Hyvinvointi

Nämä asiat tuhoavat uuden parisuhteen!

Parisuhteet eivät ole aina helppoja. Jos olet altis tiettyihin typeryyksiin, vaikeutat tilannetta entisestään.

Teksti Mika Luosujärvi
Kuvat Thinkstock
25.6.2015

Onneksi tässä vaiheessa me ja guyism.com tulemme väliin ja kerromme, kuinka nakerrat orastavaa parisuhdettanne tajuamatta sitä itse.

1. Hukutat hänet lahjoihin. 

Luulet, että naisesi lahjomisessa ei ole mitään väärää? Naiset rakastavat lahjoja. Joten jos vaikkapa hukutat hänet lahjoihin suhteen alussa, asetat standardin, jonka kanssa tulet kamppailemaan myöhemmin. Hän myös saattaa luulla, että salaat tai peittelet jotain ostamalla jatkuvasti kaikkea.

2. Kerrot heti kaiken. 

Ensitreffien banaaliuuteen ja typerään small talkiin on syynsä. Silloin tutustutaan toiseen ihmiseen pintapuolisemmin. Silloin ei ole oikea aika kertoa fetisseistäsi tai siitä, kun ufot kaappasivat sinut. Jätä ne vähän myöhempään.

3. Sinulla ei ole omaa tahtoa. 

Naiset rakastuvat usein pyyteettömiin ja ”helppoihin” miehiin. Helpolla emme tässä tapauksessa tarkoita mitään seksiin liittyvää vaan sitä, että mies suostuu naisen hulluimpiinkin ehdotuksiin, vaikka olisikin eri mieltä. Jos sinulla ei ole mielipidettä tai et uskalla sitä sanoa, parisuhteenne on tuomittu tavalla tai toisella.

4. Annat ystävillesi liikaa huomiota.  

Jossain välissä parisuhdetta joudut esittelemään vanhat ryyppykaverisi naisellesi. Tämä tilanne on yleensä epämukava ja aiheuttaa jännitettä. Parin ryyppyreissun jälkeen huomaat, että sinulle esitetään ukaasi: valitse puolesi. Hämmästyt kun huomaat, kuinka nopeasti hän asettuu omalle puolelleen.

5. Valitat hänelle kaikesta. 

Parisuhteessa on kyse elämien kietoutumisesta yhteen. Hän keittää sinulle aamukahvia ja sinä autat sohvan siirtämisessä. Jos valitat kaikesta, mitä hän sinulta pyytää, ei silloin hänkään halua auttaa sinua. Jos valitat ja kitiset tauotta, hänestä tuntuu kuin hän olisi äitisi. Ja äidin kanssa ei harrasteta seksiä.

6. Vonkaat tauotta. 

Jossain vaiheessa seksi astuu kehiin. Ja kun naisesi kertoi siitä pitävänsä (vaikkei niin olisikaan), tunnet itsesi kunnon panomieheksi. Ja haluat seksiä koko ajan enemmän. Tämä ajaa ennen pitkää naisesi ajattelemaan, ettet halua häneltä mitään muuta.

7. Toistat samaa lausetta liian aikaisin. 

Naisetkin pelkäävät sitoutumista. Jos toistat jo kuukauden suerustelun jälkeen päivittäin ”Minä rakastan sinua!” –fraasia ja puhut kummallisia (sisustaminen, koiran hankinta, kavereiden alkoholinkäytön kovaääninen arvostelu), naisesi saattaa ahdistua toden teolla. Ota siis rauhallisesti, vaikka miettisitkin jo yhteenmuuttoa ja häitä

Lähde: Guyism.com

Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi