Kauneus ja Terveys

Näin jätetyksi tulemisesta selviää

Näin jätetyksi tulemisesta selviää
Päättikö kumppanisi parisuhteenne puhumatta? Jäitkö yksin ihmettelemään, mitä oikein tapahtui? Miten tällaisesta tilanteesta voi jatkaa eteenpäin? Miten läheiset voivat olla avuksi?
Julkaistu: 1.12.2013

Pariterapeutin vastaanotolle tulee säännöllisesti ihmisiä yksin sen kysymyksen kanssa, miten jatkaa matkaa eteenpäin, kun on tullut tunnetasolla täysin hylätyksi. Suhteen toinen osapuoli on pakannut kassinsa, eikä halua käydä aiheesta minkäänlaista keskustelua – puhumattakaan, että ryhtyisi syvempään työstämiseen.

Jätetty osapuoli saa toisinaan lähtijältä ainoana eväänä vinkin ”mennä eteenpäin elämässä”. Vastaanotolle tulijat pohtivat, miten eteenpäin mennään, kun ei edes tiedä, mitä taakse oikeastaan jäi, saati miksi toinen lähti. Lähestulkoon jokaisella näistä vastaanotolle yksin tulijoista on myös hankalia kokemuksia siitä, miten ympäristön välttelevät reaktiot ovat hankaloittaneet surutyön tekemistä.

Tämän artikkelin tarkoituksena on rohkaista ympäristöä olemaan läsnä myös lähimmäisen menetyksen hetkinä. Se ei vaadi terapeutin pätevyyttä.

Myyttejä menetyksestä

Oletko tullut ajatelleeksi, miten paljon saamme kasvun aikana oppia siitä, miten asioita hankitaan ja haalitaan? Mutta montako viisasta vinkkiä muistat elämäsi varrelta siitä, miten menetyksiä olisi hyvä kohdata? Yhteiskuntamme opastaa onnettoman vähän siihen, miten menetyksiä käsitellään.

Viisaiden neuvojen sijasta menetyksen kokenut kohtaa usein myyttejä, jotka kannustavat suorastaan sivuuttamaan menetyksen kohtaamista kasvokkain. Yleisimpiä myyttejä on, että kannattaa pitää itsensä niin touhukkaana, ettei ehdi tuntea menetyksen tuottamaa tuskaa. Tai että tuska kannattaa turruttaa hankkimalla korvaavia kokemuksia ja nopeaa mielihyvää.

Kaikki ovat kuulleet yhden suurimmista myyteistä: ”aika parantaa haavat”. Aika ei yksistään tee mitään. Aikaa kyllä tarvitaan, mutta olennaista on, miten sen ajan käyttää. Jotta voisi päästä eteenpäin elämässä, menetys on ensin liitettävä osaksi omaa elämäntarinaa. Ammattiauttajat ovat kouliintuneita auttamaan tässä liittämistyössä, mutta myös ympärillä olevien ihmisten suhtautumistapa voi olla varsin ratkaiseva selviämisen kannalta.

Mitä läheiset voivat tehdä?

Kouriintuntuvin neuvo toisen ihmisen menetyksen kohtaamiseen on oikeastaan kuvan muodossa. Kuvassa on sydän, jolla on suuret korvat ja pienempi suu. Olennaisinta on, että ympäristö ei kiellä tai vähättele toisen menetystä, vaan antaa juuri tämän menetyksen ainutlaatuisuudelle tilaa. 

Usein ihmiset eivät ota puheeksi menetyksiä siitä pelosta, että haavat aukeavat. Tämä on kuitenkin yleensä turha pelko. Paljon todellisempi pelko on, että menetyksen kokenut jää yksin tunteensa kanssa, koska ympäristö ”säästää” häntä omien tunteidensa kohtaamiselta.

Kuulluksi tuleminen ei vahingoita. Surua ja muita menetyksen tuottamia tunteita ei saa ottaa pois, kieltää tai mitätöidä. Surua ei myöskään saa aikatauluttaa, sillä se ei ole prosessi, joka etenee loogisesti paranemisvaiheesta toiseen. Suru on pikemminkin kuin vellovaa virtausta, jolla on monta suuntaa. 

Tilan antaminen pitää sisällään myös sen, että läheiset kestävät myös ottaa vastaan menetykseen liittyviä luonnollisia tunteita ja erilaisia reaktioita, jotka voivat olla voimakkaita ja hämmentäviäkin. Joskus ympäristö kokee voimakkaat tunteet kiusaannuttaviksi ja alkaa vältellä menetyksen kokenutta. Tämä voi pahimmillaan johtaa siihen, että menetyksen kokenut alkaa epäillä omien luonnollisten kokemustensa oikeutusta ja eristäytyy kuoreensa.

Menetykseen liittyviä tunteita ja reaktioita

Menetykseen liittyviä yleisiä perustunteita ovat surun lisäksi muun muassa kiukku ja häpeä. Joskus näiden tunteiden ilmentymät ovat verhottuja. Tyypillisiä reaktioita menetystilanteessa ovat esimerkiksi mielialan vaihtelut, keskittymisvaikeudet, yleinen ärtyneisyys ja jopa raivokohtaukset. 

Läheisissä ihmissuhteissa voi ilmetä paitsi turtumusta, niin myös sellaista kuviota, jossa menetyksen kokenut välillä haluaa olla takertuvan lähellä ja sitten pian torjuukin kaikki lähestymisyritykset. Kaikki nämä tunteet ja tunteenomaiset reaktiot voivat olla läheisille hämmentäviä ja provosoivia. Niistä ei kannata loukkaantua.

Menetyksen kokenut kaipaa harvoin ns. hyviä neuvoja. Enemmän hän kaipaa läsnäoloa ja tunteiden jakamista. Suru ei siis ole älyllisesti ratkaistava ongelma.

Kolmas osapuoli kelpaa kuuntelijaksi

Tilanteessa, jossa parisuhteen toinen osapuoli ei ole halukas kommunikoimaan menetyksestä, parisuhteen ulkopuoliset ihmiset voivat auttaa tekemään surutyötä. Surutyön tekemisen pioneerit John W. James ja Russell Friedman ovat kehittäneet vertaisryhmään perustuvan ohjelman ihmisille, jotka haluavat työstää menetyksiään menestyksekkäästi. Tämän ohjelman yksi harjoitus pitää sisällään kirjeen kirjoittamisen suhteen toiselle osapuolelle. Tätä kirjettä ei kuitenkaan lähetetä kenellekään, vaan sen voima on siinä, että se luetaan jollekin tilanteeseen liittymättömälle kolmannelle osapuolelle.

Jamesin ja Friedmanin mukaan työstämätön suru painaa ihmistä ja tämä painavuus liittyy nimenomaan johonkin tunnepohjaiseen, joka on jäänyt suhteessa kommunikoimatta ja kuulematta. He korostavat, että ”työstökirje” tulee suunnata nimenomaan suhteen toiselle osapuolelle ja sen tulee sisältää niitä asioita, jotka ovat jääneet suhteessa viestimättä tai keskeneräiseksi. Kirjeen kuulijan tehtävä harjoituksessa on yksinkertaisesti kuunnella ja olla läsnä. Surutyön vertaiskursseille osallistuneiden mukaan muutos parempaan oloon tapahtuu jopa muutamien viikkojen – tai viimeistään kuukausien – kuluessa. Kun aiemmin padotut tunteet ovat päässeet virtaamaan ulos, sydämen päältä putoaa paino ja särkynyt sydän saa tilaa parantua.

Kirjoittaja on psykologi, psykoterapeutti ja parisuhdevalmentaja.

Lue myös:

Kommentoi »