Sosiaalisten tilanteiden pelko

Moi, Haluaisin tietää voisiko intistä saada vapautuksen jos kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta. Olen 19-vuotias mies ja armeijaan pitäisi mennä Tammikuussa. Tämä koko armeija on saanut minut todella sekaiseksi. Romahtaisin jos joutuisin armeijaan. Päässäni on pyörinyt sekavaisia ajatuksia. Olen miettinyt tappavani itseäni tai jonkun muun siellä jotta joutuisin sieltä pois. Ongelmani alkoivat yläasteella. Jotenkin eristäydyin muista luokkakavereita ja kaverista. Käytin vapaa-aikani tietokoneen maailmaan. Tästä johtuen olen jäänyt paljosta paitsi. En ole saanut aikuistua kuten muut nuoret. Minulla ei ole koskaan ollut esimerksi tyttöystävää, kavereita ylipäätänsäkään. En ollut muidenkaan missään tekemisissä, lukuunottamatta perhettä. Olin kokoajan yläasten ajan kotona pelaamassa tietokonetta. Kun yläaste oli loppunu niin huomasin että minulla on pahoja ongelmia. Minun on vaikea keskustella/tutustua muihin. En keksi mitään sanottavaa sillä hetkellä kun juttelen jonkun kanssa. Menen melkeinpä paniikkiin ja sönkötän. Ahdistaa ihmiset jota en tunne, ja on levoton olo. Tässä on vaikea kirjoitella omista ongelmistaan. Koulu meni minulla pilalla täysin kun lintsasin jatkuvasti kun masensi. tästä syystä oikeinkirjoitus ei ole mitään huippuluokkaa. vastaustanne odotellessanne.

Olen 23v ja olen kärsinyt kyseisestä ongelmasta reilun vuoden. Ensin söin Cipralex-tippoja ja se veti mielen maahan. Kävin myös terapiassa, mutta nyt olen vaihtamassa erilaiseen terapiamuotoon. Sain myös ahdistuskohtauksen varalle Opamox 15mg. Niitä en kuitenkaan enää halua käyttää helpon riippuvuuden muodostumisen takia. Sain uudet lääkkeet äskettäin, nukkumiseen Melatonin 3mg ja ilta-ahdistuksiin Atarax 25mg. Voiko nämä lääkkeet pureskella? En pysty nielemään minkäänkokoisia pillereitä. En haluaisi enää Cipralexiin tai muihin SSRI-lääkkeisiin palata, koska mieleni meni hyvin matalaksi sen takia ja ruokahalu katosi. Tahtoisin kovin mielelläni kuulla, onko joitain muita lääkevaihtoehtoja olemassa?

Kirjoitin sinulle täälä viikolla syrjäytyneestä läheisestäni (kysymys 3890110). Onko mahdollista, että hänellä voisi olla skitsofrenia? Hän on siis todella syrjäänvetäytynyt eikä halua olla läheistensä tai muidenkaan kanssa yhtään tekemisissä tai se tapahtuu ainakin todella vaivalloisesti. Hän myös puhuu vähän jäykästi ja ahdistuneen oloisesti. Todella epävarma itsestään. Hän menestyi todella hyvin koulussa. Olen tavannut skitsofreenikkoja, jotka jankkaavat todella paljon asioita ja tekevät pakkoliikkeitä, mutta läheiselläni ei ole näitä oireita. Unohdin edellisessä vastauksessani kertoa, että hän on parikymppinen. Olisiko terveyskeskus ensimmäinen paikka johon ottaa yhteyttä? Kiitos todella paljon jos jaksat vastata tähänkin kysymykseen.

Olen 26-vuotias nainen ja minusta tuntuu, että kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta tms. Pari vuotta sitten hain apua jännittämiseen ja sain beetasalpaajia, nämä eivät kuitenkaan paljoa auttaneet ja nyt tilanne on tämä: pelko rajoittaa elämääni, koska minun on TODELLA vaikeaa soittaa esim terveyskeskukseen, en pysty juurikaan harrastamaan mitään (esim ajatus mennä vaikkapa uimahalliin yksin tuntuu täysin mehdottomalta), kaupan kassalla tuntuu myös suurta paniikkia ja sydän tykyttää ja kädet tärisevät (tästä syystä en juurikaan käy kaupassa yksin), yksin kaupungilla liikkuminenkin on vaikeaa (läheisen ihmisen kanssa pystyn hyvin liikkumaan kaupungilla), en myöskään juurikaan käy tuttavilla kylässä, joten pelkään eristyväni heistä. Tämä vaivani on myös rajoittanut töitäni sekä työn tai koulutuksen hakua. Olen lukenut, että jostain lääkkeistä (masennuslääkkeet?) voisi olla apua? Voiko ne määrätä terveyskeskuslääkäri? Olen myös lukenut, että ne vaikuttavat vasta esim kuukauden päästä kun on ne aloittanut, niin voiko samaan aikaan käytettäväksi aluksi saada esim vahvoja beetasalpaajia tai sitten rauhoittavia? siis silloin tällöin otettavaksi. Viimeeksi lääkäri vähätteli vaivaani, joten minulla on entistäkin korkeampi kynnys hakea apua. Mutta tuntuu, etten enää jaksa tätäkään… Olen lukenut myös terapiasta, mutta en kohdallani usko sellaiseen, vaan haluaisin lääkkeet, joiden avulla sitten totuttautuisin ns normaaliin elmään ja tilanteisiin, niin sitten ne jo todennäköisesti sujuisivat lääkityksen loputtuakin.