Kysy ja asiantuntijamme vastaavat

Kun lähetät kysymyksen asiantuntijoille, toimitamme ne eteenpäin nimettöminä. Vastauksia julkaistaan Apu Terveys -lehdessä Klinikka-sivuilla. Kaikkiin kysymyksiin emme valitettavasti voi vastata. Käsittelemme viestiäsi luottamuksellisesti. Poistamme sen 2 kuukautta vastaanottamisen jälkeen. Emme kerää tai säilytä mitään tietoja viestien lähettäjistä.

Terve.fi

Kilpirauhasen vajaatoiminnasta johtuvat oireet?

Hei! Olen 22-vuotias nainen. Isälläni on kilpirauhasen vajaatoiminta. Kävin marraskuussa muiden asioiden takia verikokeissa ja siellä sattumalta selvisi, että TSH oli hivenen yläkanttinen. Tulokset P -TSH 5.7 mU/l *, P -T4-V 13.1 pmol/l. Lääkäri laittoi minulle pysyvän lähetteen kilpirauhaskokeisiin puolen vuoden välein. Kun olen jutellut asiasta tuttujen/tuntemattomien kanssa niin monet ovat ihmetelleet, miksi kontrolli on vasta puolen vuoden päästä. Olen saanut kuulla, että monilla kontrolli on laitettu jo kuukauden päähän. Mikä on normaali käytäntö kontrollien pituuden osalta? Sain samalla myös heiltä tietoon, että heidän mielestään olisi hyvä vaatia myös testaamaan tpoab-arvon, mikä kertoisi onko kyseessä kilpirauhasen tulehdus, sekä ferritiinin, joka kertoisi raudan todellisen tilanteen. Mahdollisesti tärkeitä voisivat olla myös D-vitamiinin ja b12-arvon mittaus, jotka voisivat jotenkin mahdollisesti korreloida kilpirauhasen vajaatoiminnan kanssa, myös t3v mainittiin. Mainitsivat, että näitä ei ilmeisesti mielellään suostuta mittaamaan. Mitä mieltä sinä olet näiden mittauksesta? Minulla on menneisyyttä masennuksen kanssa, eikä minulta ikinä nuorena mitattu kilpirauhasarvoja. Mitä nyt olen lukenut niin näyttää, että aina suositeltaisiin kilpirauhasarvojen mittaus. Viimeisen vuoden aikana minulla on ollut jälleen pahoja ongelmia jaksamisen suhteen. Mieli on maassa ja on masentunut olo. Hiukseni ovat harventuneet huomattavasti. Myös seksuaaliset halut ovat vähentyneet. Painoni on noussut on noussut kolmen vuoden aikana yli 20kg. Olen syönyt elokuusta asti terveellisesti ja liikun ainakin pari kertaa viikossa aerobisen liikunnan parissa. Söin sitten 1000, 1500 tai 2000 kcal päivässä ja liikuinpa kuinka paljon vaan, niin paino ei silti putoa. Juon vettä päivässä 2-3 litraa. Olen saanut puolessa vuodessa kilon putoamaan. Olen nuorempana laihduttanut paljon lyhyessä ajassa, joten tiedän, että minulta pitäisi kyllä tippua näillä keinoilla helposti jopa 4 kiloa kuukaudessa. Voisiko kilpirauhasen vajaatoiminta tuottaa tällaisia ongelmia? Olen huolissani itsestäni ja jaksamisestani. Pelkään myös, että jos oireet eivät johdu kilpirauhasen vajaatoiminnasta niin mistä sitten voisi olla kyse. Minulla on myös tärkeä kevät edessä ja on suuri ongelma, että tuntuu, etten kykene tekemään mitään. Toukokuussa olisi ensimmäinen kerta, kun vihdoin on kontrolli. Puhelinajan saan luultavasti taas vasta muutaman viikon päähän eli joskus kesäkuussa saan tietää, ovatko arvot muuttuneet. Tämän vuoksi kyselen nyt jo asioista.