Paramyksoviruksen aiheuttama tuhkarokko (tuhkuri eli morbilli) on yksi tarttuvimpia sairauksia. Ennen tuhkarokkorokotuksen tuloa yleiseen rokotusohjelmaan lähes kaikki suomalaiset sairastivat sen lapsuudessaan. Rokottamalla tauti on saatu häädettyä Suomesta käytännössä kokonaan, mutta tuhkarokkotapauksia todetaan edelleen ajoittain henkilöillä, jotka eivät ole saaneet kaikkia rokotusohjelman mukaisia rokotuksia tautia vastaan.
Tuhkarokko leviää pisaratartuntana hengitysteistä, joskus se voi levitä myös kosketuksen välityksellä. Taudin itämisaika on noin kaksi viikkoa. Ensimmäisiä oireita ovat yleensä nuha ja yskä. Yskä, joka liittyy käytännössä aina tuhkarokkoon, muuttuu nopeasti hakkaavaksi. Limakalvomuutokset käväisevät poskien limakalvoilla parin päivän ajan. Samalla nousee korkea kuume, silmistä tulee valonarat ja imusolmukkeet suurentuvat. Ihottumavaihe alkaa yleensä 3-5 vuorokauden kuluttua taudin alusta. Korvien taakse ilmaantuu vaaleanpunaisia läiskiä, jotka tummuvat ja leviävät kasvoihin ja muualle kehoon hehkuvanpunaisiksi laikuiksi, joskus jopa verenpurkaumiksi.
Tuhkarokko on vakava tauti, ja siihen on olemassa eläviä viruksia sisältävä rokote, joka annetaan yhdessä sikotauti- ja vihurirokkorokotteen kanssa (MPR).
Infektio leviää pisaratartuntana hengitysteistä, joskus se voi levitä myös kosketuksen välityksellä. Taudin itämisaika on noin kaksi viikkoa. Ensimmäisiä oireita ovat yleensä nuha ja yskä. Yskä, joka liittyy käytännössä aina tuhkarokkoon, muuttuu nopeasti hakkaavaksi. Limakalvomuutokset käväisevät poskien limakalvoilla parin päivän ajan. Samalla nousee korkea kuume, silmistä tulee valonarat ja imusolmukkeet suurentuvat. Ihottumavaihe alkaa yleensä 3-5 vuorokauden kuluttua taudin alusta. Korvien taakse ilmaantuu vaaleanpunaisia läiskiä, jotka tummuvat ja leviävät kasvoihin ja muualle kehoon hehkuvanpunaisiksi laikuiksi, joskus jopa verenpurkaumiksi.
Tuhkarokko on vakava tauti, ja siihen on olemassa eläviä viruksia sisältävä rokote, joka annetaan yhdessä sikotauti- ja vihurirokkorokotteen kanssa (MPR).
Ainoa bakteeri-infektio rokkotautien joukossa on tulirokko (scarlatina).
Tyypillinen tulirokkoa sairastava potilas on koululainen. Tulirokon itämisaika on kolmesta viiteen päivään. Tulirokko alkaa ihottumana kasvoilta, kaulalta ja rintakehältä ja leviää raajoihin, joskus koko kehoon. Ihottuma on hennon porkkananväristä, ja koostuu pienistä täplistä.
Tauti diagnosoidaan oireiden ja nieluviljelyn perusteella. Penisilliini tehoaa aiheuttajabakteeriin hyvin. Tartuttavuus päättyy vuorokauden sisällä lääkityksen aloittamisesta.
Lue tulirokon oireista ja hoidosta.
Parvorokkoa esiintyy keväisin epidemioina kouluissa ja päiväkodeissa. Tartunta tapahtuu hengitysteitse, mutta ei yhtä herkästi kuin tuhka- tai vesirokossa. Itämisaika on 6-16 vuorokautta.
Lisätietoa parvorokon oireista ja hoidosta.
Enterorokko on viruksen aiheuttama rokkotauti. Tauti leviää pisaratartuntana ja ulosteiden välityksellä. Erityistä hoitoa tai rokotetta ei ole.
Vesirokon aiheuttaja on varicella zoster -virus, joka kuuluu herpesviruksiin. Vesirokon itämisaika on pari viikkoa. Tauti leviää erittäin herkästi hengitysteitse ja rakkuloista. Virus jää elimistöön ja voi puhjeta vyöruusuksi (herpes zoster) vuosien tai vuosikymmenien päästä.
Vesirokkoon on olemassa tehokas rokote, joka on kuulunut vuodesta 2017 lähtien rokotusohjelmaan. Rokotus kannattaa ehdottomasti ottaa, jos vesirokkoa ei ole sairastanut lapsuudessa, ja se on suositeltava antaa taudin sairastamattomille lapsillekin. Vesirokkoinfektio on yleensä aikuisella hyvin paljon hankalampi kuin lapsilla.
Lue vesirokon oireista ja hoidosta.
Vihurirokko (rubella) on virustauti, joka on rokotusten ansiosta saatu hävitettyä Suomesta käytännössä kokonaan. Vihurirokkorokote on nykyisin MPR-rokotteen yksi osa. Rokotukset aloitettiin 1982. Ennen rokotuksia tauti sairastettiin yleensä lapsuudessa, ja 15-vuotiaista noin 80 prosenttia oli sairastanut taudin. Tauti leviää hengitysteiden kautta. Vihurirokko ei ole tautina kovin vakava, mutta äidin vihurirokko raskauden aikana on sikiölle vaarallinen.
Lue vihurirokon oireista ja hoidosta.
Lähteet:
Rokkotaudit ja muut yleistyneet virusinfektiot, Lastentaudit, Kustannus Oy Duodecim 2016.
Tietoa potilaalle: Tuhkarokko, Lääkärikirja Duodecim, Kustannus Oy Duodecim 2017.
Tietoa potilaalle: Tulirokko, Lääkärikirja Duodecim, Kustannus Oy Duodecim 2017.
Parvorokko, Lääkärin käsikirja, Kustannus Oy Duodecim 2016.
Tietoa potilaalle: Parvorokko (pikkurokko), Lääkärikirja Duodecim, Kustannus Oy Duodecim 2017.
Tietoa potilaalle: Enterorokko, Lääkärikirja Duodecim, Kustannus Oy Duodecim 2017.
Ihon virusinflektiot, Ihotaudit, Kustannus Oy Duodecim 2011.
Davidkin I., Hedman K., Vihurirokkovirus, Mikrobiologia, Kustannus Oy Duodecim 2010.
Helminen M., Tuhkarokko, sikotauti ja vihurirokko (MPR-taudit), Lääkärin käsikirja, Kustannus Oy Duodecim 2017.