Terve.fi

Yleistietoa tyypin 1 diabeteksesta

Yleistietoa tyypin 1 diabeteksesta

Tyypin 1 diabeteksessa insuliinin tuotanto on vähäistä tai insuliinia ei ole ollenkaan. Lisätietoa tyypin 1 diabeteksesta.
Mainos

Tyypin 1 (T1D) eli nuoruusiän diabetes on sairaus, jossa elimistön insuliinin tuotanto on joko liian vähäistä tai sitä ei ole lainkaan.

Insuliini on haiman Langerhansin B-solujen verenkiertoon erittämä, mm. hiilihydraattien aineenvaihduntaan käyttämä elintärkeä hormoni. Insuliinintuotannon häiriö johtuu yleensä haiman B-solujen tuhoutumisesta autoimmuuniprosessissa johtaen verensokerin hallitsemattomaan nousuun ja siitä johtuviin oireisiin, jotka hoitamattomina voivat päättyä kohtalokkaasti.

Tyypin 1 diabeteksen aiheuttaja

Tyypin I diabetes on autoimmuuniprosessi, jossa elimistön omat tulehdussolut tuhoavat haimassa sijaitsevat, elimistön ainoat insuliinia tuottavat solut, ns. beetasolut. Kyseinen tulehdusprosessi on todennäköisesti käynnissä oireettomana vuosia ennen kuin varsinaiset oireet tulevat esiin. Kuten monen muunkin autoimmuunitaudin yhteydessä, on diabeteksen puhkeamiseen epäilty vaikuttavan jokin tai jotkin ympäristötekijät, kuten akuutit virustulehdukset ja ruokavalio yhdessä geneettisten tekijöiden kanssa. Nykyisin on mahdollista määrittää jo vastasyntyneistä sellaisia tekijöitä, joiden tiedetään altistavan tyypin 1 diabetekselle. Lisäksi tunnetaan diabeteksessa tyypillisesti koholla olevia vasta-aineita. On kuitenkin epäselvää, voiko näillä menetelmillä luotettavasti ennustaa, kenelle diabetes puhkeaa. Tyypin 1 diabetes ei ole nykytiedon valossa ehkäistävissä.

Lue tyypin 1 diabeteksen oireista.

Diabeteksen voi aiheuttaa myös mikä tahansa muu sairaus tai tila, joka johtaa beetasolujen tuhoutumiseen, esimerkiksi vaikea haimatulehdus tai haiman poisto.

Tyypin 1 diabeteksen seuranta

Tyypin 1 diabetes on sairaus, joka vaatii tiivistä seurantaa, jos hyvää tasapainoa tavoitellaan. Omaehtoinen diabeteksen seuranta pikamittareilla sokeripitoisuuksia sormenpäästä mittaamalla on lähes päivittäistä. Sairauden hyväksyminen ja sisäistäminen ovat tärkeitä hoidon onnistumisen kannalta. Diabeteshoitajan ja lääkärin vastaanotolla käydään yleensä muutamia kertoja vuodessa. Poliklinikkakäynneillä arvioidaan omaseurannan tuloksia ja arvioidaan, onko insuliinin annostelun riittävyyttä ja kiinnitetään huomioita hypoglykemioiden esiintymiseen. Käynneillä pyritään myös arvioimaan, onko potilaan nykyinen hoitomuoto sopiva vai tarvitseeko hoitoon tehdä muutoksia.

Aiemmin hyvää hoitotasapainoa arvioitiin ainoastaan sen perusteella, minkälaisia sokerilukemia potilas oli kotona mitannut. Menetelmä soveltuu oikein hyvin edelleen käytettäväksi. Nykyisin hoitotasapainoa seurataan lisäksi ns. pitkäsokerin eli glykolysoituneen hemoglobiinin (HbA1c) avulla, joka kertoo muutaman edellisen kuukauden aikaisen keskimääräisen sokeritilanteen. Arvo ilmoitetaan mmol/mol (”milimoolia moolia kohden”). Tavoite on alle 53 mmol/mol. Korkeiden sokereiden lisäksi pyritään välttämään liian alhaisia veren sokereita. Erityisen tärkeää ovat diabeetikolla mahdollisimman normaalit verenpaine- ja rasva-arvot, jolloin sairastavuus sydän- ja verisuonisairauksiin vähenisi.

Lisätietoa tyypin 1 diabeteksen hoidosta.

Tyypin 1 diabeteksen periytyvyys

Diabetekselle altistavia geenejä tunnetaan jo useita.

Tyypin 1 diabeteksen yleisyys

Suomessa on noin 50 000 tyypin 1 diabetesta sairastavaa ja suhteessa väestöön meillä on maailman suurin tyypin 1 diabeteksen ilmaantuvuus. Ilmaantuvuuden kasvun takana on todennäköisesti jokin toistaiseksi tuntematon ympäristötekijä, jonka vaikutuksesta entistä suurempi osa geneettisesti alttiista väestöstä sairastuu.

Tyypin 1 diabeteksen ennuste

Hyvä diabeteksen hoitotasapaino ehkäisee ja hidastaa useimpien diabeteksen pitkäaikaisongelmien ilmaantuvuutta ja parantaa diabeetikoiden ennustetta. Vuosikymmeniä kestänyt diabetes on kuitenkin sairaus, joka todennäköisesti aiheuttaa joitakin terveydellisiä ongelmia ja lyhentää elinkaarta.

Ateroskleroosin riski on huomattavasti suurentunut johtaen aikaa myöten valtimoiden kaventumiseen ja ahtautumiseen, mikä puolestaan voi aiheuttaa vakavia verenkiertohäiriöitä aivoissa, sydämessä sekä alaraajoissa.

Diabetes voi vaurioittaa myös munuaisia, jotka saattavat vuosikymmenien sairastamisen jälkeen ajautua vajaatoimintaan, jolloin joudutaan harkitsemaan keinomunuais- ja siirrännäishoitoja.

Retinopatia eli verkkokalvon vaurioituminen on myös yksi diabeteksen seurannaisvaikutuksista aiheuttaen vaikeassa muodossaan jopa sokeutumisen.

Neuropatialla tarkoitetaan puolestaan hermojen vaurioitumista. Diabeetikoilla tavataan enimmäkseen kolmenlaisia hermostollisia ongelmia: ns. mononeuropatiaa, symmetristä perifeeristä neuropatiaa sekä autonomisen hermoston neuropatiaa.

Mononeuropatialla tarkoitetaan yksittäisen hermon tilapäistä halvausta, joka yleensä paranee muutaman viikon kuluessa. Hermohalvaus voi esiintyä mm. käden, jalan tai kasvojen alueella. Symmetrinen perifeerinen neuropatia puolestaan on alaraajojen ongelma, jossa tunto häviää alaraajoista. Potilaalla voi olla alaraajoissa myös puutumisen ja pistelyn tuntemuksia. Autonomisen hermoston neuropatia aiheuttaa esimerkiksi erektiohäiriöitä, ortostaattista hypotensiota sekä suoliston toiminnan häiriöitä. Myös virtsarakon toimintahäiriöt ovat mahdollisia ja voivat altistavat infektioille. Ihon haavaumien paraneminen on hitaampaa ja toisaalta painehaavaumien ilmaantuvuus on suurentunut. Diabetes lisää myös infektioalttiutta.

Lue lisää diabeteksesta.

Lähteet:

Diabetes, Käypä hoito, Suomalainen Lääkäriseura Duodecim 2017.

Tyypin 1 diabetes: hoito, Lääkärin käsikirja, Kustannus Oy Duodecim 2017.

Jukka Rajantie, Markku Heikinheimo, Marjo Renko (toim.), Diabetes, Lastentaudit, Kustannus Oy Duodecim 2017.

Julkaistu: 10.4.2018