Voi hyvin

Kannoin liian kauan ahdistusta sisälläni


Nina af Enehjelm aloitti elämässään uuden jakson. Hän muutti Ruotsiin ja teki henkisen suursiivouksen. Ennen kuin sisäinen rauha löytyi, oli selätettävä menneisyyden möröt.
Kuvat Jouni Harala

Nina af Enehjelm

  • 58-vuotias psykosynteesivalmentaja, toimittaja ja tietokirjailija, joka on opiskellut muun muassa hypnoterapiaa ja surutyön ohjausta.
  • Nina asuu Tukholmassa.
  • Hänellä on kaksi aikuista lasta avoliitosta laulaja Tapani Kansan kanssa.

Motto: Säilytä sydämen jaloimmat kaipaukset sen huokauksista huolimatta.

Tehdäänpä muutama hengitysharjoitus, Nina af Enehjelm sanoo lempeällä äänellä. Ninan mielestä puhun liian nopeasti ja olemukseni huokuu kiirettä. Hän saattaa hyvinkin olla oikeassa. Olen syöksynyt haastatteluun suoraan lentokentältä, jonne saavuin vuorokauden myöhässä aikataulujen sekaannuksen vuoksi.

Suljen silmäni. Keskityn puhaltamaan ilmaa ulos keuhkoistani mahdollisimman pitkään ja hitaasti.

– Anna ilman sihistä ulos hampaiden välistä. Pidä posket rentoina, Nina sanoo.

Istumme suositussa kahvilassa Helsingin keskustassa pinaattipiirakat edessämme. Kun avaan silmäni, huomaan naapuripöydän ääressä lounastavan naisen seuraavan meitä kiinnostuneena.

Nina ei uteliaiden katseista välitä. Hän on löytänyt oman sisäisen rauhansa ja tapansa elää. Ninalla on hyvä olla. Näin ei ole ollut aina.

Nina kertoo kärsineensä lähes koko aikuisikänsä tietynasteisesta ulkopuolisuuden ja yksinäisyyden tunteesta.

Nyt ymmärrän, että tunteen taustalla on syvälle kaivautunut turvattomuus ja hylätyksi tulemisen pelko. Samalla olen tärkeissä ihmissuhteissani tehnyt valintoja, joissa pelkoni ovat käyneet toteen.

Nina sanoo, että hänen on kestänyt luvattoman kauan ymmärtää, että ihminen pystyy vastaanottamaan rakkautta vasta, kun hän arvostaa itseään yhtä paljon kuin muita.

– On hämmentävää, kuinka voi olla aivan noviisi joissakin elämän ­perusasioissa, vaikka on nähnyt ja kokenut niin paljon, hän sanoo ja hymähtää.

Monilla mittareilla mitattuna Ninan voi sanoa menestyneen elämässään. Hän on työskennellyt muun muassa toimittajana, mallina, artistin managerina ja tiedotuspäällikkönä. Lisäksi hän on kirjoittanut tietokirjoja.

Kun Nina oli 19-vuotias, hän alkoi seurustella Tapani Kansan kanssa. Oli vuosi 1980. Menestyneen laulajan elämäntyyli oli nuorelle naiselle kuitenkin raastavaa.

Minun sielulleni sellainen poukkoileva elämäntyyli teki pahaa, ja sydämeni murtui monet kerrat, Nina sanoo.

Myöhemmin Nina ja Tapani kuitenkin perustivat perheen ja saivat kaksi lasta. Nina sanoo, että ulkoiset puitteet olivat kohdallaan mutta sielussa ei ollut rauhaa.

– Sain huomata, että kalliit muotivaatteet ja hieno koti arvostetussa osoitteessa eivät poista varhaisesta nuoruudesta seurannutta riittämättömyyden tunnetta.

Nina hakeutui ammattiauttajan luo 1990-luvulla. Terapeutti oli ystävällinen ja hyvää tarkoittava henkilö, mutta Nina olisi kaivannut dialogia, ei pelkkää yksinpuhelua. Jossakin vaiheessa hänelle määrättiin mielialalääkkeitä.

– En kokenut saavani niistä apua ja päätin jättää ne pois.

Tämä osoittautui varsinaiseksi kiirastuleksi.

– Lääkkeen vähentämisestä johtuneet vieroitusoireet olivat hirvittävät. Lopulta keksin joka viikko leikata veitsellä pillereistä yhä suuremman murusen pois. Tällä tavoin pikkuhiljaa pienensin annostusta, kunnes pääsin lääkkeistä kokonaan eroon.

Kun erityisherkkyydestä alettiin puhua, Nina tunnisti itsensä määritelmästä välittömästi. Hän oli aina hävennyt herkkyyttään ja yrittänyt kaikin tavoin peittää sitä.

Jo lapsuudenperheessä hänelle oli iskostettu, että ihmisen täytyy olla vahva ja luja. Kaikki muu on jotenkin halveksittavaa.

– ’Ei pidä olla noin herkkä!’ minua moitittiin, kun loukkaannuin jostakin. Tapanillakin, jota moni ihaili, oli tapana tokaista, että sääli on sairautta.

Muutama vuosi sitten Ninan käsiin osui teksti, jonka ydinsanoma oli, että haavoittuvuutensa säilyttänyt ihminen kokee elämän rikkaampana ja vivahteikkaampana kuin itsensä kovettaneet ihmiset.

Hän alkoi pohtia, oliko ollut ajatusvirhe kuvitella, että oma herkkyys ja haavoittuvuus ovat heikkouksia, joista tulisi päästä eroon.

– Mietin, että olin kokeillut monenlaista elämässäni, mutta en vielä itseni hyväksymistä. Mutta kuinka se onnistuu?

Nina päätti ottaa selvää. Lapset olivat jo aikuistuneet, ja Ninalle avautui mahdollisuus aloittaa uusi luku elämässä. Häntä kiinnosti erityisesti, mitä ruotsalaiset ajattelevat itsensä hyväksymisestä.

Vuosikymmeniä huonosti voinut Nina on kokenut suuren muutoksen. – Vaikka minulla on edelleen monia huolia, en kanna enää jatkuvaa tuskaa sisälläni.

Nina siirsi kirjansa Tukholmaan ja asettui kaupunkiin, josta hän jo aikaisemmin oli hankkinut pikkuisen kakkosasunnon.

– Tuntui aivan kirjaimellisesti siltä kuin olisin aloittanut puhtaalta pöydältä. Opiskelin uusia asioita ja työskentelin ohessa opettajana ja toimittajana.

Nina aloitti henkisen suursiivouksen. Elämästä saisi väistyä kaikki turha, mikä ei palvellut enää hänen hyvinvointiaan.

Eheytymisprosessi käynnistyi tietoa etsimällä.

Joulukuussa 2018 Nina valmistui psykosynteesivalmentajaksi Humanova-koulusta. Hän ottaa vastaan asiakkaita Tukholman keskustassa sijaitsevassa työhuoneessaan.

Psykosynteesi on avannut hänelle aivan uuden suhtautumistavan elämiseen ja olemiseen. Menetelmän tavoitteena on tulla tietoiseksi siitä, minkälaisia haitallisia käytösmalleja meillä on ja miksi. Tiedostamisen jälkeen niistä on mahdollista päästä eroon. Psykosynteesi keskittyy myös siihen, mikä ihmisessä on tervettä ja pyrkii vahvistamaan sitä.

– Psykosynteesin avulla olen tullut tietoiseksi ja oppinut pääsemään eroon niistä puolustusmenetelmistä, joita olen lapsena itselleni kehittänyt selvitäkseni arjesta.

Hiljattain Nina kouluttautui myös surutyön ohjaajaksi. Suru ei liity pelkästään läheisen ihmisen kuolemaan. Surua aiheuttavat yhtä lailla pettymykset, rikkoutuneet unelmat.

Suru ja murhe ovat tunteita, joita Nina tunnistaa kantaneensa lapsuudesta lähtien. Nyt hän tiedostaa, miten aikaisempien sukupolvien kipeät tunnetilat siirtyvät sukupolvelta toiseen, kunnes joku katkaisee kierteen työstämällä ne pois.

Monelta meistä ovat puuttuneet keinot käsitellä surua. Niiden avulla saamme todellista helpotusta oloomme sen sijaan, että työnnämme tunteita yhä syvemmälle sisimpäämme.

Nina sanoo, että surusta ei mielellään puhuta, vaan ajatellaan, että on parempi vetäytyä suremaan yksin. Se taas on varma tapa ylläpitää pahaa oloa.

Jonkin ajan kuluttua surija häpeää sitä, että edelleen tuntuu kurjalta, ja yrittää kätkeä tuskansa. Silloin lähipiiri yleensä huokaisee helpotuksesta ja ajattelee, että hyvä, kun tuo niin reippaasti osasi kasata itsensä ja mennä eteenpäin.

Suruun liittyy paljon väärinkäsityksiä, kuten että aika parantaa haavat ja surun voi selättää olemalla vahva. Kaiken lisäksi ihmistä, joka näyttää avoimesti kipeät tunteensa, saatetaan paheksua.

– Valitettavasti käyttämämme keinot eivät poista surua vaan päinvastoin sementoivat sen sielun syövereihin. Sitten ihmettelemme, miksi olemme masentuneita, vaikka kaiken pitäisi olla hyvin.

Työstämätön suru syö valtavasti voimavaroja ja etäännyttää meitä omasta itsestämme. Se pakkautuu sisällemme ja purkautuu kehollisina oireina, selkäkipuina ja pahimmillaan sairauksina.

– Minäkin olen aiemmin kammonnut surua ja ajatellut, että siitä täytyy mahdollisimman nopeasti päästä eroon, Nina sanoo.

Hänelle on ollut käänteentekevää löytää työkalut, joilla suruun ja pettymyksiä aiheuttaviin tunnetiloihin voi saada suurta helpotusta.

Nina järjestää ensi keväänä Suomessa kursseja, joissa hän opettaa kaiken, minkä itse on oppinut aiheesta.

Aivan puun takaa Ninalle eivät ihmisen hoitamiseen liittyvät opinnot tulleet, sillä hän opiskeli jo 1990-luvulla vyöhyketerapeutiksi.

– Olen ollut aina kiinnostunut ihmisestä sekä mielen ja kehon yhteydestä. Kaikki opintoni ovat vaikuttaneet vahvasti siihen, minkälainen mielenmaisemani on nykyään.

Psykosynteesivalmentajaksi kouluttautunut Nina tuntee olevansa nyt oikealla alalla. – Haluan työskennellä ihmisten kanssa, hän sanoo.

Tukholmassa Nina tutustui myös 12 askeleen ohjelmaan, josta on olemassa hieman erilaisia versioita riippuen siitä, mihin sitä käytetään. Alkoholisteille on oma askelohjelmansa ja läheisriippuvaisille omansa. Nina on tehnyt askelohjelman, joka on tarkoitettu niille, jotka ovat traumatisoituneet eri syistä nuoressa iässä.

Ohjelman tarkoitus on kohdata elämää varjostaneet kipupisteet ja vapautua niistä.

– Monet vanhemmat eivät ole työstäneet omia kipupisteitään. Vaikka he haluavat hyvää omille lapsilleen, he siirtävät tahtomattaan haavoittuneen sieluntilansa seuraavaan sukupolveen.

Lapsuudessa perintönä saatu trauma voi ilmetä aikuisiässä monin tavoin, esimerkiksi liioiteltuna auktoriteettien pelkona tai pakonomaisena perfektionismina. Toisaalta ihminen saattaa kohdella muita alentuvasti, ja täydellisyyden vaatimukset voivat lamauttaa niin ihmisen itsensä kuin läheisetkin.

Nina on suorittanut 12 askeleen ohjelman sekä ryhmässä että yhdessä mentorin kanssa.

– Ohjelman tekeminen vaatii ehdotonta rehellisyyttä, jos haluaa saavuttaa toivotun tuloksen. Pinnalle nousee vääjäämättä niin kivuliaita tunteita, ettei ohjelmaa ole hyvä lähteä tekemään yksin.

Nöyrtyminen oli tärkeä osa Ninan omaa eheytymistä. 12 askeleen ohjelmaa suorittaessaan hän ymmärsi, että oli aikaisemmin itse taistellut parantumistaan vastaan.

– Pidin itseäni kaikkitietävänä ja niin kokeneena, etten välittänyt ottaa muilta ohjeita. Luulin tietäväni itse parhaiten. Minua oli turha tulla opettamaan! Tämä oli asenteeni vielä joitakin vuosia sitten.

– Ruotsissa aloin miettiä, että jos kerran olen niin viisas, miksi sitten olen voinut vuosia huonosti. Vasta kun muutuin nöyremmäksi, saatoin aidosti ottaa apua vastaan.

Ninan mukaan matkan varrella hänen elämässään on muuttunut lähes kaikki. Koko prosessi on ollut niin suuri henkinen matka.

– Olen tutustunut itseeni ja hiljalleen päästänyt irti menneisyyden tuskasta ja lamaannuttavista peloista.

12 askeleen ohjelmassa puhutaan ­korkeammasta voimasta, vaikka ohjelma sinänsä ei ole sitoutunut mihinkään uskontoon. Ninan on helppo samaistua ajatukseen. Hän uskoo, että on olemassa ihmistä suurempi voima, mutta ei koe tarvetta antaa tälle voimalle nimeä.

Nina sanoo, että erityisherkkyyden lisäksi hänellä on ollut aina vahva intuitio.

– Aiemmin en antanut riittävästi arvoa sisäiselle äänelleni. Kuvittelin, ettei sillä ole paikkaa tässä maailmassa, jossa jylläävät toisenlaiset arvot kuin mitä minä tunnen tärkeäksi.

Ninan kenties tärkein oivallus liittyy ajatukseen sisäisestä lapsesta. Etsiessämme henkistä tasapainoa meidän on hyvä olla väleissä sisäisen lapsemme kanssa.

– Ennen mietin aina, miksi terapioissa jatkuvasti jauhetaan lapsuudesta, sillä sehän on mennyttä elämää. Omien prosessieni kautta olen ymmärtänyt, että lapsuuden merkitystä ei voi sivuuttaa. Se, mikä olin lapsena, kulkee minussa edelleen mukana.

Sisäinen lapsi on keskeinen käsite niin 12 askeleen ohjelmassa kuin psykosynteesissäkin.

Nina kertoo löytäneensä sisäisen lapsensa, jonka hän pelkäsi kadottaneensa iäksi. Sisäinen lapsi on Ninan mukaan ihmisen syvin ja todellinen olemus. Se, joka on kaikissa meissä, mutta joka helposti hukkuu traumojen, kiireen ja hälyn alle.

– On hämmästyttävää, että joskus pisin matka voi olla matka omaan itseensä.

Nina on saanut tällä matkalla apua muilta. Nyt hän haluaa vastavuoroisesti auttaa toisia ihmisiä eheytymään ja löytämään itsensä.

– Elämäntyökseni haluan tehdä jotain sen eteen, että ihmisillä olisi hyvä olla. Kokemuksestani tiedän, että muutos on mahdollinen.

Julkaistu: 19.8.2019