Kauneus & Terveys

"Vaikea allergia päätti sosiaalisen elämäni"

"Vaikea allergia päätti sosiaalisen elämäni"

Oudot allergiset kohtaukset rajoittivat Tiiu Ounilan ruokavaliota ja elämää. Pahimmassa vaiheessa hän pystyi syömään vain viittä ruoka-ainetta ja lentämään vain kolmella lentoyhtiöllä maailmassa.
Teksti Susanna Chazalmartin
Kuvat Milka Alanen
Mainos

Synnyin allergisena. Elämäni ensimmäisen uuden vuoden otin vastaan Lastenklinikalla, vain neljän kuukauden iässä. Oksensin ja minulla oli jatkuva­ ripuli. Kävi ilmi, että olin allerginen äidin­maidolle. Sen jälkeen sain vain­ soijamaitoa.

Lapsuuteni allergia pysyi kurissa, sillä vanhempani ymmärsivät olla antamatta minulle esimerkiksi kalaa ja palkokasveja, jotka saivat minut voimaan pahoin.

Teini-iässä oireet ryöpsähtivät pahasti. Ripuli­ oli jatkuvaa, ja olin erittäin huonossa kunnossa. Minulla todettiin haavainen paksu­suolen ­tulehdus – ja lääkärin mukaan suo­listo-­ongelmani johtuivat vain siitä.

Allergioita ei edes tutkittu.­ Ripulilääkityksen ja kortisonin avulla­ saatoin syödä, mutta en tuntenut ­itseäni terveeksi. Söin usein vasta illalla ja ravasin­ yön vessassa. Aamulla heräsin tunteja­ ennen koulun alkua, jotta ehtisin syödä­ edes jotain.

Vuonna 1998 muutin silloisen mies­ystäväni perässä Italiaan. Aloin ottaa itse selvää allergioista ja ­vähentää lääkitystä. Pääsin allergia­testeihin, joissa­ paljastuikin erilaisia ruoka-­aine­yliherkkyyksiä ja allergioita.­ Katkaravut olivat yksi pahimmista,­ samoin viljat. Karsin ruokavaliosta useita ruoka-aineita. Mitä enemmän ruokia jäi pois, sen parempi­ olo minulle tuli, mutta vain lyhyeksi­ aikaa.

Ensimmäinen allergiakohtaus järkytti

Vuonna 2003 olimme perhelounaalla Italiassa.­ Kun olin nauttinut muutaman palan tuoretta ­kalaa, jouduin juoksemaan vatsakivun takia vessaan – ja pyörryin sinne.Kun minut saatiin vessasta ulos, hälytettiin­ lääkäri. Hän pisti minuun adrenaliinia, korti­sonia ja antihistamiinia. Olin saanut anafy­laktisen sokin.  

Lääkäri epäili, että syömäni kala oli koskenut katkarapuihin. Toipumiseen meni useita päiviä.

Alkoi jyrkkä ala­mäki. Pelkkä­ ­kalan ­ha­ju al­koi tehdä minut huo­no­vointi­seksi.­ Aloin myös saada pahoja reak­tioita lähes kaikesta, ­mitä söin. Jouduin taas karsimaan ruoka­valiotani.

Lopulta jäljellä oli enää viisi­ ruoka-ainetta, joita pystyin syömään. Ne olivat lampaanliha,­ val­­koi­nen riisi, salaatti,­ pää­rynä ja oliivi­öljy. Enti­selle ruoasta nautiskelijalle se oli katastrofi.

Lue myös: “Homeen takia joudun käyttämään maskia”

Tulin sairaaksi jo kalan hajuista

Muistan ajan ahdistavana. Rakastin­ ruoan­laittoa. Jo vehnä­­­jauhojen jättäminen pois tuntui maailman­­­lopulta. Yritin saada vaihtelua ruokiin lisää­mällä­ yrttejä, mutta ­mikään ei ­sopinut. Elimistöni sieti vain vähän suolaa.

Kestin tiukinta ruokavaliota muutaman kuukauden. Sitten tuntui, että­ oli pakko syödä monipuolisemmin, jotta­ ­pysyisin tolpillani. Aloitin lihasta,­ myöhemmin ­kokeilin vihanneksia ja hedelmiä.

Elimistö tuntui aluksi kestävän, mutta­ ­ sitten elämä mutkistui. Aloin reagoida myös muille­ kuin kalan hajuille.

Työskentelen mäkihyppykisojen toimitsijana ja vuonna 2006 olin Torinon olympialaisissa. Muistan ne kisat ­hyvin, sillä sain niiden aikana kolme anafylaktista sokkia pelkästään siitä, että ­joku söi maapähkinöitä samassa tilassa.­

Olen myös saanut reaktion mäkitornissa suorassa ­tv-­lähetyksessä, kun taukohuoneeseen tuotiin pitsaa.

Sosiaalinen elämä loppuu allergiaan

Sosiaalinen elämäni loppui allegian takia lähes­ ­kokonaan. En voinut käydä­ ­ravintoloissa enkä kahviloissa. Elokuva­teatteriin en voinut mennä­ popcornin ­hajun vuoksi.Tämä vaikutti myös mies­suh­tei­siini,­ koska minun kanssani ei voinut mennä­ normaaleille treffeille, syömään tai drinkeille.

Jouduin usein perumaan tapaamisia, kun olo muuttui äkkiä niin huonoksi, että oli pakko pysyä kotona sängyn ja vessan läheisyydessä.

Oli surullista huomata, etteivät kaikki ymmärtäneet tilannetta. Jäljelle­ jäivät ne ystävät, jotka­ näkivät, kuinka huonossa kunnossa olin.

Yksi vaikeimmista asioista oli lentäminen, sillä olin muuttanut Singaporeen. Lento­yhtiön valinnasta tuli elämän ja kuoleman kysymys. Useimmat yhtiöt tarjoilevat lennoilla­ esimerkiksi maapähkinöitä, jotka aiheut­tavat itselleni ja muille­ ­allergisille pahoja oireita. Oli onni, ­että löysin kolme­ yhtiötä, jotka ­eivät tarjoile pähkinöitä tai muita ­allergisoivia ruokia.

Aloin varata paikan mahdollisimman takaa vessojen ­läheltä ja otin mukaan maskin, jota voisin pitää kasvoillani,­ jos vieruskaveri söi allergisoivia ruokia.

Lue myös: “Hiusten väriaineet sairastuttivat minut”

Parista viinilasillisesta kolmen päivän krapula

Singaporessa lääkäri teki minulle allergiakokeita,­ joissa paljastui edellisten lisäksi paha allergia hiivoihin, maissiin, ohraan, mallakseen, kanan­munaan ja suklaaseen.Vaikka olin osannut epäillä allergioita, tuomio tuntui ­tylyltä. Suklaa oli suurinta herkkuani ja maissia, hiivoja­ tai kananmunaa oli lähes kaikessa mitä kaupasta saattoi ­ostaa. Kun menin takaisin kotiin, avasin jälleen ruoka­kaapin ja aloin lukea tuoteselosteita. Kaappiin ei jäänyt karsinnan jälkeen juuri mitään.

Vuonna 2008 join viimeiset pari lasia valko­viiniä ja kärsin kammottavasta krapulasta kolme päivää. Oksensin ja ripuloin niin voimakkaasti, että otin jo yhteyttä­ lääkäriin. Viininjuonti jäi siihen.

Pärjäsin päivästä ja kuukaudesta toiseen, kunhan välttelin niitä ruoka-aineita, joihin juuri sillä hetkellä reagoin. Kävin vuosittain uusissa testeissä, ja aina tulos oli hieman erilainen. Ajattelin, että elämäni on nyt tällaista.

Kunnes neljä vuotta sitten sain jälleen anafylaktisen sokin­ siitä, että suutelin miestä, joka oli juuri juonut kuohu­viiniä. Silloin ymmärsin, etten vielä tiennyt kaikkea terveydestäni.

Olen allerginen sulfiiteille!

Olin aina ollut kiinnostunut ravinnosta ja biologiasta,­ mutta­ viimeisimmän anafylaktisen sokin saatuani luin ­lisää. Tutkin kuohu­viinipulloa, ja siitä silmiini pomppasivat sanat ”sisältää sulfiittia”.

Kun tutkin asiaa ja keskustelin lääkäreiden kanssa,­ ymmärsin, että nimenomaan sulfiitit olivat yksi iso syy ­oirei­siini. Tuote­selosteesta ne löytyvät koodeillaE 220–228.

Välttäminen ei ole helppoa, sillä sulfiitteja on kaikkialla: valmisruoissa, mehuissa, hilloissa. Opin, että esimerkiksi­ tärkkelykset on valkaistu sulfiiteilla ja että niitä käytetään erittäin yleisesti. Myös ilma on täynnä sulfiitteja, sillä­ autojen pakokaasu ja tehtaiden päästöt sisältävät niitä.

Aloin syödä erilaisia lisäravinteita, joilla vahvistin elimistöäni kestämään paremmin sulfiitteja. Kärsin kuitenkin edelleen ripulista ja turvotuksesta. Elin sumussa.

Onnekseni singaporelainen lääkäri osasi tarkastella ­ihmistä kokonaisvaltaisesti. Hän halusi tutkia myös suoleni. Paljastui, että kärsin vuotavasta suolesta.

Mutta lääkärin määräämät maitohappobakteerit ja amino­hapot pahensivat oloani. Diagnoosi oli silti linkki­ seuraavaan askeleeseen, joka mullisti lopulta­ elämäni.

Lue myös: Katupölyn oireita vai allergiaa?

Geenitesti toi apua allergioihin

Löysin googlaamalla Singaporesta ryhmän äitejä, jotka hoitivat autistisia lapsiaan ruokavaliolla. Lapset kärsivät minun tavoin vuotavasta suolesta, ja heille oli löydetty apu geenitutkimuksista.Äidit kannustivat minua tilaamaan geenitestin. En silti­ osannut odottaa, kuinka suuri merkitys tiedolla olisi.

Kun geeniraportti oli valmis, tarkastelin sitä hämmentyneenä. Geeneissä ja niiden mutaatioissa oli selitys kaikille allergisille reaktioilleni. Tietyssä geenissäni on mutaatio. Sen vuoksi sain ­oireita sulfiiteista ja rikkipitoisista ruoista. Samanlainen selitys löytyi histamiinityyppisille reaktioille.

Ongelmani olikin ollut se, ettei elimistöni tuottanut tiettyjä entsyymejä ilman tiettyjä lisäravinteita. Vaihdoin lääkärin määräämät maitohappobakteerit ja ­vitamiinit sellaisiin, jotka eivät geenikartan mukaan ­lisänneet histamiinia elimistössäni.

Suoleni alkoi parantua. Pian pystyin lisäämään oikeita ruoka-aineita ruoka­valiooni. Se tuntui ihmeeltä.

Painoni pysyy normaalina, kun allergian saa hoidettua

En edelleenkään syö lisättyjä sulfiitteja, mutta siedän paremmin ympäristön myrkyt. Samoin rikkiä kestän nykyään tiettyyn rajaan asti.

Syön paljon gluteenittomia viljoja, kuten kvinoaa ja amaranttia, sekä erilaisia siemeniä, kasviksia, hedelmiä, ­lihoja ja kaloja. Olen kehitellyt pitkän listan reseptejä, joihin ei kuulu sulfiitteja, gluteenia, hiivaa, maissia, soijaa, puhdistettuja sokereita tai muita minua allergisoivia aineita.

­Täydellisen pitsapohjareseptin luomiseen meni lähes kaksi vuotta, mutta nyt voin jälleen herkutella pitsalla.  Pystyn käymään jopa ravintolassa.

Myös painoni pysyy normaaleissa rajoissa, noin 57 kilossa.­ Alimmillaan se oli kymmenen kiloa vähemmän ja korkeimmillaan, väärien lääkitysten takia 72 kiloa.

Nyt vuonna 2017 terveyteni on nyt oikein hyvällä mallilla. En ole saanut yhtään anafylaktista reaktiota vuoteen.

Allergioihin löytyi apua geenitestin perusteella ja samalla opiskelin nutrigenomiikkaa sekä ravitsemustiedettä. Valmistuin ravitsemusterapeutiksi ja käännän ihmisille  samaisia geenikarttoja. Kirjoitan myös parhaillaan kirjaa sulfiiteista sekä reseptikirjaa. Tulevaisuus näyttää positiiviselta ja toiveissani on päästä pian kokopäivätyöhön.

Lue myös:

Näin selvisin melanoomasta

“Syytin vauvaa elämäni pilaajaksi”

“Hävettää, että sain hiv-tartunnan seksistä”

Julkaistu: 28.2.2017