Onko aina pakko?

Pakko-oireiselle häiriölle eli “pakkoneuroosille” ovat ominaisia pakkoajatukset (obsessiot) tai pakkotoiminnat (kompulsiot).

Pakkoajatukset ovat toistuvia ajatuksia tai mielikuvia, jotka eivät ole luonteeltaan vain asioista huolehtimista. Tavallisimmat niistä ovat pelot tautien tarttumisesta kätellessä tai esineitä kosketellessa, pakonomainen epäily tai pelko vahingossa tehdyistä teoista. Pakkoajatukset voivat olla itsepäisiä pelkoja sairauksista tai ne voivat ilmetä pakonomaisena symmetrian ja tarkan järjestyksen tarpeena. Pakkoajatukset voivat olla myös seksuaalisia tai aggressiivisia.

Pakkotoiminnat puolestaan ovat luonteeltaan toistuvaa käytöstä, esimerkiksi käsien pesu, esineiden järjestely, lukitsemisen tarkastaminen tai mielessä tapahtuvaa toimintaa kuten rukoilu, laskeminen, sanojen hiljainen toistelu.

Pakko-oireiden päämääränä ei ole mielihyvän tai nautinnon tuottaminen, vaan ahdistuksen lievittäminen tai pelottavan tapahtuman estäminen.

Mielihyvän puuttuminen erottaa pakko-oireet riippuvuuksista, jotka ovat myös pakottavia.

Pakkoajatuksista kärsivä voi pestä kätensä verille pelätessään tartuntoja, palata tarkastamaan lukot ja hellat uudelleen kymmeniä kertoja, lievittää rivoja ajatuksia laskemalla sata kertaa tietty laskutoimitus ja uhrata näihin toimintoihin aikaansa jopa tuntikausia päivässä.

Lievät ja ajoittain ilmenevät pakkoajatukset ja toiminnot ovat hyvin yleisiä.

Pakkoajatuksia ja -toimintoja esiintyy erillisenä oireyhtymänä, mutta myös osana monia psykiatrisia häiriöitä ja sairauksia. Siten pakko-oireiden merkityksen arviointi ei ole helppoa – on liukumaa vain stressitilanteissa esiintyvistä lievistä ja tilapäisistä käyttäytymispiirteistä laaja-alaiseen häiriöön tai sairauteen.

Siisteyden, järjestyksen ja täsmällisyyden arvostaminen sinänsä ei suinkaan ole merkki pakko-oireisesta häiriöstä. Meidän kykymme ylläpitää rutiineja ja kontrollia on evolutiivisesti kehittynyt ominaisuus, jonka rakenteen häiriintyminen ylitoiminnan muodossa luo pohjan pakko-oireisille häiriöille.

Varsinaisessa pakko-oireisessa häiriössä pakkoajatukset ja pakkotoiminnot aiheuttavat merkittävää kärsimystä, vievät päivittäin enemmän kuin tunnin aikaa ja haittaavat huomattavasti oireista kärsivän jokapäiväistä elämää ja ihmissuhteita.

Lievinä pakko-oireet ovat yleisiä, ja noin 2–3 prosenttia aikuisista kärsii niistä. Häiriö alkaa yleensä murrosiässä tai nuorella aikuisiällä, mutta voi joskus alkaa jo lapsuudessa. Noin joka kuudennella jatkuvista oireista kärsivällä oirekuva pahentuu vuosien myötä saattaen johtaa työkyvyttömyyteen. Perinnölliset tekijät näyttelevät tärkeätä osaa. Häiriön taustalla arvellaan olevan aivojen serotoniini- ja dopamiinivälitteisten toimintojen häiriö.

Häiriöön usein liittyneestä häpeän tunteesta tulee vapautua. Oireita voi lievittää liikunnan ja rentoutusmenetelmien avulla. Kannattaa opetella keinoja ohjata ajatukset muualle.

Pakko-oireisesta häiriöstä pitempään kärsivän kannattaa aina kääntyä asiantuntijan puoleen. Oireita voi merkittävästi lievittää lääkehoidolla ja terapialla.

Vaikka lääkkeet eivät parannakaan pakko-oireista häiriötä, ne olennaisella tavalla lievittävät oireita. Ensisijaisesti käytetään aivojen serotoniiniaineenvaihduntaan vaikuttavia mielialalääkkeitä. Myös ahdistuneisuutta lievittävistä lääkkeistä on usein hyötyä.