Tuliko ero? 4 yleisintä eroamiseen liittyvää virhettä

Tuliko ero? 4 yleisintä eroamiseen liittyvää virhettä
Hakukone Googlen tutkimuksen mukaan ihmiset ovat hakeneet apua erosta yli pääsemiseen huomattavasti useammin vuoden 2013 aikana kuin vuonna 2011. Oli kyseessä pettämisen peittelyn vaikeutuminen tai hakupalvelun avun arkistuminen - apua tarvitaan joka tapauksessa. Niinpä Women’s Health on päättänyt koota neljä yleisintä syytä, miksi ero ei mene putkeen.
Julkaistu 7.6.2013

1. Vaadit jonkinasteista konkreettista lopetusta

Erityisen suhteenlopettamisrituaalin vaatiminen ei toimi, koska et tiedä, kiinnostaako exääsi edes nähdä sinua. Ja jos hän on jo ottanut askeleen eteenpäin elämässään, sinuun sattuu vielä enemmän.

2. Koitat pärjätä yksin

Vaikka ero tulikin, ei se tarkoita, että sinun pitäisi sitä surra yksin. Tärkeää on hakea tukea ystäviltä ja päästä kertomaan asioista heille, mutta muista, että pelkkä vaahtoaminen ja pahan puhuminen on väärin ja raskasta kuunneltavaa. Valitse muutama ystävä, jolle kerrot tapahtumat juurta jaksain.

3. Avaudut ja liioittelet toisen huonoja puolia

Toki exä voi tuntua maailman kamalimmalta ihmiseltä eron jälkeen, mutta muista, että eron aiheuttaa aina kaksi osapuolta. Vaikka exäsi olisi pettänyt sinua, yritä myös muistella, miksi häneen rakastuit.

4. Yrität työstää liikaa

Saattaa tuntua, että ero on käsiteltävä päässä heti alkuunsa, mutta oikeasti pieni tauko asiasta tekisi hyvää. Keksi muuta tekemistä, kuten aloita vaikka uusi urheiluharrastus.

Lue myös:

Kommentoi »