Lintuinfluenssa on tavallisimmin influenssa A -viruksen aiheuttama infektiotauti. Myös useat ihmisten influenssavirukset ovat ilmeisesti alun perin olleet peräisin linnuista. Yleensä lintujen influenssat eivät tartu ihmisiin, mutta joskus niistä voi esiintyä myös ihmisiä tartuttavia muotoja geenien muuntumisen myötä. Uusin lintuinfluenssavirus, joka aiheutti ihmiselle vakavan infektion on A(H7N9) ja se havaittiin ensimmäisen kerran Kiinassa vuoden 2013 keväällä. Se ei kuitenkaan toistaiseksi ole aiheuttanut pandemiaa eikä tartu ihmisestä toiseen helposti. Toinen mahdollinen pandemian aiheuttaja tällä hetkellä voisi olla H5N1-influenssavirus, joka ei myöskään tartu vielä helposti ihmisten välillä.
Lue lintuinfluenssan oireista ja lintuinfluenssan hoidosta.
Lintuinfluenssan aiheuttama pandemia on ollut esimerkiksi Espanjantauti, jolloin H1N1-virus aiheutti 40-50 miljoonan ihmisen kuoleman vuosina 1918-1920.
Influenssapandemia on influenssaviruksen aiheuttama maailmanlaajuinen epidemia, jonka aiheuttajana on ihmiselle uusi virustyyppi. Koska ihmisellä ei ole vastustuskykyä uutta virusta kohtaan, pandemiaan sairastuu suurempi osa ihmisistä kuin vuotuisiin influenssaepidemioihin. Pandemian aiheuttama tauti voi myös olla keskimäärin huomattavasti vakavampi kuin pelkkä tavanomainen vuotuinen influenssa.
Lisätietoa lintuinfluenssan yleisyydestä.
H7N9 ja H5N1 ovat siis tämän hetken potentiaalisimmat seuraavan pandemian aiheuttajat ja ne voivat tarttua linnusta ihmiseen. Pandemiariski ei tällä hetkellä ole kovin suuri, sillä ne eivät tartu hyvin ihmisestä toiseen.
Lähteet:
Tietoa potilaalle: Lintuinfluenssa, Lääkärikirja Duodecim, Kustannus Oy Duodecim 2017.
Influenssa, Lääkärin käsikirja, Kustannus Oy Duodecim 2017.