyseenalaista.

– Voidaksemme hyvin tarvitsemme kokemusta, että voimme vaikuttaa elämäämme, mutta tarvitsemme myös tunnetta, että voimme tukeutua toisiin. Meillä saa olla vaikeaa. Kun on saanut tankata apua, jaksaa taas.

Katseen kääntäminen omasta navasta voi lisätä onnellisuutta.

– Muiden auttaminen lisää omaa hyvää oloa. Olemme keskimäärin turhan minäkeskeisiä ja mietimme, onko saatavilla juuri minulle sopivaa ruokaa, kurssia ja jumppaa. Voisimme paremmin, jos emme keskittyisi niin paljon itseemme. Mielen hyvinvoinnin kannalta olisi tärkeää osata mukautua ja joustaa.

Vatulointi ei ole tunnesäätelyä, Maaret Kallio muistuttaa. ”Jos tunteisiin takertuu liikaa, se ei auta eteenpäin.”

Palautumista ei pidä suorittaa

Uupumus on uusi kansantauti tai siltä ainakin vaikuttaa, kun katselee ja kuuntelee elämää ympärillään. Mikä tässä ajassa tai nykyihmisissä ajaa jaksamisen äärirajoille?

– Työ tunkeutuu nykytekniikan ja vaikkapa somen kautta helposti vapaa-ajalle. Sen estäminen vaatii itsehallintaa.

Ihmiset asettavat itselleen korkeita tavoitteita sekä työssä että vapaa-ajalla. Jos työ on vaativaa ja vapaa-aika kunnianhimoista, elämään ei jää kaivattua väljyyttä.

– Monen on vaikea sietää tavallisuutta. Jos tavoittelee täydellisyyttä kaikessa mitä tekee, elämästä tulee uuvuttavaa ja siinä voi vain epäonnistua. Asetan itsekin itselleni paikoin kovia odotuksia mutta vain tietyissä asioissa. Lopuissa riittää kyllin hyvä tulos.

Palautumisen tärkeydestä puhutaan paljon, mutta sitäkään ei Maaretista pitäisi suorittaa.

– Vapaa-aika ei saisi olla vain suorittamisesta palautumista, jotta ollaan tikissä seuraavaa työpäivää varten. On silti hyvä pohtia, millaiset asiat rentouttavat ja tuovat iloa. Ne voivat olla jotain vastakkaista kuin työ. Itse hoitotyötä tekevänä tarvitsen vapaa-ajallani rauhaa, luontoa ja vastavuoroisia ihmissuhteita.

Tavoitteet ja tekemiset olisi aina tärkeää suunnitella sen hetkiset voimavarat huomioiden.

– Rimaa kannattaa madaltaa, jos voimavaroja vie vaikka remontti, sairaus tai lapsen yöheräily. Kaikkea ei voi saada kerralla ilman, että jaksaminen kärsii.

Taikatemppuja voimavarojen lisäämiseen ei ole. Maaret kehottaa kysymään itseltään riittävän usein, mihin voimavarat riittävät, ja laittamaan asiat tärkeysjärjestykseen.

– En tingi ajastani perheen kanssa, unesta tai liikunnasta, mutta muita asioita voin liikauttaa kalenterissani. Kannustan kokeilemaan, mitä tapahtuu, jos tekee jotain vähän sinne päin. Kun sain lapsia, jouduin lopettamaan luentomateriaalien loputtoman hinkkaamisen. Ei tapahtunut mitään.

”Oleellista on jarruttaa ajoissa. Burn outin vaaravyöhykkeellä ovat etenkin he, jotka vain kestävät ja kestävät”, jaksamista tukevia verkkokursseja järjestävä Maaret Kallio sanoo.

Kun asiat eivät mene putkeen

Äitiä hymyilyttää, kun kotoa tulee kesken haastattelun kysyvä viesti.

– Lapseni kysyy, missä koira on. Otin aamulla koiran mukaan vastaanotolle mutta unohdin kertoa siitä.

Espoolaisen Maaretin perheeseen kuuluvat puoliso, kaksi lasta ja cockerspanieli. Muuta Maaret ei mielellään puhu henkilökohtaisesta elämästään. Ehkä siksi, että hän kokee olevansa todella tavallinen. Se tulee ilmi monta kertaa. Kuten silloin, kun kysyn, millainen hän on väsyneenä.

– Ihan kuin kaikki muutkin! Tavallista ärtyneempi, hiljaisempi ja siedän huonommin sotkua.

Maaretin koulutukseen kuului satoja tunteja psykoterapiaa, ja siitä on hyötyä myös työn ulkopuolella. Se ei silti tarkoita, että asiat menevät aina putkeen.

– Reagoin asioihin, stressaan, suren ja pelkään. En pidä mitään muuta edes tavoittelemisen arvoisena. Se, etten näytä kaikkia puolia itsestäni julkisesti, ei tarkoita, että piilottelisin jotain. En ole koskaan peitellyt mitään puolta itsessäni. Ehkä olen kotona vähän leikkisämpi ja eloisampi kuin töissä.

Elämä mitataan rakkaudessa

Maaret rakastaa loruttelua ja sanoilla leikkimistä. Lorutteluun perustuu myös hänen uusin kirjansa Välillä olet varpuseni. Maaliskuussa ilmestynyt runoteos tukee vanhemman ja lapsen vuorovaikutusta.

– Riimittelen lapsen tunteista. Vanhemman ei ole koko ajan helppo kohdata niitä, mutta lapsi on tunteistaan huolimatta aina yhtä rakas.

Välillä Maaret kokee, että eloisuus on sallitumpaa hänelle rakkaassa Italiassa kuin Suomessa.

– Italiassa eloisuus ja tunteet saavat näkyä, ovat ne sitten iloa, naurua tai ärsyyntymistä. Siinä missä suomalaisissa leikkipuistoissa ollaan hillittyjä, Italiassa vanhempi voi ärähtää lapselle, jos on tarvis. Se voi olla lapselle selkeää ja ilmaisuvoimaista, kun siihen ei liity mitään pelottavaa. Yhtä lailla osoitetaan iloa.

Hän kannustaakin kaikkia miettimään, onko elämässä riittävästi iloa.

– Elämässä pitää olla jonkinasteista suorittamista, mutta siitä puhutaan vähemmän, onko elämässä ja ihmissuhteissa riittävästi iloa ja nautintoa. Ilo on tärkeää, sillä inhimillisyys ei ole vain puutteellisuutta.

Kun Maaret kirjoitti tammikuussa kolumnin surusta ja luopumisesta, moni poimi tekstistä hienon lauseen: Lopulta elämän voi mitata vain rakkaudessa.

– Se oli omasta mielestänikin hyvin keksitty. Sellainen vau, aika hieno, jostain se vain tuli. Lauseessa kiteytyy ajatus, että aikaa on loppujen lopuksi vähän ja se kannattaa käyttää viisaasti. Itse kukin varmasti miettii, onko ollut elämässään riittävästi tekemisissä niiden asioiden kanssa, jotka ovat oikeasti tärkeitä.

1 kommentti