Kauneus & Terveys

Katupölyn oireita vai allergiaa?


Kadut pölisevät taas. Jos nuha iskee aina samaan aikaan, selvitä miksi niiskutat.
Kuvat iStock

Jokakeväistä flunssanuhaa tai muuten vain tukkoista ja vetämätöntä oloa on vaikea erottaa siitepölyallergiasta. Jos oireet toistuvat keväästä toiseen eivätkä antihistamiinivalmisteet auta, mene lääkäriin. Testi varmistaa, onko kyseessä satunnainen nuha vai pysyvämpi siitepölyaltistus.

Siitepölyt aiheuttavat joskus myös yskää ja saavat hengityksen vinkumaan.  Suurimman osan allergialääkkeistä voi ostaa ilman reseptiä. Jos epäilet allergiaa, hanki diagnoosi. Reseptillä lääkkeet tulevat edullisemmaksi.

Ilmaston lämpeneminen on pidentänyt siitepölykautta. Kauden alku on vuosien mittaan aikaistunut noin kahdella viikolla. Ilmavirrat voivat tuoda jo tammi–helmikuussa oireita aiheuttavia määriä siitepölyä Etelä-Suomeen lähinnä Virosta ja muista Baltian maista. Siitepölykausi etenee etelästä pohjoiseen parissa viikossa.

Vähiten siitepölyä ilmassa on aamuisin, iltaisin ja kostealla säällä. Tuulisella ja aurinkoisella ilmalla siitepölyä on paljon etenkin aamupäivällä. Koivun ja heinien allergeenimäärä moninkertaistuu ilmassa juuri sateen edellä ja erityisesti ukkosmyrskyssä.

Kukinnan huippu kestää 2–3 viikkoa. Silloin siitepölyä voi olla ilmassa öisinkin.

Asiantuntijat: Helsingin seudun ympäristöpalveluiden ilmastoasiantuntija Maria Myllynen ja Allergia- ja astmaliiton koulutuspäällikkö, allergianeuvoja Anne Vuorenmaa.

Julkaistu: 21.4.2015