Sairaudet

Kysy asiantuntijalta hyvinvoinnista - 15650

1.4.2003 Terve.fi
Kysymys

Olen 22v kahden lapsen äiti. Minulla on muutama mieltä askarruttavaa asiaa johon toivoisin saavani sinulta apua:

-minua ihmetyttää miksi jalkojani alkaa särkemään aina saunassa. Särky alkaa kun nousen lauteilta jalkojeni päälle. Jalat tuntuu todella jäykiltä ja taivuttaminen ja käveleminen tekee kipeää. Mistä tämä voisi johtua? Liittyykö jotenkin verenkiertoon? Vaiva alkoi noin kolme vuotta sitten kun odotin esikoista,ja kärsin siitä koska pidän kovasti saunomisesta. Selvästi säryn aiheuttaa kuuma koska viileä suihku helpottaa. Onko asialle jotain tehtävissä? Olen normaalipainoinen.

-Lisäksi olen kärsinyt rinta/ylävatsa kivuista pari vuotta. Tähystetty on molemmista päistä eikä mitään poikkeavaa löytynyt. Lisäksi on otettu keuhkorötgen,ekg ja verikokeita mm.veren kolesteroli arvot (isäni kuoli sepelvaltimotautiin alle 40v),kaikki normaaleja. Kävin myös muutaman kerran fysioterapeutilla joka antoi jumppa ohjeita mutta niistä ei ollut apua. Kipua esiintyy muutaman kerran viikossa ja yleensä se kestää koko päivän. Se tuntuu repivänä vanteena rintojen alla/ylävatsassa. Lepo saattaa joskus hieman helpottaa oloa mutta ei vie kipua kokonaan pois. Usein se alkaa syömisen jälkeen mutta välillä myös muutenkin. Näkyykö sappikivet tähystyksessä? Voisiko niistä olla kyse? En kehtaa enää mennä valittamaan lääkärille asiasta koska niin paljon on tutkittu eikä mitään löydetty,mutta jokuhan sen kivun aiheuttaa. Voiko se olla lihasperäistä? Raskausaikana kipua oli mielestäni vähemmän.

-Näiden lisäksi minua vaivaa jännittäminen ja punastelu. Lääkäri määräsi minulle propral 10mg tarvittaessa 1-2tablettia korkeintaan 2kertaa vuorokaudessa. Koska imetän niin en voi ottaa kun yhden tabletin mutta se ei juurikaan auta. Laskeeko vauvan (7kk) syke liikaa jos otan kaksi tablettia ja imetän? Entä miten lääke vaikuttaa omaan sykkeeseen? Sydämeni ei välttämättä lyö nopeasti silloin kun tunnen tarvitsevani lääkettä esim.punasteluun,laskeeko syke liikaa jos otan silloin kaksi tablettia? Miten paljon etukäteen lääke tulisi ottaa? Kauan sen vaikutus kestää? Voiko lääkkeen kanssa nauttia alkoholia? Jos ei niin miten pitkään lääkkeen otosta tulisi olla ilman alkoholia? Kärsin todella paljon tästä punastelusta ja toivoisin löytäväni tehokkaan lääkkeen että pääsisin pois oravanpyörästä. Lopetan imetyksen muutaman kuukauden kuluttua ja sitten voisin vaihtaa toiseen lääkkeeseen jos propral ei auta. Mikä lääke on tehokas punasteluun (ja jännittämiseen)?

-Ja sitten olisin vielä kysynyt mistä johtuu pään vihlominen? Onko se normaalia? Välillä päätä vihloo niin kovasti että meinaa näkö mennä. Etenkin ohimoilta ja päälaelta. olen järkeillyt että liittyy jotenkin jumissa oleviin lihaksiin,onko näin?

Vastaus
Vastaaja Jarkko Kuoppala
Lääketieteen lisensiaatti

Hyvä kysyjä,

Saunassa esiintyvä oireilu voisi johtua lämpimässä tapahtuvasta pintaverisuonten laajenemisesta ja sen aiheuttamasta verentungoksesta jaloissa. En usko siihen olevan mitään erityistä hoitoa ja oire ei ole vaarallinen.

Sappikivet eivät näy vatsalaukun tai paksunsuolen tähystyksessä. Ylävatsan ultraäänitutkimuksessa sappikivet sen sijaan näkyvät. Oireesi voi johtua niistä, lihasperäinenkin kipu on mahdollinen.

Propral-lääkityksen käytöllä ei ole haitallisia vaikutuksia vauvallesi, vaikka ottaisit kaksikin 10 mg:n tablettia. Lääke alentaa sydämesi sykettä, mutta 2 10 mg:n tablettia on niin pieni annos, ettei se sykettä liikaa laske. Lääkkeen maksimaalinen vaikutus saavutetaan 1-2 tuntia lääkkeen ottamisesta ja vaikutus jatkuu muutamia tunteja. Alkoholia voi käyttää kyseisen lääkkeen kanssa.

Sosiaalisten tilanteiden jännittämistä helpottamaan käytetään monesti serotoniinin takaisinoton estäjä lääkkeitä. Nämä lääkkeet ovat reseptilääkkeitä ja ne on alun perin tarkoitettu masennuksen hoitoon, mutta niiden on havaittu auttavan myös tähän vaivaan. Sama lääkäri, joka on kirjoittanut sinulle Propralia voi kirjoittaa sinulle myös tällaista lääkettä.

Pään vihlominen saattaa olla lihasjännitysperäistä tai migreeni on myös mahdollinen selitys.

Ystävällisin terveisin,

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt