Allergia

Allergia on vastustuskyvyn häiriö, jossa elimistö reagoi ulkoiselle aineelle eli allergeenille.

Allergia on vastustuskyvyn häiriö, jossa elimistö käynnistää reaktion ulkoiselle, sinänsä vaarattomalle aineelle. Tätä ainetta kutsutaan allergeeniksi. Allergia voi oireilla hyvin monenlaisesta aineesta. Allergisoida voi esimerkiksi eläinten hilse, huonepöly, lääkeaineet, erilaiset kasvit, ruoat ja juomat. Allergia on usein oireiltaan melko lievä. Allergia voi tosin myös aiheuttaa voimakkaita oireita.

Allergian oireet vaihtelevat yksilöllisesti. Jotkut allergian oireet ovat vakavia: esimerkiksi pähkinäallergiasta kärsivä saattaa saada pähkinästä pahoja hengitysvaikeuksia. Toiset allergian oireet ovat lievempiä. Yleisiä oireita ovat silmien kutina, vuotaminen, punoitus ja roskan tunne silmässä, allerginen nuha, vatsakivut, suolisto-ongelmat ja erilaiset iho-oireet. Allergian oireet voivat pitää sisällään myös väsymystä, päänsärkyä ja infektioherkkyyttä.

Hyvä tapa selvittää allergian luonne on allergiatesti. Allergiatesti voi olla pistokoe, jossa ihmisen ihon alle laitetaan mahdollisia allergeeneja ja seurataan niiden aiheuttamia reaktioita. Allergiatesti voi merkitä myös verikoetta, lapputestiä tai oirepäiväkirjaa. . Allergian hoito voi olla lääkkeellistä tai lääkkeetöntä. Yksi allergian hoito on niin sanottu siedätyshoito, jossa ihmistä altistetaan oireita aiheuttavalle aineelle tai eläimelle.

Yksi allergioiden lisääntymistä selittävä tekijä on kaupungistuminen. Ihminen ei altistu ympäristön mikrobeille samaan tapaan kuin ennen. Siksi allergia on osa yhä useamman riesa lapsesta asti. Onkin sanottu, että yksi tapa ehkäistä allergia on antaa lapsen vähän syödä hiekkaa ja peuhata mullassa. Ylihygieeninen ympäristö ei tee hyvää lapsille eikä aikuisille. Myös erilaiset hygieniatuotteet voivat olla allergisoivia.

Siitepölyallergia tai kotoisammin heinänuha vaivaa joka viidettä suomalaista etenkin keväällä ja kesällä. Siitepölyallergia voi iskeä niin lapseen kuin aikuiseen. Siitepölyallergia oireilee nuhana ja keuhko-oireina, kuten yskänä tai hengenahdistuksena. Joskus siitepölyallergia saa arkikielessä muodon heinänuha. Heinänuha on puhekielinen sana, jolla ei ole virallista merkitystä. Heinänuha on joidenkin mielestä vähättelevä termi, sillä siitepölyallergia voi aiheuttaa vakavia oireita. Allerginen nuha tai heinänuha voi olla myös ympärivuotinen.

Oli syy mikä hyvänsä, allergia saattaa rajoittaa ihmisen elämää merkittävästi. On hyvä, jos allergia diagnosoidaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jotta allergian oireet saadaan kuriin. Tässä tärkein apukeino onkin allergiatesti. Allergiatesti selvittää, mistä allergia johtuu ja mikä hoito siihen tepsii. Allergian oireet voivat myös heikentyä ja jopa loppua. Allergia ei välttämättä ole loppuelämän riesa, kunhan allergian oireet on hoidettu oikealla tavalla.