Terveystutkija Pauliina Aarva on tehnyt Yhdistävä Lääketiede ry:n kanssa laajaa väestötutkimusta täydentävien hoitojen käytöstä.
Kantar Publicin joulukuussa 2022 toteuttamaan kyselyyn vastasi 3 244 henkilöä. Tutkimusta on rahoittanut Lapsi ja Luonto Säätiö.
Tutkimustulosten mukaan noin puolet 16 vuotta täyttäneistä suomalaisista käyttää täydentäviä hoitoja.
Niitä ovat erilaiset itseavun keinot, kuten jooga ja meditaatio, hoitajan palvelut, kuten vyöhyketerapia ja kalevalainen jäsenkorjaus, sekä suun kautta nautittavat ravintolisät, rohdokset ja homeopaattiset valmisteet.
Lisäksi vitamiineja ja hivenaineita oli käyttänyt 77 prosenttia vastanneista.
”Itseavun keinoista yleisimmin oli käytetty rentoutustekniikoita, meditaatiota, mielikuvaharjoituksia ja joogaa. Suosituimpia hoitajien tarjoamia palveluja olivat hieronnat, jäsenkorjaus ja osteopatia”, Aarva kertoo.
Apua kipuihin ja vaivoihin
Tutkituista 73 prosenttia tai enemmän ilmoitti kokeneensa käyttämänsä hoitomuodon hyödylliseksi. Niiden kerrottiin helpottaneen kehon kipuja ja muita vaivoja. Henkisen hyvinvoinnin, energian ja arjessa jaksamisen kerrottiin lisääntyneen.
”Käyttäjistä 39 prosenttia ilmoitti stressin, unettomuuden, ahdistuksen ja masennuksen lieventyneen.”
Terveydenhoidollisena itseavun keinona käytetään paljon myös saunomista, luontoa, taidetta ja rukoilemista.
Aarva on ollut yhtenä tutkijana mukana myös kvalitatiivisessa tutkimuksessa, jossa tutkittiin perusteluja luontaishoitojen käytölle ja niistä saadulle avulle.
Yleisimmät vaivat, joihin täydentävistä hoidoista haettiin apua, olivat iho-ongelmat, tuki- ja liikuntaelinten kivut, allergiat, vatsavaivat ja päänsäryt.
Näihin sekä lisäksi muun muassa hermo- ja pinnetiloihin, flunssiin ja tulehdussairauksiin sekä heikoksi koettuun vastustuskykyyn kerrottiin saadun apua.
Hyödyt hahmotetaan laajemmin kuin pelkästään sairauden parantumisena. Eräs haastateltava kertoi, että hänen elämänsä oli muuttunut kokonaan.