Pakko-oireinen häiriö

Pakko-oireinen häiriö - mikä se on ja miten se ilmenee?

Pakko-oireinen häiriö on ahdistuneisuushäiriöryhmään kuuluva sairaus, jossa potilaalla on toistuvia pakkoajatuksia tai pakkotoimintoja. Tämän tyyppisiä oireita on useimmilla ihmisillä silloin tällöin, mutta pakko-oireisessa häiriössä ajatukset tai toiminnot ovat kuitenkin selvästi liiallisia ja rajoittavat potilaan normaalia elämää ja aiheuttavat kärsimystä sekä työ- ja toimintakyvyn laskua.

Aiheuttajaa häiriölle ei ole vielä saatu selville. Perinnöllisillä tekijöillä ja aivojen välittäjäainetoiminnan muutoksilla on yhteyttä sairauteen. Hoitona käytetään lääkehoitoa ja terapiaa, usein molempia yhtä aikaa. Hoito on tehokasta ja yleensä parantaa potilaan vointia. Usein pakko-oireinen häiriö on kuitenkin krooninen sairaus, jonka aiheuttamat oireet ovat välillä hankalampia ja välillä vointi voi olla erittäinkin hyvä. Varhain alkanut pakkotoimintapainotteinen sairaus on ennusteeltaan pitkäaikaisempi. Korkeintaan kolmannes paranee spontaanisti ilman hoitoa.

Lähteet:

Koponen H, Pakko-oireiset häiriöt, Psykiatria, Kustannus Oy Duodecim 2017.

Lepola U, Leinonen E, Koponen H. Pakko-oireinen häiriö. Lääkärin käsikirja. 15.6.2016.

Terve.fi

Pakko- oireinen häiriö ja imusolmukkeet

Hei! Tarvitsisin apua pakko-oireisen häiriön kanssa. Hieman taustaani: olen 32- vuotias nainen. 2010 minulta leikattiin vulvan melanooma. Se oli pinnallinen, ei leviämistä imusolmukkeissa tai muualla. Seurannat päättyneet. Käyn kerran vuodessa yksitysellä puolella omasta halustani kontrollissa. Lisäksi kilpirauhasen vajaatoiminta, siihen thyroxin 1.25 mikrogrammaa / pv. Pakko- oireinen häiriö puhkesi syöpädiagnoosin jälkeen. Oireina on ollut imusolmukkeiden ja luomien pakonomainen tarkkailu ja tutkiminen sekä paniikkikohtaukset. Paniikkikohtaukset loppuivat sertralin lääkityksellä, annos 75mg. Myös terapiassa olen käynyt, mutta ne ovat loppuneet tuloksettomina. Pakko-oireet esiintyvät aaltomaisina: välillä on pitkiäkin (viikkoja)ajanjaksoja ilman tarkkailua mutta välillä (kuten nyt) ne häiritsevät elämää. Suurin ongelma on asian suhteen se, että aiheutan tutkimisella itselleni fyysisiä vammoja (mustelmia, turvotusta, arkuutta ) Tutkimisella omasta mielestäni turvaan sen, että mikäli syöpä uusii, löydän sen nopeasti. Mielestäni lääkärit eivät tutki imusolmukkeita kunnolla, vaan painelevat liian hellästi. Syvältä kovasti painamalla löydän usein epämääräisiä patteja, joita pelkään. Sitten tarkistan, tunsinko oikein. Ja uudestaan ja uudestaan ja kierre on valmis. Koska olen kuitenkin suhteellisen looginen ihminen, ajattelin, että jos saisin faktoihin perustuvan tiedon, miksi tarkkailu ja imusolmukkeiden “kaivelu” ei hyödytä, voisi auttaa tilanteessa.Löytyykö syövän aiheuttama imusolmuketurvotus esimerkiksi ihan silmällä näkyvänä turvotuksena tai muunlaisena oireiluna? Toivon siis, että kumoat kotikutoiset imusolmukepalpaatiot lääketieteellisillä faktoilla, jolloin pakko- oireeltani lähtee pohja pois. Kiitos!