"Hiusten väriaineet sairastuttivat minut"

"Hiusten väriaineet sairastuttivat minut"
Nenästä vuoti verta ja käsistä kudosnesteet, kun oululainen parturi-kampaaja Eija Jussila sairastui hiusten väriaineista. Hän löysi keinon jatkaa silti työtään.
9.2.2017

Eija Jussilan pitkä ura kampaajana sai kivuliaan käänteen, kun hän huomasi, etteivät kädet kestä enää työntekoa. Ne olivat haavoilla, ja kudosnesteet ja veri valuivat sormien välistä.

Elämässä oli ruuhkavuodet, ja Eija yritti selviytyä töissä. Mielessä oli pelko uudelleenkoulutuksesta ja ennen kaikkea siitä, mikä uusi ammatti voisi edes olla.

- Olin valmistunut kampaajaksi 1980-luvulla, jolloin tehtiin lähinnä raitoja ja permanentteja. Kun 1990-luvulla alettiin tekemään enemmän erilaisia värjäyksiä, terveyteni alkoi reistailla.

Hänellä oli todettu atooppinen ihottuma jo lapsena, joten ongelmat ihon herkkyyden kanssa olivat jo tuttuja. Mutta ongelmat eivät liittyneet vain ihoon.

- Nenä oli jatkuvasti tukkoinen ja silmät vuotivat vettä. Nenästä tuli usein verta, hän muistelee.

Siksi hän alkoi suojata kätensä useilla hanskoilla, kun värjäsi hiuksia.

- Vaikka värjäsin hiuksia hanskat kädessä, leikkasin ilman hanskoja. Värjättyjen hiusten leikkaaminen sai sormien välit haavoille. Samalla ihoni oheni. Lääkkeeksi minulle määrättiin kortisonia.

Oliko kyseessä ammattitauti?

Työhön tuli luonteva tauko, kun Eija sai kaksi lasta 2000-luvun puolivälissä. Silloin oireet helpottivat.

Vuonna 2006 hän palasi työelämään ja oireet palasivat välittömästi.

- Samana vuonna oireitani alettiin tutkimaan ammattitautina ihotautipoliklinikalla. Vuosien aikana kävin erilaisissa testeissä. Toinen vakuutusyhtiön lääkäreistä lähetti minut jatkotutkimuksiin, ja pian toinen lääkäri veti lähetteen pois.

Välillä pienet lapset ja arki heidän kanssaan vei Eijan huomiota, ja itsestä huolehtiminen jäi taustalle.

Vasta vuonna 2011 Eija sai tulokset. Hänellä oli hajusteallergia ja hän oli altistunut parafenyleenidiamiinille. Kyseessä on väriaineena käytettävä kemikaali, jota käytetään ensisijaisesti mustan ja muiden tummien värien tuottamiseen.

Kyseessä ollut ihokosketusallergia on tavallisin hiusvärien aiheuttama terveyshaitta. Sen oireet eivät kuulostaneet mukavilta: lievimmillään voi olla pientä kutinaa joitakin päiviä hiusten värjäyksen jälkeen. Voimakkaimmissa tapauksissa voi esiintyä kasvojen ja koko pään alueen turvottavaa ihottumaa ja silmät voivat muurautua umpeen ja kutina voi olla voimakasta. Sitten seuraa ihon vetistys- ja hilseilyvaihe, jota voi kestää pari viikkoa. Tämä voi vaatia jopa sairaalahoitoa. 

Apu löytyi ilmanvaihdosta ja hypoparfymoiduista tuotteista

Eijalla todettiin pysyvä ihokosketusallergia. Silti vakuutusyhtiö ei katsonut, että Eija voisi uudelleenkoulututtautua.

- Minun täytyi miettiä, miten voisin jatkaa kampaajana. Tarvitsin vaihtoehtoisia tuotteita, hän kertoo.

- Kyselin kollegoilta ja etsin tietoa kaikkialta. Päätin kokeilla kotimaisia hypoparfymoituja tuotteita.

Ensisijaisen tärkeää oli löytää kampaamolle tila, jossa oli hyvä ilmanvaihto. Eija vaihtoi kaikki tuotteet, myös värit ja permanenttiaineet, täysin hajusteettomiin.

- Oireeni ovat parantuneet, ja olen pystynyt jatkamaan työtäni. Pian voin juhlia 34 vuotta alalla, hän kertoo.

Lue myös:

Kommentoi »