Mitä tehdä, kun puoliso ei halua lasta?

Mitä tehdä, kun puoliso ei halua lasta?
Suhde ajautuu kriisiin, jos ajatus lasten määrästä eroaa pahasti. Voiko niin isosta asiasta tehdä kompromissin vai onko edessä ero?
Julkaistu 31.5.2016

Kiistelläänkö teillä lapsiluvusta? Tuntuuko, että joudut joustamaan kohtuuttomasti? Et ole yksin. Lasten määrä on yleinen riidan aihe. Kyse on elämänkokoisesta asiasta, jos neuvotellaan jomman­kumman ensimmäisestä lapsesta. Myös seu­raavien lasten kohdalla tilanne voi tulehtua.

Jos keskusteluja ei käydä ajoissa, ­varsinkin nainen voi katkeroitua.

– Naisen hedelmällisyysaika on lyhyempi.  Useimmat miehetkin toivovat tulevansa isiksi ennen keski-ikää. Tarvitaan paljon avointa keskustelua, jotta lasta haluava ei joudu harhaanjohdetuksi ja odottelemaan, kunnes hänen aikansa on ohi, Väestöliiton parisuhdekeskuksen johtaja Heli Vaaranen sanoo. 

Hänen kokemuksensa mukaan suuri osa lapsettomiksi jääneistä suree tilannetta myöhemmin. Joskus parit päätyvät eroon, koska toiveet lapsien määrästä eivät kohtaa. 

– Tämä antaa kummallekin ­mahdollisuuden­ toteuttaa toivettaan uusissa ihmissuhteissa, ­Vaaranen toteaa.

Kuuntele toisen mielipide 

Kun tunteet jylläävät, kyky kuunnella toista heikentyy. Kiistan osapuolet keskittyvät niin kovasti puolustamaan näkemyksiään, että muuta on vaikea nähdä. Jos toisen puhuessa rakentaa jo mielessään napakkaa vastausta, ei kuule toista.

– Ongelmia syntyy eniten silloin, kun toinen kokee tulevansa jyrätyksi. Parisuhde on kompromissien tekemistä. Se vaatii empaattisuutta ja halua kuunnella toista, pari- ja perhepsykoterapeutti Marjo Panttila sanoo. 

Jos yhteistä säveltä ei kertakaikkiaan synny, kannattaa hakea apua. Pariterapiassa on mahdollista keskustella niin, että kummankin ajatukset ja tunteet tulevat kuulluiksi.

– Usein lasten saamiseen vaikuttavat kokemukset lapsuudenkodissa. Niitä voi olla vaikea tiedostaa ilman keskusteluapua. Tulehtuneissa tilanteissa olisi hyvä purkaa tunteita perusteellisesti ennen ratkaisujen tekemistä.

Vanhemmuus voi olla palkitsevaa 

Vaikka lapsiluvusta olisi jouduttu käymään tiukatkin neuvottelut, ei lopputulosta kannata pelätä. Moni alussa epäröinyt kokee vanhemmuuden lopulta palkitsevaksi.

– Usein käy niin, että harva pystyy vastustamaan lapsen vilpitöntä halua kontaktiin. Joskus vanhemmaksi opettelu kestää pidemmän aikaa, mutta jos on tahtoa, se onnistuu kyllä, Panttila toteaa. 

Löydä kompromissi 

  1. Tehkää harjoitus. Kirjatkaa paperille sana­parit: Minä toivon, minä haluan, minä tarvitsen ja minä vaadin. Täydentäkää lauseet ja lukekaa ne ääneen. Miettikää, tuliko esiin sellaista uutta, mikä auttaa tekemään päätöksen lasten määrästä. 
  2. Keskustele ohjatusti. Jos tilanne on menossa jumiin, tulostakaa netistä Väestöliiton vauvahaave­lomake. Se auttaa pohtimaan asiaa monelta kantilta.
  3. Etsi pahin kauhukuva. Miettikää yhdessä, mikä olisi pahinta, mitä voisi tapahtua, jos perheeseen tulee lapsi tai lasta ei tulekaan. Miettikää myös, mikä olisi parasta, mitä voisi tapahtua kummassakin tapauksessa. 
  4. Ottakaa aikalisä. Aika antaa usein tilaa vaihto­ehtoisille ajatuksille. Rauhoittakaa kuumennut tilanne hetkeksi ja palatkaa aiheen äärelle myöhemmin.
  5. Pohdi muiden kanssa. Puhu lähipiirin äitien ja isien kanssa vanhemmuudesta. Ehkä heilläkin on ollut samanlaisia pelkoja tai toiveita. Keskustelu voi avata ajatuksiasi, tunteitasi ja asenteitasi.
Kommentoi »