Oxfordin yliopiston tutkimuksen mukaan niin naiset kuin miehetkin menettävät kaksi läheistä ystävää, kun aloittavat uuden parisuhteen. Miksi ihmeessä?
Oletko sinkku ja haaveilet rakkaudesta? Vaihtaisitko parisuhteen läheiseen ystävään, jolle soitat yksinäisenä sunnuntaisin? Näin nimittäin Oxfordin yliopiston tutkimuksen mukaan käy. Rakkaus maksaa usein kahden läheisen ystävän verran.
– Rakastumisen alkuvaihe on niin symbioottinen, että moni haluaa tehdä kaiken yhdessä uuden rakkaan kanssa. Jos ystäviäkin tapaa vain uusi miesystävä mukana, eivät ystävät ehkä pidä siitä, pohtii psykologi Outi Reinola.
Ajan kuluessa ystäviä alkaa kaivata
Tutkimuksen mukaan ihmisillä on tyypillisesti viisi läheistä ystävää, joiden puoleen he kääntyvät tunne-elämän vaikeuksissa tai rahapulassa. Uuden parisuhteen aloittamisen jälkeen kaksi ystävistä tippuu pois tai muuttuu aiempaa etäisemmiksi. Yhteys ystäviin ja perheenjäseniin kärsii, kun rakastunut viettää aikaa uuden kumppanin kanssa.
– Usein sinkkuystävät muuttuvat etäisemmiksi ja tuore pariskunta alkaa viettää aikaa toisten pariskuntien kanssa. Naiset antautuvat uudelle rakkaudelle helposti liikaakin. Parisuhteelle ja perheelle omistautuminen alkaa harmittaa, kun ajan kuluessa alkaa kaivata ystäviä.
Lue myös: Nämä asiat tuhoavat uuden parisuhteen!
Jos ei tapaa kasvokkain, läheisyys häviää
Tutkimusta johtaneen professori Robert Dunbarin mukaan meillä on vain viisi lokeroa läheisille suhteille. Läheisimpään viisikkoon voi kuulua myös lemmikkejä. Outi Reinolan mukaan määrä pitää aikalailla paikkansa.
– Puhutaan myös kuudesta arkunkantajasta.
Dunbarin jatkotutkimuksessa selvisi, että sosiaalinen media ja muu tekniikka voi hidastaa ystävyyssuhteiden kuihtumista, mutta ei pelastaa ihmissuhteitamme. Läheisyys häviää, jos ihmiset eivät tapaa kasvokkain.
Lähteet: The Guardian, Psychology Today ja Royal Society Publishing