Magnesium

Ihmisen elimistön magnesiumista noin puolet on luustossa, n. 40 % eri solujen sisällä (lihakset ja pehmytkudokset) ja vain noin prosentin verran solujen ulkopuolisessa kudosnesteessä. Elimistön magnesiumtasapaino on yleensä hyvin stabiili.

Magnesiumin läsnäolo on tarpeellinen lukemattomille biokemiallisille ja fysiologisille prosesseille, esim. glykolyysille, syklisen AMP:n muodostumiselle, energiaa vaativalle membraanikuljetukselle ja geneettisen koodin siirtämiselle. Magnesium aktivoi yli 300 erilaista entsyymiä. Solujen ulkopuolinen magnesium on tärkeä impulssin siirtymiselle hermo-lihasliitoksessa. Tässä se toimii yhdessä kalsiumin kanssa. Magnesiumlisästä on ollut hyötyä sydänsairauksien hoidossa.

Magnesiumsulfaattia (karvassuola) käytetään laksatiivina (ulostuslääkkeenä) ja magnesiumhydroksidia antasidina (liikahappoisuuteen). Magnesiumin puutteen hoitoon voidaan käyttää magnesiumsitraattia tai -aspartaattia, jotka imeytyvät hyvin eivätkä aiheuta ripulia tai muita haittavaikutuksia.

Magnesiumin tarvetta on vaikea arvioida. Väestön saantisuositus on miehille 350 milligrammaa ja naisille 280 milligrammaa päivässä. Korkeimmat magnesiumpitoisuudet löytyvät pähkinöistä, vihanneksista ja kokojyväviljasta. Viljan kuorimisessa menetetään yli 80 % magnesiumista. Hedelmistä banaanit ovat paras magnesiumin lähde.

Magnesiumin puute voi kehittyä suoliston imeytymishäiriössä, alkoholismissa, joissakin munuaistaudeissa sekä käytettäessä kaliumin ja magnesiumin eritystä lisääviä diureetteja. Oireita ovat hermo-lihastoiminnan häiriöt, lihasheikkous ja kouristukset. Magnesiumin puutetta on myös raportoitu monien sairauksien yhteydessä. Se saattaa olla yksi sepelvaltimotautiin ja syöpään altistava tekijä. Vastasyntyneillä magnesiumin puutostila johtaa pian kouristusherkkyyteen ja sen on myös epäilty altistavan kätkyt-kuolemalle.

Magnesium ei terveellä ihmisellä aiheuta myrkytysoireita. Munuaisten vajaatoiminnassa suurentuntu magnesiumpitoisuus voi aiheuttaa keskushermoston ja sydämen toiminnan häiriöitä.