Munuaiset eivät pelkästään tuota virtsaa. Ne samalla säätävät elimistön neste- ja elektrolyyttitasapainoa, kuten myös happo- ja emästasapainoa. Munuaiset myös tuottavat monia eri hormoneja, jotka osallistuvat mm. punasolujen tuottoon tai luukudoksen metaboliaan. Näillä eri mekanismeilla on myös merkittävää vaikutusta verenpaineen säätelyyn. Virtsan kautta eritetään monia elimistölle haitallisia yhdisteitä pois verenkierrosta. Yhtä tärkeää on myös se, ettei munuaisten kautta poistu elimistölle tärkeitä aineita.

Akuuteissa tapauksissa syy munuaisten vajaatoiminnan taustalla voi olla munuaisten ulkopuolella, itse munuaiskudoksessa tai sitten muualla virtsateissä. Suodatuksen tehoon vaikuttaa suuresti verenpaine, jonka avulla virtsa suodattuu verestä. Jos verenpaine on liian matala, virtsaa ei suodatu. Jos taas paine on pitkään liian korkea, aiheuttaa se vaurioita munuaiskeräsiin ja muualle elimistöön.

Munuaiskudokseen liittyvässä vajaatoiminnassa taustalla on monta tekijää. Akuuttina tai kroonisena ongelmana voi kehittyä esim. munuaiskerästulehdus eli glomerulonefriitti. Tällöin munuaisen verestä virtsaa siivilöivät keräset eli glomerulukset tulehtuvat ja vaurioituvat. Näiden taustalla voi olla infektio. Osa kroonisista munuaistaudeista voi olla autoimmuuniperäisiä. Tuolloin munuaiskeräsiin sakkautuu proteiineja, jotka tukkivat munuaiskeräset. Yleisimmässä perinnöllisissä taudissa munuaiskudokseen syntyy onteloita eli kystia.

Jos virtsan kulku estyy munuaistason alapuolisissa virtsateissä riittävän pitkäksi aikaa, aiheuttaa myös se munuaisvaurioita ja vajaatoimintaa. Syynä voi olla esimerkiksi virtsatiekivi tai hankalien virtsatieinfektioiden aiheuttamat kiinnikkeet. Taustalla voi olla myös virtsaumpi eli virtsarakko ei jostain syystä tyhjene. Eräitä tärkeitä munuaisvaurioiden aiheuttajia ovat erilaiset myrkyt ja lääkkeet, jotka voivat aiheuttaa munuaiskudostuhoa.

Nykypäivänä merkittävä tekijä vajaatoiminnan kehittymisessä - muiden sairauksien lisäksi - on diabetes. Niin tyypin 1 kuin tyypin 2 diabeteksessa vajaatoiminta kehittyy samalla mekanismilla, mutta se vie aikaa. Vauriomekanismeina ovat kohonneet sokeri- ja verenpainetasot, kuten myös verisuonimuutokset. Alkuvaiheessa virtsansuodatus voi olla koholla, mutta vuosien saatossa suodatusfunktio laskee tasaisesti. Tyypillistä on myös proteiinien erittyminen virtsaan.

Ihminen selviää ilman toista munuaista, mutta jos molempien munuaisten toiminta heikkenee tarpeeksi, joudutaan usein elämään pitkäkin aika munuaiskoneen varassa. Tätä toimenpidettä kutsutaan dialyysiksi, jolloin ihmisen veri laitetaan kiertämään dialyysilaitteen kautta ja verestä poistetaan kuona-aineet ja muut haitalliset yhdisteet. Keinomunuaiskone poistaa samalla ylimääräisen nestekuorman ja tasapainottaa elektrolyytti- ja happo-emästasot.

Lähteet:

Metsärinne K, 2006, Dialyysipotilas tänään. Lääkärilehti: 2006;61(15-16):1713-1715

Mustonen J, 2005, Munuaisten kroonisen vajaatoiminnan hoito: Lääkärinkäsikirja, 8. uudistettu painos. Duodecim, Helsinki.

Rauta V, 2007, Glomerulonefriitti: Lääkärinkäsikirja, 8. uudistettu painos. Duodecim, Helsinki.

Niskanen L, 2007, Diabeettinen nefropatia: Lääkärinkäsikirja, 8. uudistettu painos. Duodecim, Helsinki.

Honkanen E, 2007, Akuutti munuaisvaurio: Lääkärinkäsikirja, 8. uudistettu painos. Duodecim, Helsinki.

Kääriäinen H & Tryggvason K, 1995, Perinnölliset munuaistaudit ja niiden geenidiagnostiikka. Duodecim: 1995;111(15):1399

Salmeja K ym., 2004, Elinsiirrot - käypää hoitoa jo 40 vuoden ajan. Duodecim: 2004;120(11):1359-69

Kaartinen K. Kroonisen munuaisten vajaatoiminnan hoito, Lääkärin käsikirja, Kustannus Oy Duodecim 2016.