Ensiapu on potilaan auttamista, johon kuuluvat loukkaantuneen pelastaminen, hätäilmoituksen tekeminen, ensihoito ja jälkihoito. Ensiaputilanteissa aika on usein ratkaiseva tekijä. Ensiavulla voidaan usein pienentää syntyviä kudosvaurioita, kuten verenvuodoissa, murtumissa, palovammoissa ja paleltumissa.
Hätäensiapu on henkeä pelastavaa toimintaa. Hätäensiavulla pyritään estämään potilaan menehtyminen. Tällöin turvataan loukkaantuneen hengitys, verenkierto ja tajunta siihen asti, kunnes ammattiapua saadaan paikalle. Yksi hätäensiavun muoto on elvytys (painelu-puhalluselvytys). Muita tärkeitä ovat verenvuodon tyrehdyttäminen (haavan hoito) sekä kylkiasento jos loukkaantunut on tajuton. Myös palovammojen hoito on hyvä opetella.
Ensiapulaukku kuuluu kaikkien perusvarustuksiin niin kotona, autossa kuin mökilläkin. Ensiapulaukku voi olla elintärkeä onnettomuustilanteessa. Voit olla suureksi avuksi onnettomuuspaikalla mikäli voit aloittaa ensiavun antamisen välittömästi.
Vaikka aikaisempaa ensiapukokemusta olisi vain vähän, on parempi tehdä edes jotain kuin jättää kokonaan auttamatta. Aloita vakavissa tilanteissa aina soittamalla hätänumeroon 112, kuuntele lisäohjeita ja jää odottamaan ensihoitohenkilöstön saapumista.
Tärkeimmät hätäensiaputaidot ovat tajuttoman ensiapu, elvytys ja runsaan verenvuodon tyrehdyttäminen.
Jos henkilö menettää tajuntansa, selvitä, onko hän herätettävissä: puhuttele ja ravistele. Aseta autettava selälleen ja selvitä hengittääkö hän normaalisti. Avaa autettavan hengitystie päätä ojentamalla ja leuankärjestä ylös kohottamalla. Tunnustele poskellasi ilmavirtaa ja seuraa rintakehän liikettä.
Jos tajuton henkilö ei hengitä, aloita painelu-puhalluselvytys. Noudata rytmiä 30:2, eli 30 painelun jälkeen seuraa 2 syvää puhallusta elvytettävän suuhun. Jos tajuton hengittää normaalisti, turvaa hengitys kylkiasennolla. Huolehdi, että hengitystie on avoinna päätä ojentamalla. Jatka hengityksen seuraamista. Seuraa hätäkeskuksen ohjeita ja odota avun saapumista. Jatka elvytystä samalla rytmillä ambulanssin saapumiseen saakka.
Paina vuotokohtaa kädellä. Auta loukkaantunut istumaan ja peitä haava-alue sidoksella. Jatka painamista. Laita paineside runsaasti vuotavaan haavaan. Syvät ja pitkät, runsaasti vuotavat haavat vaativat jatkohoitoa lääkärissä.
Pieniä kaatumisia ja nyrjähdyksiä sattuu helposti kotioloissakin. Siksi niidenkin ensiapu on hyvä hallita. Paina tai purista vammakohtaa käsilläsi tai pyydä autettavaa tekemään niin. Aseta jotakin kylmää, kuten jääpalapussi, vamman kohdalle – ei kuitenkaan paljaalle iholle. Pidä vammakohtaa koholla ja sido se tukevalla sidoksella.
Pienet haavat hoituvat helposti kotona, mutta isommat ja runsaammin vuotavat haavat voivat vaatia käyntiä lääkärissä. Puhdista haava huolellisesti vedellä. Peitä haavakohta laastarilla tai sidoksella. Jos haava on syvä ja vuotaa runsaasti, käy lääkärissä. L
Ensiapulaukku, josta löytyy ainakin sidetarvikkeita, kolmioliinoja ja suojapeite, on hyvä hankkia sekä kotiin, autoon että mökille.
Ensiaputaitoja kannattaa harjoitella ja kerrata ensiapukursseilla.
Lähde: Punainen Risti