Kenelle annetaan hedelmöityshoitoja ja kenelle ei? Lääkärit ovat tahtomattaan joutuneet ”jumaliksi” päättämään siitä, kuka sopii vanhemmaksi ja kuka ei. Hedelmöityshoitolain leväperäisyyden ovat nostaneet esille viime aikoina yhteiskuntatieteilijä Kaisa Kivipuro ja Ylen toimittaja Satu Miettinen.
Lain mukaan hedelmöityshoitoa ei saa antaa, ”jos on ilmeistä, ettei lapselle voida turvata tasapainoista kehitystä”. Käytännössä vastuu arvion tekemisestä jää hedelmöityslääkärille: pitäisi osata ilman tarkempaa ohjeistusta arvioida, kuka kykenee tarjoamaan lapselle tasapainoisen kehityksen.
Herää isoja eettisiä kysymyksiä.
– Lapsen tasapainoisen kehityksen takaamisen arvioiminen, varsinkaan ilman konkreettisia määritelmiä, ei voi olla osa hedelmöityshoitolääkärin toimenkuvaa. Kyse on ennen kaikkea oikeudellisesta päätöksestä ja rajauksesta, kirjoittaa lisääntymisoikeuden tutkija Kivipuro Helsingin yliopistosta. Hän tekee väitöstutkimusta lapsettomuushoitojen yhteiskunnallisesta säätelystä.
– Lääkäreille on sälytetty jumalallinen tehtävä jakaa ihmiset vuohiin ja lampaisiin ja päättää, kenelle hoitoa saa antaa, kirjoittaa puolestaan Miettinen Ylen sivustolla.
Ongelma nostettiin esille Suomen lääkintäoikeuden ja -etiikan seuran keskustelutilaisuudessa loppuvuodesta 2015. (Kivipuro on seuran sihteeri.) Lääkärit kaipaavat kättä pitempää siihen, miten arvioida tasapainoisen kehityksen mahdollisuuksia.
Tällä haavaa lääkärille jää valtavasti subjektiivisen tulkinnan mahdollisuutta, pohtii Kivipuro. Kuinka hyvin esimerkiksi kaksisuuntaisen mielialahäiriön tulee olla hallinnassa, että naiselle voidaan ryhtyä antamaan lapsettomuushoitoja?
Tai kuten lapsettomuuslääkäri Eero Varila kysyy Ylen jutussa: Pitääkö lääkärin päättää kykenevyys vanhemmuuteen sen perusteella, pystyvätkö vanhemmat itse huolehtimaan lapsesta vai voivatko lapsesta huolehtia esimerkiksi avustajat tai isovanhemmat?
Varila on joutunut puntaroimaan esimerkiksi sitä, voidaanko lapsettomuushoitoja antaa vammaiselle pariskunnalle, joista kumpikaan ei kykenisi lääkärin mukaan hoitamaan lasta itse. Hoitovastuu jäisi avustajille.
- Lue lisää: Lapsettomuustutkimukset ja -hoidot
Tehdäänkö listoja vanhemman ominaisuuksista?
Kivipuron mukaan “kättä pitempi” lääkäreille ei voi tarkoittaa sitä, että tehtäisiin lista ominaisuuksista ja olosuhteista, joita ihmisellä pitäisi olla saadakseen lapsettomuushoitoja. Kivipuron mukaan esimerkiksi mikään sairaus tai vamma ei automaattisesti tarkoita sitä, etteikö voisi turvata lapselle tasapainoisia kasvuolosuhteita.
Lakimies Tuula Stark Valvirasta sanoo Ylen jutussa, ettei hän kannata yksityiskohtaisen listauksen laatimista siitä, mitä vanhemmalta edellytettäisiin. Hän kyllä tunnistaa, että lain tulkintaan kaivataan ohjeita: pystyisivätkö lääkärit sopimaan yhdessä, mitä tasapainoinen vanhemmuus tarkoittaa?
Tai kuten Kivipuro kysyy: pitäisikö hedelmöityshoitoihin tuleville vanhemmille tehdä soveltuvuusarvio samaan tapaan kuin adoptioprosessissa?
Mitä mieltä sinä olet? Onko lääkäreillä liian iso vastuu päättää vanhemmaksi soveltumisesta? Rullaa alas ja kerro mielipiteesi.
Lähteet:
Kivipuron blogikirjoitus Perheyhteiskunta.fi-sivustolla
Kivipuron blogikirjoitus Suomen lääkintäoikeuden ja -etiikan seuran sivustolla
