Erota vai ei?

Erota vai ei?
Ero voi olla myös oikea ratkaisu. Mistä tietää, milloin kriisi ei enää ole voitettavissa, vaan on aika luovuttaa oman hyvinvointinsa vuoksi?
Julkaistu 15.12.2011

Toisinaan parisuhde ajautuu niin pahasti karille, että voidaan puhua parisuhdekriisistä. Aina kriisitilanteet eivät ole voitettavissa, vaan aletaan puhua erosta. Mistä tietää, että on aika lähteä parisuhteesta? Mitä jos kyse onkin vain voitettavissa olevasta kriisistä?

Kiistely ja väittely kuuluvat parisuhteeseen ja ovat merkki välittämisestä. Jatkuva riitely ei kuitenkaan ole merkki onnellisesta parisuhteesta.

– Riitely on mennyt liiallisuuksiin silloin, kun suhteessa on jatkuvasti syyttelyä, ylenkatsetta, inhoa, jatkuvaa toisen kritisointia, vähättelyä, mykkäkoulua ja yleensäkin sotaisa asenne toista kohtaan, sanoo parisuhde- ja seksuaaliterapeutti Kati Borg-Penttilä kertoo.

Tällöin on hyvä kysyä itseltään: Mitä riitely palvelee? Mistä se saa energiaa? Mitä peliä kumppanini kanssa pelaamme? Haluanko elää suhteessa, jossa minua kohdellaan näin?

Erilaiset tavoitteet ja päämäärät

Kumppanusten ei ole valittava täsmälleen samoja päämääriä ja tavoitteita elämälleen, mutta jonkinasteinen samansuuntaisuus elämässä olisi suositeltavaa. Kun haluttavat ja kiinnostavat asiat elämässä ovat täysin erilaisia, on hyvin vaikeaa pyrkiä niitä kohti yhdessä.

– Erilaiset tavoitteet ja päämäärät elämässä voivat ajaa kumppanukset eron partaalle, jos elämänarvot ovat hyvin erilaiset eikä yhteistä kosketuspintaa juurikaan löydy, kuvailee terapeutti Borg-Penttilä.

Parisuhteen ongelmat heijastuvat seksiin

Seksi on yksi osa suhdetta; sen tärkeyttä ei kannata aliarvioida. Jos kumppani ei enää viehätä, eikä hänen kanssaan halua enää rakastella, on kyseessä ongelma.

Kaikki ongelmat heijastuvat seksiin, sillä seksuaalisuus on niin iso osa ihmisen minuutta. Tavallisimpia ongelmia seksin saralla ovat arki ja väsymys, ja se, ettei yksinkertaisesti ole yhteistä aikaa tai omaa rauhaa. Myös puhumattomuus, eli se, ettei jaeta tunteita ja ajatuksia, vievät usein seksuaalisen halun, Borg-Penttilä kertoo.

Rakastaminen on tahtolaji

Jos puolisot alkavat mennä kumpikin tahoillaan piittaamatta yhteisen ajan tärkeydestä tai läheisyydentarpeistaan, on seksistä kieltäytyminen tai pidättäytyminen yksi valtakeino osoittaa toiselle loukkaantumista. Toki kyllästymistäkin tapahtuu ja juuri siksi yhdessä pysyminen on tahtolaji, sitoutumista ja yhdessä etsimistä.

– Rakastaminen on tahtolaji. Seksi ei vain yks kaks lopu vaan se on osa jotakin jatkumoa, joka liittyy puolisoiden valintoihin suhteessa aikaan ja vuorovaikutukseen toisen kanssa.

Kunnioitatko enää kumppaniasi?

Kunnioitus pitää sisällään monia asioita, mutta kumppania tulee kunnioittaa ennen kaikkea ihmisenä. Varsinkin, jos kumppani käyttää fyysistä tai psyykkistä väkivaltaa, on syytä erota.

– Kumppanin kunnioittamiseen liittyy monia tekijöitä, kuten kumppanin vanhempien kunnioittaminen, kumppanin keskeneräisyyden hyväksyminen, välittäminen, kannustaminen ja tukeminen, tunteiden jakaminen, luottamus, sekä rehellisyys, Borg-Penttilä listaa.

Kumppani vain ärsyttää

Kun kumppanin vitsit eivät enää naurata ja kun hänen tapansa ärsyttävät. Kun muiden kanssa on paljon hauskempaa… Tällöin on aika istua yhdessä alas pohtimaan, missä mennään.

– Useimmiten erimielisyyksiä aiheuttavat ajankäyttö ja kotitöiden jako, ylihuolehtivuus, jatkuva kontrollointi, puhumattomuus, liika puhuminen, suhde sukulaisiin, ulkonäöstä huolehtiminen, seksuaalinen haluttomuus tai liika halukkuus, seksuaaliterapeutti kertoo.

Kumppanin ärsyttävät piirteet juontavat juurensa usein omista vanhemmista ja heidän ärsyttävistä piirteistään. Jos esimerkiksi oma isä on ollut jatkuvasti poissa kotoa, on kumppaninkaan menoja vaikea ymmärtää ja hyväksyä.

Erotako vai ei?

Borg-Penttilän mukaan oikea aika erota olisi silloin, kun kumppanin kanssa ei pysty elämään omanlaistaan elämää. Jos liitossa ei saa toteuttaa itselleen tärkeitä asioita ja olla oma itsensä tai kokea olevansa hyväksytty juuri sellaisena kuin on, ei suhdetta kannata enää jatkaa.

– Joskus menee jopa 20 vuotta ennen kuin ihminen tajuaa eläneensä jonkun toisen käsikirjoituksen mukaan, seksuaaliterapeutti kertoo.

Parisuhde voi hyvin silloin kun molemmat ovat yksilöitä, erillisiä ihmisiä, jotka haluavat elää yhdessä.

Lue myös:

Kommentoi »