Terve.fi

Yleistietoa pakko-oireisesta häiriöstä


Lue pakko-oireisesta häiriöstä eli pakkoneuroosista asiantuntijoidemme artikkelista.

Pakko-oireinen häiriö (pakkoneuroosi) kuuluu ahdistuneisuushäiriöihin ja se on sairautena melko yleinen. Lievien pakko-oireiden esiintyminen on erittäin yleistä. Kuitenkin pakko-oireisesta häiriöstä puhutaan vasta, kun oireet ovat liiallisia tai epärealistisia ja kun ne vievät aikaa enemmän kuin tunnin päivässä. Pakko-oireisessa häiriössä oireilu aiheuttaa merkittävää kärsimystä, haittaa pahasti normaalirutiineja ja häiritsee ammatillista ja sosiaalista toimintaa ja ihmissuhteita. Oireet ovat toistuvia ja epämiellyttäviä.

Pakko-oireinen häiriö on useimmiten krooninen sairaus. Syytä pakko-oireiselle häiriölle ei vielä tiedetä tarkkaan. Lääkäri tekee diagnoosin oirekuvan ja haitta-asteen perusteella. Lääkehoitoa ja erilaisia terapiamuotoja käytetään hoidossa, hoitotulokset ovat hyvät. Pakko-oireiden ilmentymisessä on kaksi huippua: toinen kymmenen vuoden iässä ja toinen nuorena aikuisena. Useimmiten lääkehoito ja terapia auttavat oireisiin. Hoitoon hakeutuminen on tärkeää, koska hoito on suhteellisen tehokasta ja hoitamattomana häiriö vaikeuttaa normaalia elämää selvästi.

Lue pakko-oireisen häiriön oireista.

Pakko-oireisen häiriön aiheuttaja

Yksiselitteistä syytä pakko-oireiselle häiriölle ei ole saatu selville. On kuitenkin tiedossa joitain pakko-oireiseen häiriöön liittyviä tekijöitä. Tärkeänä pidetään aivojen eri alueiden yhteyksien häiriötä, myös tiettyjen aivoalueiden ylitoimintaa on kuvattu. Keskushermoston välittäjäainehäiriöt liittyvät pakko-oireiseen häiriöön. On saatu näyttöä serotoniinin ja dopamiinin osuudesta häiriön synnyssä. Myös infektio voi laukaista häiriön. Oppimisteorian mukaan pakkotoiminto on epätarkoituksenmukaisesti ehdollistunut vaste ahdistuneisuuteen. Psykoanalyyttinen teoria puolestaan korostaa häiriön johtuvan tiedostamattomista psyykkisistä ristiriidoista ja kehityksen häiriintymisestä anaalivaiheessa.

Pakko-oireisen häiriön yleisyys

Aikaisemmin pakko-oireista häiriötä pidettiin harvinaisena, mutta nykytiedon mukaan se on verrattain yleinen ongelma. Noin 1–3,3 % ihmisistä kärsii jossain elämän vaiheessa pakko-oireisesta häiriöstä. Huomattavasti suuremmalla osalla on lieviä pakkoajatuksia tai pakkotoimintoja, jotka eivät häiritse normaalia elämää. Pakko-oireisen häiriön esiintymishuippu on kaksihuippuinen. Ensimmäinen huippu on 10 vuoden iässä ja toinen varhaisaikuisuudessa, noin 20 vuoden iässä. Sairauden luonne ja alkamisikä vaikuttavat sairauden sukupuolijakaumaan, mutta pääsääntöisesti sitä esiintyy yhtä paljon naisilla ja miehillä.

Lue lisäksi pakko-oireisen häiriön hoidosta.

Pakko-oireisen häiriön periytyvyys

Pakko-oireiseen häiriöön liittyy perinnöllinen alttius. Häiriöön sairastuvan noin joka viidennellä lähisukulaisella on oireita. Jos samanmunaisella kaksosella on pakko-oireinen häiriö, toisen kaksosen riski saada oireita on noin 50–85 %.

Pakko-oireisen häiriön ennuste

Paniikkihäiriön pitkäaikaisennusteesta on niukasti tutkimuksia. Sairaus on yleensä pitkäaikainen, mutta oireet lievenevät usein ajan myötä. Ainakin kaksi kolmesta pakko-oireisesta häiriöstä kärsivä ei parannu spontaanisti vaan tarvitsee hoitoa. Tavallisimmin pakko-oireinen häiriö on aaltoileva. Oireiden vaikeusaste vaihtelee ja lievän vaiheen aikana sosiaalinen toimintakyky on hyvä. Noin 10 prosentilla potilaista tila on ajan mittaan paheneva ja tilaan liittyy selviä oppimishäiriöitä. Työkyvyttömyyteen sairaus johtaa jopa 40 % tapauksista. Usein pakko-oireinen häiriö esiintyy yhdessä muiden mielenterveyshäiriöiden kanssa, tavallisimmin yhtäaikainen häiriö on vakava masennustila. Pakko-oireisesta häiriöstä kärsivälle ei kehity tavallista todennäköisemmin skitsofreniaa. Yli 25-vuotiaana alkanut häiriö on yleensä jaksottainen ja vaste lääkehoitoon on hyvä, jopa 80 %. Nuorena alkanut tauti on useammin pitkäaikainen ja vaste lääkehoitoon on huonompi, 30 % luokkaa.

Pakko-oireinen häiriö on potilasta ja hänen läheisiään kuormittava sairaus. Oireet haittaavat ihmissuhteita ja voivat johtaa eristäytymiseen. Oireet voivat haitata kouluttautumista ja johtaa työkyvyttömyyteen. Myös itsemurhavaara on suurentunut pakko-oireisesta häiriöstä kärsivillä. Pakko-oireinen häiriö onkin tärkeä hoidettavissa oleva sairaus. Hoitoon kannattaa hakeutua, jos epäily pakko-oireisesta häiriöstä herää.

Lähteet:

Koponen H, Pakko-oireiset häiriöt, Psykiatria, Kustannus Oy Duodecim 2017.

Lepola U, Leinonen E, Koponen H. Pakko-oireinen häiriö. Lääkärin käsikirja. 15.6.2016.

ICD-10:

F42 Pakko-oireinen häiriö

Julkaistu: 5.4.2018