Verenluovutus paljasti hivin

"Syksyllä 2009 menin luovuttamaan verta. Olin tehnyt niin monesti aiemminkin. Viikon kuluttua SPR:ltä soitettiin, että pitäisi tulla antamaan uusi näyte. Mietin, mitä veressäni mahtaa olla. Hiv ei edes juolahtanut mieleeni.

Kun lääkäri kertoi, että olen hiv-positiivinen, olin sokissa. Kuuntelin vain ja myöntelin välillä. Poikani oli kuollut edellisenä syksynä auto-onnettomuudessa, ja olin yhä surun musertama.  Ajattelin, että ehkä tämä on kohtaloni. Viisi vuotta, niin pääsen täältä poikani luokse.

Olin enemmän pökertynyt kuin kauhuissani. Ehkä olin myös valmis hyväksymään kohtaloni. En tuntenut tarvetta kertoa tartunnasta kenellekään.

Kun lomailin Välimerellä, mietin hetken, että olisi ihana kävellä mereen ja jäädä sinne. Kuukausien kuluessa ahdistus helpotti.

Aloin käydä kuntosalilla ja tanssitunneilla ja sain purettua tunteitani. Tajusin, ettei hiviin nykyään kuollakaan ja positiivisena voi viettää ihan hyvää elämää.

Lue myös: Tunnista sukupuolitaudit

“En halunnut sairaslomaa hivistä”

Pelkäsin kuitenkin, että työkaverit saavat tietää hiv-tartunnastani. Surutyö oli kesken. En olisi kestänyt, jos minua olisi alettu syrjiä ja vieroksua.

Työ oli terapiaa, enkä halunnut jäädä sairauslomalle. Töissä oli pakko keskittyä, eikä siellä ollut aikaa murehtia. Vain kotona yksin ollessa suru ja ikävä iskivät. Ei ollut ketään, kenelle puhua.  

Aloitin lääkityksen vuoden kuluttua tartunnan toteamisesta. Virusten määrä putosi tasaisesti, kunnes niitä ei enää löytynyt. Pelkäsin lääkkeiden sivuvaikutuksia, ripulia ja mahakipuja. Mielessäni pyöri myös kauhukuvia, että menetän hiukset ja yleiskunnon.

Jossain vaiheessa sain rytmihäiriöitä, ja lääke vaihdettiin. Rytmihäiriöt eivät pelottaneet, mutta sydämen tykyttely aamusta iltaan tuntui epämiellyttävältä. Luotin lääkäreihin ja sain hyvää hoitoa.

Lue myös: Huolehdi seksuaaliterveydestäsi

Terapeutille puhuminen auttaa

Tapasin infektiopolin psykoterapeutin kaksi ja puoli vuotta siitä, kun sairastuin. Huomasin, että halusin puhua. Käyn terapeutin luona yhä.

Sain tartunnan suomalaiselta mieheltä, jonka kanssa seurustelin muutaman kuukauden. Hän ei ollut tyypillinen hurmuri vaan rauhallinen, mukava ja kiltti mies. Harrastimme liikuntaa ja moottoriurheilua sekä retkeilimme luonnossa. Aluksi käytimme kondomia, mutta sitten se jäi.

Myöhemmin paljastui, että mies oli kantanut virusta vuosia, mutta ei ollut aloittanut lääkitystä.

Kohtasin sattumalta kolme vuotta tartunnan saatuani hiv-positiivisen naisen. Kävi ilmi, että olimme saaneet viruksen samalta mieheltä. Ilmoitin miehen yhteystiedot sukupuolitautien poliklinikalle heti, kun sain tietää tartunnastani.

En osaa vihata miestä, enemmän säälin häntä tai harmittelen tapahtunutta. Minun on vaikea uskoa, että mies levitti tautia tahallaan. Tosin hänen käytöksensä antaa sellaisen kuvan, kun nyt tarkastelen asiaa.

Mies on elossa ja voi ilmeisesti hyvin. Näin hänet kerran, mutta emme jutelleet. Ajattelin lähettää hänelle viestin, että älä hyvä mies enää tartuta ketään ja aloita lääkitys, mutta en tehnyt sitä.

Vertaistuen avulla alkoi uusi elämä hivin jälkeen

Häpeän, että sain tartunnan seksistä. Olisi hyväksyttävämpää, jos se olisi tarttunut verensiirrossa tai kadulla auttaessani onnettomuuden uhria.

En puhunut tartunnastani kolmeen vuoteen kenellekään. Kerran sairaalan odotusaulassa aloin selailla hiv-positiivisten yhdistyksen lehtiä ja ilmoittauduin yhdelle kurssille. Siitä alkoi uusi elämä.

Olen tutustunut yhdistyksessä mukaviin ihmisiin. Meitä yhdistää vain virus. Toimin tukihenkilönä ja olen mukana tukiryhmissä ja kehittämässä toimintaa.

Päivystän myös tukipuhelimessa. On palkitsevaa kuunnella ja auttaa ihmisiä, joilla on hätä. Olenhan itsekin kokenut saman.

Saamme soittoja ihmisiltä, jotka pelkäävät tartuntaa. Ohjaamme heidät testeihin tai ottamaan yhteyttä hiv-tukikeskukseen. Tukemme kohdistuu tartunnan saaneisiin.

Positiiviset ry:ssä olen saanut ystäviä, joille olen voinut avautua.

Lue myös: Genitaaliherpes voi olla oireeton

Vain hiv-positiivinen voi ymmärtää

Mitä tutummaksi tauti on tullut, sitä vähemmän olen tuntenut tarvetta kertoa siitä ulkopuolisille. Uskon, että vain toinen hiv-positiivinen voi ymmärtää.

Elän tällä hetkellä yksin. Kaipaan kumppania lähelleni, mutta tartunnasta kertominen tuntuisi liian vaikealta. Tai ehkä kohdalle ei vain ole sattunut ihmistä, johon osaisin luottaa. Vältän intiimejä tilanteita ja painan jarrut herkästi päälle.

Toivoisin, että jonain päivänä olisin niin vahva, että voisin paljastaa salaisuuteni ja kestäisin sen, että tulen mahdollisesti hylätyksi. Lapsenikaan eivät tiedä sairaudestani.

Minulla on neljä lastenlasta ja viides on tulossa. Vietän heidän kanssaan paljon aikaa. Teemme yhdessä palapelejä, rakennamme legoilla ja leikimme ulkona tai sisällä junaradalla.

Vapaa-ajalla kuuntelen musiikkia ja tanssin. Rytminen liikkuminen vapauttaa. Tanssiessa saan toteuttaa myös seksuaalisuuttani. Seksiä en juurikaan kaipaa. Tai ehkä alitajuisesti kiellän sen itseltäni, koska se ei ole sallittua.

Liikkuminen tuo hyvää oloa ja nautintoa, samoin ystävien kanssa juttelu ja nauraminen. Haluan pukeutua naisellisesti, huolehtia ulkonäöstäni ja kunnostani.

Eroon hivin tuomasta häpeästä

Minulla oli tuuria, kun virus löytyi jo kolmen kuukauden kuluttua tartunnasta. Lähes kaikki harrastavat seksiä ja moni ilman kondomia. Kuka tahansa voi saada tartunnan.

Haluaisin, että pääsisimme häpeätahrasta eroon. Me hiviin sairastuneet olemme ihan tavallisia ihmisiä ja meitä on kaikissa yhteiskuntaluokissa.

Haluaisin olla jonain päivänä niin vahva, että voisin osallistua Naisten kympille Olen hiv-positiivinen-paidassa."