Ystävät
Ystävät jakavat elämän ilot ja surut. Mistä tunnet ystävän ja mistä saat lisää ystäviä?

Ystävät ovat ihmisen terveydelle ja hyvinvoinnille tärkeitä. Ystävät auttavat läpi elämän karikkojen, tukevat hankalissa elämänvaiheissa ja iloitsevat, kun iloon on aihetta.

Ystävät voivat tuntea toisensa lapsesta lähtien tai tutustua myöhemmässä vaiheessa. Ystävyys kestää aikaa, etäisyyttä ja muita epämiellyttäviä olosuhteita. Joskus ystävyyskin voi päättyä, kuten parisuhde tai rakkaus.

Etenkin nuoruusiässä monilla on erityinen sydänystävä, jonka kanssa haluaa viettää paljon aikaansa. Nuoret voivat ystävänsä kanssa olla ”paita ja peppu”, jolloin ajatukset ja pukeutuminenkin voivat muokkaantua samaan suuntaan.

Kuinka paljon ihminen tarvitsee lisää ystäviä? Kaikilla ei ole yhtäkään. Joillain voi olla todella laaja kaveri- ja tuttavapiiri, mutta ystävät puuttuvat. Se aiheuttaa ihmiselle surua ja hämmennystä.

Tutkimuksen mukaan ystävien määrä alkaa vähentyä ihmisillä sen jälkeen kun he täyttävät 25. Ystävien määrä väheni ihmisillä aina siihen asti, kun he tulivat 45–55 vuoden ikään. Silloin väheneminen lakkasi, ja määrä vakiintui.

Ihmissuhteet ovat joskus ystävyyssuhteissakin hankalia, ja ystävien välillä voi olla kipeitä asioita, joista he eivät pysty puhumaan. Joskus kyseessä ovat toisesta hyvinkin mitättömän tuntuiset loukkaukset, joskus ystävä ei ole pystynytkään olemaan toisen tukena silloin kun toisella olisi tarvetta.

Monet kokevat, että kun ystävyssuhteen toinen osapuoli löytää parisuhteen, ystävyys ei ole enää entisensä. Rakkauden löytänyt ystävä haluaa keskittää kaiken aikansa ja voimansa uuteen kumppaniinsa, ja silloin ystävyys jää kakkossijalle.

Joskus parisuhteen osapuolet ovat myös toistensa parhaat ystävät. Se on erityisen kutkuttava tilanne: himon, halun ja rakkauden lisäksi omasta lähipiiristä löytyy myös omien ajatusten paras tulkki ja ihminen, jonka kanssa haluaa jakaa aidosti aikansa.

Nykyaikana on mahdollista, että ystävät eivät ole ikinä tavanneet toisiaan, vaan ystävyys perustuu sähköiseen yhdessäoloon viestein ja videoin. Se vastaa entisajan kirjeystävyyttä.

Entä jos ystävä onkin narsisti? Silloin ystävyys voi kietoutua monimutkaiseksi kudelmaksi, jossa narsisti imee elinvoiman ystävästään eli uhristaan. Narsismi tarkoittaa tilaa, jossa ihminen ei kykene empatiaan, eikä välitä, miltä toisesta tuntuu.

Narsistin uhri voi kuvitella olevansa erityinen ystävä narsistille, mutta todellisuudessa hän onkin vain narsistin polttoainetta. Narsismista ei voi parantua.

Suuri osa suomalaisista kärsii yksinäisyydestä. Yksinäisyys voi vaivata ihmistä, vaikka hän olisi parisuhteessa tai hänellä olisi perheenjäseniä. Voi silti tuntua, ettei ole ketään, joka ymmärtäisi tai ketään, kenen kanssa jakaisi arjen ja ajatukset. Ei seuraa lenkille tai elokuviin. Ei ketään, kelle lähettää whatsapp-viestiä työpäivän jälkeen.

Yksinasuvat ihmiset ovat tutkimusten mukaan alttiimpia yksinäisyydelle, mutta yksinasuminen ei automaattisesti tarkoita, että ihminen olisi yksinäinen. Tärkeä ihmissuhde voi löytyä vaikka työpaikalta tai harrastuspiiristä.

Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi