Hyvän eron ABC

Hyvän eron ABC
Voiko erota oikein? Ainakin eroamisesta voi tehdä hieman helpompaa, jos osaa käsitellä asioita oikein kaikissa erovaiheissa. Ero sattuu aina, mutta pahan olon purkaminen on järkevää ja helpottavaa.
Julkaistu 11.5.2011

Parisuhteen päättyminen on aina vaikea asia, eron syistä tai parisuhteen taustoista riippumatta. Erokriisi on ehdottomasti yksi elämän suurimmista kriiseistä. Erosta päättäminen, sen toteuttaminen ja siitä ylipääseminen vaativat aikaa ja ponnisteluja päättyneen suhteen molemmilta osapuolilta. 

On tavallista, että eron jälkeen sattuu. Henkinen kipu on kova, ja mielessä pyörii ajatus syyllisyydestä, epäonnistumisesta ja hylätyksi tulemisesta. Päällimmäisinä mielessä ovat yksinäisyyden, surun, vihan, pelon, ahdistuksen ja mahdollisesti myös säälin tunteet.

– Ero ei ole mikään pikkujuttu. Siitä toipuminen kestää noin kolme–viisi vuotta, Pähkinänsärkijöiden psykoterapeutti Ritva Salminen sanoo.

– Toiset eivät toivu erosta koskaan. Varsinkin eronneiden pariskuntien lapset kantavat suurimman taakan vuosien ajan, Salminen jatkaa.

Voiko erota oikein?

Eroamisesta voi kuitenkin tehdä hieman helpompaa, jos osaa käsitellä asioita oikein kaikissa eroamisen vaiheissa.

Eroamista tarpeeksi kauan harkittuaan pariskunnan tulisi vielä kertaalleen käydä asioita yhdessä läpi. Suhteen molempien osapuolten pitäisi tehdä toisilleen selväksi, mitä he suhteelta haluaisivat ja mitä eivät, sekä mitä he suhteen hyväksi olisivat valmiita tekemään.

Myös eron aiheuttamia seurauksia tulisi pohtia etukäteen. Harkitsematon ero ei ole kenenkään eduksi ja äkkinäisiä päätöksiä tuleekin helposti kaduttua jälkeenpäin.

– 80–90 prosenttia kaikista eroista on turhia. Se kertoo siitä, ettei parisuhdetta ole hoidettu päivittäin. Asioita ei välttämättä mietitä loppuun asti, eikä niitä puhuta yhdessä auki, mistä seuraa sitten liian hätäisiä päätöksiä, sanoo psykoterapeutti Salminen.

Eroseminaaria kannattaa harkita

Pariskunnan tulisi istua alas ja jutella kaikista asioista kunnolla. Lopullista eropäätöstä pitäisi harkita tarkkaan. Ulkopuolinenkin apu olisi suotavaa, varsinkin jos päätös erosta on lopullinen ja jos ero koskee myös lapsia.

– Eroseminaarin läpikäyminen ennen eropäätöstä on yksi varteenotettava vaihtoehto, psykoterapeutti suosittelee. 

Ero ei ole vain kahden ihmisen kauppa

Ero ei koske vain suhteen kahta osapuolta, vaan osansa siitä saavat myös mahdolliset lapset sekä yhteiset ystävät ja sukulaiset. Varsinkin yhteisille lapsille eron aiheuttama kriisi on valtava.

– Lasten kannalta vanhempien ero on vaikea juttu, joten sitä tulisikin miettiä tarkkaan. Vaikka liitto sortuisikin, vanhemmuus pysyy. Erotessa pitäisi pohtia etenkin sitä, mikä olisi tulevaisuudessa paras ratkaisu lasten hyvinvoinnin kannalta, Salminen korostaa.

Terapeutti muistuttaa, että lapsilla on aina oikeus molempiin vanhempiinsa. Eron yhteydessä yhteiset ystävät saattavat muuttua vain toisen ystäviksi ja sukulaiset ei-sukulaisiksi. Muutos on suuri, kun pariskunta muuttuu taas kahdeksi erilliseksi yksiköksi.

Miten purkaa pahaa oloaan?

Pahan olon purkaminen onnistuu parhaiten joko kasvokkain tai puhelimen välityksellä juttelemalla. Omien ihmissuhteiden muuttuessa eron myötä on kuitenkin tärkeää miettiä, kenen kanssa kriisiä käsittelee. Ystävät saattavat tuntua heti luontevalta vaihtoehdolta, mutta pitää muistaa, etteivät he ole terapautteja, jotka olisi koulutettu kuuntelemaan ja auttamaan.

– Usein syntyy harha, että ystävät haluavat tietää erosta kaiken ja ottaa osaa kaikkeen eronneen suruun ja pahaan oloon. Ystävillä on kuitenkin omiakin asioita mietittävänään, eikä heitä tulisi kuormittaa omilla erokriiseillä. Tätä varten on olemassa ammattiauttajia, jotka osaavat varmasti auttaa ystäviä paremmin eroprosessin käsittelemisessä, Salminen muistuttaa.

On myös olemassa eronneiden vertaistukiryhmiä, jotka tarjoavat vertaistukea eronneille.

Asiantuntija Ritva Salminen on psykoterapeutti

Lue myös:

Kommentoi »