Kauneus & Terveys

Tiesitkö, että allergioihin voi saada apua kasveista?

Allergiat ovat monioireinen ongelma, joita nykyään entistä useammin hoidetaan siedättämällä. Apua voi saada myös monista ravintoaineista.
Kuvat Thinkstock

Ihmisen elimistö puolustautuu vieraita aineita vastaan immuunireaktiolla. Allerginen reaktio on elimistön epätarkoituksenmukaista, oireita aiheuttavaa reagointia luonnossa, sisäilmassa, ilmassa ja ruoka-aineissa esiintyviin aineisiin. Tällöin ihmisen elimistö muodostaa vasta-ainereaktion sinänsä vaarattomia aineita kohtaan ja allergiset oireet syntyvät tämän vasta-ainereaktion seurauksena. 

Elimistössä muodostuu immunoglobuliini E -vasta-aineita ympäristömme tavallisia valkuaisia, kuten siitepölyjä, eläinten hilseitä ja ruoka-aineita kohtaan, sekä myös kemikaaleja ja lääkeaineita kohtaan. Vasta-aineet kiinnittyvät ihossa ja limakalvoilla olevien syöttösolujen pintaan. Kun allergian aiheuttaja, allergeeni, reagoi vasta-aineiden kanssa syöttösolun pinnassa, syöttösolusta vapautuu histamiinia, leukotrieenejä ja prostaglandiineja eli verisuoniin vaikuttavia ja tulehdussoluja paikalle kutsuvia aineita. Seurauksena on kutinaa, nokkosihottumaa, allergista nuhaa ja silmätulehdusta, astmaa, atooppista ekseemaa, ruoka-allergiasta johtuvia vatsavaivoja tai jopa anafylaktinen reaktio. Histamiini voi laukaista hengenahdistuksen tai urtikarian (nokkosihottuman) tai nesteiden vuotamista. Leukotrieenit aiheuttavat runsasta limaneritystä, eli nenä vuotaa ja lima kurkussa lisääntyy.

Allergiaa aiheuttavia ruoka- ja lisäaineita

Yhdelle allergeenille herkistyminen voi johtaa herkistymiseen toiselle allergeenille. Ruoat aiheuttavat nopeita reaktioita, kuten suun ja nielun kutinaa sekä limakalvojen turvotusta. Ristiallergiaryhmiä ovat muun muassa koivu, juurekset, hedelmät, mausteet; pujo, selleri, juurekset, mausteet; lateksi, banaani, avokado, kastanja, kiivi, papaija, peruna, meloni; persikka, kirsikka, aprikoosi, luumu, omena, päärynä, ruusunmarja, mansikka, pähkinät, viinirypäle, appelsiini, sitruuna, maapähkinä, parsa, maissi, ohra, vehnä, riisi, sipuli, selleri, tomaatti, kaali, munakoiso, salaatti, soija, siemenet, kukkakaali; sekä pähkinät ja siemenet.

Nokkosihottumaa aiheuttaa pikkulapsilla lehmänmaito, kananmuna, kotimaiset viljat ja kala; isommilla lapsilla ja aikuisilla lääkeaineet, kuten penisilliini tai asetyylisalisyylihappo.

Vanhempien lasten ja aikuisten ruoka-allergiat liittyvät tavallisesti koivunsiitepölyallergiaan. Yleisimmät oireiden aiheuttajat ovat tällöin porkkana, omena, päärynä, persikka, kiivi ja luumu. Joistain mausteista voi myös tulla oireita kuten sinapista, inkivääristä, currysta ja kanelista. Yleisiä allergian aiheuttajia ovat myös mansikka, sitrushedelmät, tomaatti ja suklaa.

Tietyt lisäaineet voivat aiheuttaa yliherkkyysoireita kuten bentsoehappo, sulfiitit, tartraatti sekä tietyt väriaineet. Hedelmien ja monien juuresten aiheuttamat oireet vähenevät keitettäessä, pakastettaessa tai kuivattaessa. Tämä ei kuitenkaan koske selleriä, palsternakkaa, persiljaa, pähkinöitä, hunajaa ja mausteita.

Voimakkaita allergisia reaktioita voivat aiheuttaa maitotuotteet, soija ja soijatuotteet, lupiinit, gluteenia sisältävät viljat ja viljatuotteet, äyriäiset, kananmunat, kalat, maapähkinät, pähkinät, selleri, sinappi, seesaminsiemenet, rikkidioksidi ja sulfiitti. Prosessoitu maito, viljojen gluteeni, valkoinen sokeri, keinomakeutusaineet, lisäaineet ja prosessoidut kasvirasvat pahentavat allergioita. Maitotuotteet lisäävät kehon limaisuutta eli pahentavat nuhaa ja tukkoisuutta.

Kosketusihottumaa ja nokkosrokkoa aiheuttavat monet kasvit varsinkin auringon valon yhteydessä. Näitä ovat varsinkin putkikasvit ja ruusukasvit.

Immuunipuolustusta tukevat kasvit

Kehon oman puolustusjärjestelmän tukeminen on allergioiden hoidossa tärkeää. Allergiat puhkeavat herkemmin fyysisen ja psyykkisen kunnon heiketessä. Ravitsemushoito voi vahvistaa immuunipuolustusta ja vähentää oireita. Alkoholi, lisäaineet, säilöntäaineet, natriumglutamaatti ja liiallinen omega-6 saanti sekä transrasvat heikentävät yleiskuntoa. Antibiootit ja monet muut lääkkeet tuhoavat immuunipuolustuksen perustan vaikuttamalla epäedullisesti muun muassa suoliston mikrobeihin. Adaptogeenejä, kuten macaa ja ashwagandhaa, kannattaa käyttää tasapainottamaan elimistöä. Stressi aiheuttaa ja pahentaa allergioita, joten stressiä on syytä lievittää kiinnittämällä huomiota stressitekijöihin ja käyttää stressin lievitykseen adaptogeenejä ja yrttejä.

Hyvä kasvisravinto tukee suoliston mikrobien palautumista. Suositeltavaa on syödä tuoreita vihanneksia, marjoja ja hedelmiä. Vihreät lehtivihannekset tukevat kehon kuntoa heinänuhassa.

Nokkonen ja voikukka

Nokkonen ylläpitää yleiskuntoa, lisää vastustuskykyä ja ehkäisee sairauksia etukäteen. Se parantaa kuntoa joten sairauksia ei pääse yhtä helposti kehittymään. Nokkosessa on runsaasti eri vitamiineja, fenoleja ja kivennäisaineita. Se vähentää tulehdusta aiheuttavien aineiden määriä elimistössä. Nokkonen silloin tällöin syötynä tai juotuna ei auta vaan kasvia on nautittava ympäri vuoden jolloin kesän heinänuha ja allergiat lievenevät ja estyvät. 

Voikukka puhdistaa elimistöä talven jälkeen. Myrkkyjen ja epäpuhtauksien poistaminen elimistöstä on tärkeää jotta elimistö toimii hyvin ja siedämme paremmin altistavia ympäristötekijöitä. Raskaat ja vaikeasti sulavat ruoka-aineet rasittavat ruoansulatusta ja koko elimistöämme ja altistavat allergioille. Epäpuhtaudet rasittavat elimistöä ja saavat sen epätasapainoon helpommin.

Mausteet

Tukkoisuutta poistavat vahvat ja voimakkaat yrtit kuten chili, inkivääri, piparjuuri, sinappi ja wasapi. Ne edistävät liman virtausta ja helpottavat hengitystä muun muassa astmassa. Mintut teenä helpottavat siitepölyallergiaa ja astmaa ja lievittävät tukkoisuutta. Persiljan apigeniini estää histamiinin vapautumista ja tehoaa nokkosihottumaan ja astmaan sekä irrottaa limaa. Kurkuma on tehokas tulehdusten lievittäjä, joka vähentää liman eritystä. Inkivääri tehoaa laaja-alaisesti eri tulehduksiin ja helpottaa hengitysteiden tulehdustiloja. Se auttaa poistamaan limaa astmassa. 

Perilla sisältää rosmariini- ja tormentikkihappoa jotka estävät kesäisiä tulehduksia ja allergioita. Sen lehdet parantavat immuunipuolustusta ja vaikuttavat histamiiniin ja tulehdussytokiineihin. Perilla helpottaa yskää, astmaa, hengenahdistusta ja nenän limakalvojen turvotusta. Myös salvia, mustapippuri ja korianteri voivat ehkäistä allergioita.

Hedelmät ja marjat

Ananaksen bromelaiini hillitsee siitepölyallergian aiheuttamaa tulehdusta. Omenien antihistamiiniset yhdisteet ehkäisevät tulehduksia ja pektiini poistaa elimistöstä tehokkaasti myrkkyjä. Omenien on syytä olla luomua, sillä ne syödään kuorineen. Juuri kuorissa on allergioita torjuvia aineita.

Mustaseljan marjoissa on flavonoideja ja antosyaaneja, jotka edesauttavat immuunipuolustusta ja lievittävät tulehdusta. Marjoja voi käyttää mehuna, hillona, siirappina tai viininä.

Metsämustikassa ja viinirypäleissä on myös antihistamiinisia yhdisteitä. Puolukka helpottaa nikkeliallergiaa.

Vihannekset

Karotenoidit auttavat allergioihin. Kurpitsasta ja porkkanasta niitä saa runsaasti. Voikukassa karotenoideja on vielä enemmän. Kaalit ja monet ristikukkaiskasvit avaavat poski- ja otsaonteloita ja helpottavat nuhaista oloa. 

Sipulien ja valkosipulien kversetiini toimii antihistamiinina ehkäisten allergiareaktioita. Samoin niiden tiosulfinaatit ja sepaeenit lievittävät tulehduksia ja astmaa.

Astmaa helpottavia kasveja ja ruoka-aineita

Ratamot ovat parhaita apuja astman lievitykseen. Piharatamon lehdistä tehty tee helpottaa hengitystä nopeasti. Kihokit lievittävät hengitysteiden kouristuksia ja laajentavat keuhkoputkia.

Kihokkisiirapin nauttiminen yhdessä mustaseljasiirapin kanssa lievittää oireita ja antaa vastustuskykyä. 

Ginkgovalmisteet auttavat muistiamme toimimaan paremmin, mutta ne ovat myös tehokkaita tulehdustilojen poistajia. Ginkgosta on apua astmaan, allergioihin, yskään ja keuhkoputkentulehduksiin.

Lakritsi on limaa irrottavaa, kouristuksia vähentävää ja tulehduksia poistavaa. Hätätilanteessa hyvälaatuiset lakritsivalmisteetkin käyvät, mutta myös myynnissä olevista juurakoista voi hauduttaa teetä.

Tee ja kahvi ja muut kofeiinipitoiset aineet kuten guarana, kaakao ja tumma suklaa avaavat keuhkoputkia ja helpottavat astmaa.

Vitamiinit, omega-3 ja lisäravinteet

D-vitamiini parantaa keuhkojen toimintakykyä ja astmahoidon tehokkuutta. C-vitamiinipitoiset kasvit parantavat antihistamiinivaikutusta ja vähentävät tulehdusta. Vähimmäismäärä on noin 500 mg päivässä. Karotenoidien (ja A-vitamiinin) luontaiset lähteet lievittävät allergioita. B6-vitamiini puolestaan torjuu tulehduksia.

Ubikinonista voi olla apua astmassa ja allergioissa. Se auttaa astmaa helpottavassa painonpudotuksessa, helpottaa stressiä ja väsymystä sekä lisää vastustuskykyä. Berberiini saattaa helpottaa poskiontelo-oireita. 

Omega-3-rasvahapot parantavat niin kehon kuin mielen kuntoa sekä helpottavat astmaa, allergioita ja tulehduksia. Magnesium auttaa keuhkoputkia rentoutumaan ja parantaa keuhkojen toimintaa. 

Muita keinoja allergioihin

Nenähuuhtelua kannattaa harjoittaa nenäkannun avulla vuoden ympäri säännöllisesti. Se poistaa epäpuhtauksia nenän limakalvoilta ehkäisten ja helpottaen sekä allergioita että flunssaa. 

Jotkut ovat saaneet apua kotimaisesta luomuhunajasta. Se parantaa vastustuskykyä ja toimii siedätyshoitona heinänuhassa. Terveydenhoidon ammattilaisten valvonnassa tehty siedätyshoito on todella tehokas yliherkkyysreaktioiden vähentäjä. Hoito vaati vuosia. 

Urtikarian eli nokkosihottuman kutinan lievennykseen voi kokeilla vesiheinän viilentäviä lehtiä iholla. Ratamon lehdet voivat myös auttaa.

Kirjoittaja on professori, kasvitieteilijä ja kasvilääkinnän asiantuntija.

Julkaistu: 19.7.2014
Kommentoi »