Haullasi “” ei löytynyt yhtään osumaa

Tarkista hakusi ja poista mahdollisia rajausehtoja

Painoindeksi

Painoindeksi kertoo painon ja pituuden suhteen. Lue täältä, miten painoindeksi lasketaan!

Painoindeksi lasketaan jakamalla paino pituuden neliöllä. Painoindeksi on vain osviittaa antava luku siitä, onko ihminen alipainoinen, normaalipainoinen vai ylipainoinen. Painoindeksi voi vaihdella ihmisen rakenteen mukaan. Painoindeksi voi olla hyvin korkeakin, jos ihminen on erittäin lihaksikas. Painoindeksi ei ota huomioon lihasten ja rasvan suhdetta. Painoindeksi on saanut osakseen kritiikkiä myös siitä, ettei se huomioi pituuden vaikutusta painoon. Pidemmillä ihmisillä kun on luontaisesti enemmän massaa kuin lyhyillä.

Painoindeksin laskeminen ei ole monimutkaista. Painoindeksin laskeminen vaatii kaksi pientä laskutoimitusta, jotka voi tehdä kätevästi kännykällä. Painoindeksin laskeminen onnistuu, kun tiedossa ovat ihmisen pituus ja paino. Painoindeksilaskuri sopii sille, joka ei jaksa tehdä itse yhtäkään laskutoimitusta. Painoindeksilaskuri pyytää syöttämään ruutuihin pituuden ja painon, ja painoindeksilaskuri laskee niistä automaattisesti painoindeksin. Googlaamalla sanan ”painoindeksilaskuri” löytää lukuisilta eri vaihtoehtoja lukuisilta sivustoilta.

Painoindeksitaulukko kertoo suuntaa antavan tiedon siitä, onko ihminen alipainoinen, normaalipainoinen vai ylipainoinen. Painoindeksitaulukko kulkee akselilla 18,5–40: jos paino on alle 18,5, kyse on alipainosta, ja jos painoindeksi ylittää luvun 40, ihminen on sairaalloisen lihava. Painoindeksitaulukko sijoittaa normaalipainon lukujen 18,5 ja 24,9 välille. Jos painoindeksi on 25–29,9, kyse on liikapainosta. Painoindeksi 30–34,9 merkitsee lihavuutta ja siitä 40 asti vaikeaa lihavuutta. Vastaavasti alle 18,5:n painoindeksi merkitsee sitä vaikeampaa alipainoa, mitä pienemmäksi luku kutistuu.

BMI kaava kertoo, miten painoindeksi lasketaan. On hyvä huomioida, että BMI kaava on tarkoitettu 20–70 -vuotiaille ihmisille. BMI on lyhenne sanoista body mass index ja kääntyy suomeksi muotoon painoindeksi. BMI kaava on yksinkertainen. Ensin lasketaan pituuden neliö: pituudesta siirretään pilkku vasemmalle, esimerkiksi 165 cm muuttuu muotoon 1,65. Tämä luku kerrotaan itsellään eli tässä tapauksessa 1,65 x 1,65. Lopuksi ihmisen paino jaetaan tällä luvulla eli esimerkiksi 60 / 2,7225 = 22. BMI kaava on siis tässä tapauksessa 60 / (1,65 x 1,65). Uusi BMI kaava ehdottaa toisenlaista laskutapaa: siinä paino kerrotaan luvulla 1,3 ja pituus kerrotaan potenssiin 2,5. Tämä BMI kaava huomioisi paremmin pitkien ihmisten suhteessa suuremman painon. Tämäkään BMI kaava ei poista sitä ongelmaa, ettei painoindeksi laske kehon rasvan ja lihasten suhdetta.

Ihannepaino on kiistanalainen käsite, jolla viitataan yleensä painoindeksin normaalipainoon. Ihannepaino on karkea arvio siitä, mitä ihmisen tulisi painaa, jotta hän olisi terve. Ihannepaino ei kuitenkaan ole ihan yksinkertainen juttu, sillä ihannepaino pitäisi laskea yksilöllisesti siten, että huomioidaan ihmisen ruumiinrakenne sekä lihasten ja rasvan suhde. Ihannepaino on vain yksi tapa määritellä ihmisen optimaalista painoa, ja fiksumpi tapa mitata terveyttä onkin vyötärönympärys. Jos se on naisilla yli 80 cm ja miehillä yli 94 cm, liikutaan jo riskirajoilla. Tavoite on, että vyötärönympärys alittaa nämä luvut.

Oli painoindeksi mikä tahansa, tärkeintä on, että ihminen voi hyvin, on terve, saa tarpeeksi unta ja tuntee elämänsä mielekkääksi. Joidenkin tutkimusten mukaan lievästi ylipainoisen ihmisen ei kannata laihduttaa, jos hän liikkuu riittävästi ja syö terveellisesti. Reipas alipaino usein kuitenkin merkitsee riskiä kehon toiminnoille ja sisäelimille. Sama pätee runsaaseen ylipainoon: jos painoindeksi on erittäin korkea, usein se merkitsee sitä, että laihduttaminen kannattaa.

Pysy mukana!
Tilaa uutiskirjeemme tästä