Terve.fi

Alkuraskaus-tietopaketti

Alkuraskaus-tietopaketti
Mitä alkuraskauden aikana tapahtuu äidissa ja lapsessa? Alkuraskauden 12 ensimmäistä viikoa kutsutaan raskauden ensimmäiseksi kolmanneksi. Lue alkuraskaudesta ja raskausoireista.
Teksti
Julkaistu 15.10.2014

Raskaus alkaa munasolun hedelmöittymisestä. Täysiaikainen raskaus kestää 280 päivää eli 40 viikkoa siitä päivästä, kun viimeiset kuukautiset alkoivat.

Usein raskauden ensimmäinen merkki on juuri kuukautisten poisjääminen. Raskaustestin voi tehdä helposti kotona virtsanäytteestä 2–3 päivää kuukautisten myöhästymisestä tai terveyskeskuksessa verikokeella.

Raskauden ollessa pidemmällä se on mahdollista todeta myös ultraäänellä. Tällöin puhutaan kliinisestä raskaudesta, jolloin takana on yli 6 raskausviikkoa.

Mitä raskauden ensimmäisen kolmanneksen aikana tapahtuu?

Raskaus jaetaan kolmeen osaan. Niistä 12 ensimmäistä viikkoa kutsutaan raskauden ensimmäiseksi kolmanneksi. Tuona aikana tapahtuu merkittäviä muutoksia äidin kehossa ja varsinkin lapsessa.

Normaalit raskausoireet

Kuukautisten poisjäämisen lisäksi on monia muitakin oireita, joista raskaudenalun voi tunnistaa. Tällaisia normaaleja raskauden tuntomerkkejä ovat muun muassa:

  • Turvonneet rinnat
  • Uupumus
  • Kiinnittymisvaiheen vuoto
  • Pahoinvointi ja oksentaminen
  • Lisäntyynyt herkkyys hajuille
  • Vatsan turvotus
  • Tiheä virtsaamisen tarve
  • Kehon lämpötila pysyttelee korkealla

Raskausoireita, joihin kannattaa suhtautua vakavasti

Kaikki raskauteen liittyvät oireet eivät kuitenkaan ole tavallisia. Seuraaviin oireisiin kannattaa suhtautua vakavasti:

  • Vauvan liikkumattomuus
  • Vatsakipu
  • Verenvuoto tai tiputtelu emättimestä
  • Epätavallinen valkovuoto
  • Paineen tuntu lantiossa
  • Kivulias virtsaaminen
  • Kova tai jatkuva oksentelu
  • Kuume
  • Näköhäiriöt
  • Jatkuva tai kova päänsärky
  • Epätavallinen turvotus tai nopea lihominen
  • Voimakkaat krampit
  • Isku vatsaan
  • Pyörtyminen
  • Hengitysvaikeudet
  • Paha ummetus
  • Voimakas kutina
  • Influenssa
  • Tartuntataudit
  • Masennus

Keskenmeno

Keskenmeno on yleisin raskauskomplikaatio. Keskenmeno tarkoittaa raskauden keskeytymistä ennen 22. raskausviikon täyttymistä tai jos sikiö painaa alle 500 g ja on syntyessään kuollut.

Suurin osa keskenmenoista tapahtuu kuitenkin ennen 13. raskausviikon täyttymistä.

Ravitsemus raskausaikana

Oikeanlainen ruokavalio edistää äidin ja lapsen yleiskuntoa. Ruokaan on raskauden aikana syytä kiinnittää huomiota, sillä energiantarve lisääntyy raskauden aikana noin 300 kcal per päivä.

Liikunta raskausaikana

Raskaana ollessa kehon painopiste muuttuu, minkä vuoksi tuki- ja liikuntaelimistö joutuu väistämättä mukautumaan asennenonmuutoksiin. Myös muutokset hapenkuljetuselimistössä ovat tyypillisiä. Nämä vaikuttavat siihen, miten raskaana ollessa voi ja kannattaa liikkua.

Kommentoi »