Eturauhanen eli prostata on pariton elin, joka sijaitsee miehillä virtsarakon alla. Eturauhasen etuosa myös ympäröi virtsaputken alkuosaa, siis virtsarakosta lähtevää osaa. Itse eturauhanen koostuu rauhasista, joista lähtevät pienet tiehyeet avautuvat virtsaputkeen. Kiveksistä lähtevät siemenjohtimet kulkevat eturauhasen läpi virtsaputkeen. Ennen eturauhasta siemenjohtimiin yhtyvät parillisten rakkularauhasten laskutiehyeet. Eturauhasten ja rakkularauhasten tehtävänä on tuottaa siemensyöksyssä ravintoaineita siittiöille, jotta ne eläisivät tarpeeksi pitkään naisen emättimessä. Lisäksi eturauhas- ja rakkularauhasnesteessä on muita siittiöitä kypsyttäviä aineita.

Miehillä prostatiitti eli eturauhastulehdus voi olla äkillinen tai pitkäaikainen eli krooninen. Joillakin miehillä äkillinen tulehdus voi muuttua pitkäaikaiseksi. Äkillinen tautimuoto on helpommin todettavissa voimakkaampien oireiden takia, ja tuolloin kyseessä on yleensä bakteeriperäinen infektio. Kroonisissa eturauhastulehduksissa aiheuttajia on monia. Kyseessä voi olla bakteeriperäinen aiheuttaja, mutta yleensä kyseessä on jokin muu tulehdus- tai ärsytystila. Ennen antibioottihoidon aloittamista on syytä varmistua onko kyseessä bakteeriperäinen tulehdus, sillä varsin usein antibioottihoidosta ei ole mitään hyötyä.

Lähteet:

Eturauhastulehdus, Lääkärikirja Duodecim, Kustannus Oy Duodecim 2017.

Terve.fi

Ongelma peniksessä

Olen 41 vuotias perusterve mies. Minulla on oireiden perusteella todettu 4 vuotta sitten eturauhastulehdus. Sinällään eturauhanen ei ole arka, sperman mukana ei tule verta tai virtsaaminen ei ole ongelma, mutta peniksen varressa on kipua ja kirvelyä ja tällä perusteella ongelma on todettu eturauhastulehdukseksi. Olen syönyt vaivaan myös 1 kk antibioottikuurin, josta sain vain hiivan suuhuni. Kesällä peniksen varteen esinahan alle ilmaantui ikäänkuin naru limakalvon alle terskan taakse. Vaivan on arveltu olevan hiivaa, ihottumaa tai kondylooma. Niinpä sitä on hoidettu daktariinilla, hydrocortisonilla ja kondyloomaa varten wartecilla. Urologi sitten syksyllä arvioi sen laskimotulehdukseksi ja määräsi hirudoid fortea. Urologin diagnoosi ainakin kuulosti luotettavimmalle, mutta vaiva ei ole mihinkään hävinnyt. Myös valkojäkälää on epäilty, mutta ei mitenkään varmistettu. Vaivani on kuitenkin seuraava: Esinahkani punoittaa lievästi ja joskus rajustikin yhdynnän jälkeen. Esinahka on usein arka ja muutaman kerran siitä on ikäänkuin hilseillyt pintakerros pois pesun yhteydessä. Pesun teen ihan vain lämpimällä vedellä. Sitten mielestäni terskan takaosa (paikka jossa helmipapulatkin kait sijaitsee) on jotenkin suurentunut/turvonnut tai jotain. Tämä voi myös olla mielikuvitukseni tuotetta. Mitä pitäisi tehdä? Sukupuolitaudit kondyloomaa lukuunottamatta on poissuljettuja. Lääkäri on tutkinut penistä, mutta mitään kunnollista kannanottoa en ole saanut. Voiko ongelma johtua laskimotulehduksesta tai eturauhastulehduksesta? Onko laskimotulehdukseen muita hoitoja kuin hirudoid forte. Viime käynnillä lääkäri suositteli, etten käytä sitä enää ollenkaan sen voimakkuuden takia. Olisiko vain niin, että terska ja esinahka on ärtynyt erilaisista hoitokokeiluista vai onko jokin sairaus tms. kyseessä? Kaipaisin lisäksi neuvoja eturahastulehduksen oireiden lievittämiseen.