Lapsettomuudella tarkoitetaan tilannetta, jossa pari on vuoden ajan yrittänyt tuloksetta saada lasta alulle. Lapsettomuudesta kärsii noin 15 prosenttia hedelmällisessä iässä olevista pareista.
Miehillä lapsettomuutta aiheuttavat mm. siittiöiden puuttuminen kokonaan tai niiden vähäinen määrä tai huono liikkumiskyky siemennesteessä, impotenssi tai ejakulaatiohäiriöt. Edellä mainitut syyt voivat johtua mm. alkoholin ja huumeiden sekä anabolisten steroidien runsaasta käytöstä, aikuisena sairastetusta sikotaudista, kiveksen laskimokohjuista sekä joskus siittiöitä kohtaan kehittyneistä vasta-aineista.
Naisilla lapsettomuutta voivat aiheuttaa munasolun kehittymisen ja irtoamisen häiriöt, joiden taustalla on usein hormonaalinen häiriö, kuten PCOS (munasarjojen monirakkulaoireyhtymä). Munanjohtimien ongelmat ovat samoin yleinen lapsettomuuden syy. Tyypillisiä syitä munajohtimien tukkeutumiseen ovat mm. tulehdusten, kuten klamydian, jälkitilat sekä munatorvien kiinnikkeet. Endometrioosi ja kohdun rakenteeseen liittyvät ongelmat voivat myös aiheuttaa lapsettomuutta.
Joskus ongelma on yksinkertaisesti se, ettei ole oltu oikeaan aikaan tai riittävän usein yhdynnässä. Noin neljännes lapsettomuustapauksista johtuu miehestä, neljännes naisista, neljännes molemmista ja peräti yhdessä neljäsosassa tapauksista syy jää selittämättömäksi.
Lähteet:
Tiitinen A. Unkila-Kallio L. Lapsettomuus, Naistentaudit ja synnytykset, Kustannus Oy Duodecim 2011.
Tiitinen A. Lapsettomuus, Lääkärin käsikirja, Kustannus Oy Duodecim 2016.
Morin-Papunen R. Munasarjojen monirakkulaoireyhtymä (PCOS), Lääkärin käsikirja, Kustannus Oy Duodecim 2016.
Tiitinen A. Tietoa potilaalle: Lapsettomuushoito, Lääkärikirja Duodecim, Kustannus Oy Duodecim 2017.