<!—[if gte mso 9]> Normal 0 0 1 584 3334 27 6 4094 11.768
<![endif]—>
Kehon rasvan määrästä puhuttaessa ohjautuu ajattelu usein terveysriskien maailmaan. On kuitenkin syytä muistuttaa, että rasva – aineilla on lukuisia erittäin tärkeitä tehtäviä.
Rasvat ovat muun muassa osa solukalvojen rakennetta ja elimistön tärkeä energian varastomuoto. Lisäksi rasva turvaa elimistölle välttämättömien rasvahappojen ja rasvaliukoisten vitamiinien saannin. Rasvaa tarvitaan myös elimistön hormonaaliseen säätelyyn.
Voidaan siis todeta, että liian suuri kehon rasvamäärä on epäterveellinen, mutta sama pätee myös liian vähäiseen rasvamäärään.
Rasvan määrä 20 – vuotiailla miehillä on keskimäärin 15 – 20 % kehon painosta ja 70 – vuotiailla 20 – 25 %. Naisilla vastaavat arvot ovat 25 – 30 % ja 35 – 40 %.
Ylipäätään painon nousu jatkuu noin 55 – ikävuoteen saakka. Rasvan määrä lisääntyy yleensä vielä tämän jälkeenkin, mutta paino ei nouse lihaskadon ja luiden mineraalimäärän pienenemisen vuoksi.
Mihin rasva kasautuu?
Kehon rasvaa voidaan tarkastella ihonalaisena eli subkutaanisena rasvana tai sisäelinten ympärillä olevana eli viskeraalisena rasvana.
Suuri viskeraalinen rasvamäärä yhdistetään usein isoon vatsaan, jolloin puhutaan keskivartalolihavuudesta. Liiallinen varastorasva vyötärönseudulla on osoittanut erittäin haitalliseksi terveydelle. Muun muassa vaara sydän- ja verisuonisairauksien tai tyypin 2 diabeteksen ilmaantuvuudelle on kasvanut merkittävästi vyötärönseudulle ilmaantuneen rasvan myötä.
Subkutaaninen rasva sen sijaan ei aina keräänny ainoastaan vatsan ympärille, vaan myös olkavarsiin, lanteisiin ja reisiin. Myös liiallinen subkutaaninen rasva lisää sydämeen kohdistuvaa painetyötä ja kohottaa verenpainetta ja lisää näin ollen myös sydänsairauksien vaaraa.
Kehon painoindeksi lihavuuden tai laihuuden mittarina
Rasvan määrää kehossa voidaan arvioida usealla eri menetelmällä kuten vedenalaispunnituksella tai ihopoimumittauksella. Jälkimmäisestä saadaan arvioitua kehon rasvaprosentti. Rasvan sijainnin arvioinnissa vyötärönympärysmitta on yksinkertainen ja helppo tapa seurata mitä vatsan seudulla tapahtuu.
Ehkä käytetyin ja myös käyttökelpoisin kehon massaan perustuva lihavuuden ja laihuuden osoitin on painoindeksi eli BMI (body mass index), joka saadaan jakamalla kehon paino (kg) pituuden (m) neliöllä. Jos esimerkiksi 170 cm (1,7 m) pitkä henkilö painaa 80 kg, on hänen BMI:nsä 27.7.
Tavoiteltavan BMI:n tulisi olla välillä 19 – 25. Arvot välillä 25 – 30 kuvaavat lievää lihavuutta ja vastaavasti arvot 30 – 35 merkittävää – ja arvot 35 – 40 vaikeaa lihavuutta.
Useissa laajoissa väestöpohjaisissa tutkimuksissa on osoitettu BMI – arvon noin 25 olevan läheisesti yhteydessä hyvään terveyteen ja hyvinvointiin. Sen sijaan hyvin alhainen BMI – arvo ja toisaalta BMI:n suureneminen lihavuuden viitealueella (yli 25) kasvattaa sairastumisen ja jopa ennenaikaisen kuoleman vaaraa.
Yksilötasolla BMI – arvoja tulkittaessa on kuitenkin huomioitava muutamia tärkeitä seikkoja. Ensinnäkin BMI:n viitearvot on tarkoitettu käytettäväksi aikuisilla.
Toiseksi, jos mitattavan kehon koostumus on selvästi poikkeava esimerkiksi siten että lihasmassaa on paljon suhteessa kehon painoon, tulos vääristyy eikä anna oikeaa kuvaa kehon todellisesta tilasta.
Liikuntaa lisää – ruutuaikaa vähemmän
Lihavuuden räjähdysmäinen kasvu 1980 – luvulta eteenpäin on tuonut mukanaan useita kansanterveyteen liittyviä haasteita, joista tyypin 2 diabetes ilmaantuvuuden nopea lisääntyminen lienee yksi merkittävimmistä.
Aivan viimeisimpinä vuosina Suomessa erityistä huolta on synnyttänyt lihavuuden nopea yleistyminen nuorilla ja nuorilla aikuisilla. Työn fyysinen kuormittavuus on vähentynyt ja vapaa – ajan passiivisuus on lisääntynyt.
Ruutuaika, olipa se sitten TV:n tai tietokoneen maailmassa, on myös lisääntynyt merkittävästi. Siksi etenkin vapaa-ajan fyysisen arkiaktiivisuuden ja liikunnan lisäämistä on pidettävä yhtenä keskeisimmistä strategioista lihavuuden ehkäisyssä.
