Narsisti pitää itseään muita parempana ja syyttää toisia ihmisiä ongelmistaan. Hänellä ei ole kykyä empatiaan, eikä hän häpeä tekojaan. Narsistin omatunto ei kolkuta, vaan hän pystyy kääntämään kaikki asiat päälaelleen ja saa ihmiset uskomaan, että vika on aina muissa.
Narsistin mielestä hänen omat saavutuksensa ja ongelmansa ovat aina merkittävämpiä ja mahtavampia kuin muiden. Hän suhtautuu elämään negatiivisesti ja onnistuu aina löytämään asioista huonoja puolia. Elämä on narsistille yhtä kilpailua, ja hän tuntee usein kateutta. Narsisti on myös yliherkkä loukkaantumaan ja ottamaan itseensä.
Lue myös: Sinä, minä, psykopaatti
Narsistinen henkilö kaipaa ja tarvitsee jatkuvaa ihailua ja huomioita muilta ihmisiltä. Tämä johtuu heikosta itsetunnosta, joka on usein seurausta lapsuudesta. Liian heikko tai puuttuva vuorovaikutussuhde äitiin tai muuhun huolehtijaan on aiheuttanut sen, että narsisti hakee huomiota ja hyväksyntää aikuisiällä.
Narsistin puolisona
Puolisona narsisti on manipuloiva. Hän pyrkii hyötymään kumppanistaan, joko taloudellisesti tai henkisesti. Kumppani on narsistille ikään kuin esine, johon hänellä on rajaton käyttöoikeus ja jonka todellisilla haluilla, mielipiteillä ja tunteilla ei ole hänelle mitään merkitystä.
Narsistinen henkilö voi kieltää puolisonsa menot, ja estää näin tätä menemästä harrastuksiinsa sekä tapaamasta ystäviään ja perhettään. Narsisti on yltiöpäisen mustasukkainen.
Toisaalta narsisti voi tarjota kumppanilleen ihania hetkiä, toisaalta taas mitätöidä tämän itseisarvon kokonaan; narsisti käyttää parisuhteessaan henkistä ja fyysistä väkivaltaa, kiristämistä ja alistamista. Hän kokee oikeutetuksi haukkua puolisoaan ja kontrolloida tämän elämää. Narsistista yksinkertaisesti oikein on se, mikä häntä milloinkin palvelee.
Lue myös: Sanat voivat vahingoittaa
Seksiäkin on oltava silloin, kun narsisti sitä haluaa. Seksuaalinen kanssakäyminen on narsistille vallankäytön väline, jolla hän voi osoittaa paremmuuttaan ja voimakkuuttaan myös vällyjen välissä.
Narsisti perheen päänä
Kotioloissa narsistin voisi sanoa olevan eräänlainen diktaattori, joka toiminnallaan hallitsee muiden perheenjäsenten elämää. Narsistin kotona leijuu negatiivisuuden, epätoivon ja uhkan tunteita sekä sietämätöntä pahaa oloa.
Narsisti voi olla sosiaalisesti hyvinkin älykäs, minkä vuoksi hän osaa toimia sosiaalisissa tilanteissa tilanteiden vaatimalla tavalla. Tämän vuoksi narsistia voidaankin kuvailla kodin ulkopuolella vieraiden ihmisten silmin hyväksi tyypiksi, hurmaavaksi ja hauskaksi.
Lue myös: Pane hanttiin kiusaajalle!
Kotiolot ovat kuitenkin narsistin kontrolloimassa perheessä jotain aivan muuta. Vieraille ihmisille narsisti luo kulissin idyllisestä perhe-elämästä, vaikka todellisuudessa tämä perhe-elämä voi olla perheenjäsenille yhtä helvettiä.
Lapset ovat narsistille usein vain keino pitää puoliso kiinni suhteessa ja näin alistaa tämä itsestään riippuvaiseksi. Narsisti on siis perhettä moittiva ja alistava perheenpää, jolla on kova tarve hallita sitä.
Narsistin uhrina
Narsisti tarvitsee rinnalleen itseään jollakin tavalla heikomman ihmisen, jotta voi olla varma, että tämä arvostaa ja kunnioittaa häntä. Hän hurmaa uhrinsa antamalla tälle aluksi rajatonta huomiota saaden tämän tuntemaan itsensä ainutlaatuiseksi ja erityiseksi sekä kiinnostavaksi ja ihanaksi.
Suhteen alussa narsisti siis antaa uhrilleen samaa, mitä myöhemmin vaatii itselleen.
Narsisti ei arvosta uhriaan. Silti hän on riippuvainen uhristaan ja tämän itseensä kohdistuvasta ihailusta ja tuesta. Narsisti tarvitsee jonkun pönkittämään omaa olemassaoloaan.
Lue myös: Mitä tehdä, kun äiti haukkuu ja juoruilee?
Narsistin tavoite on tehdä uhri itsestään riippuvaiseksi ja tuhota tämän tahto ja minuus sekä alistaa uhri narsistin mielen ja tarpeiden mukaiseksi. Kuitenkin loputon määrä turhia toiveita ja uskoa sekä aina uusia pettymyksiä ja nöyryytyksiä ajaa uhrin jatkuvaan stressitilaan ja kuluttaa tämän loppuun.
Uhrin itsetunto romuttuu, kun tilaa henkiseen kasvuun ei ole. Jatkuva varpaillaanolo, syyllisyydentunne ja narsistin ”pelin” lukeminen aiheuttavat sen, että narsistin uhri kokee narsistin ”omistavan” hänet.
Kuinka erota narsistista?
Narsistisesta henkilöstä eroaminen ja suhteesta lähteminen voi olla ylivoimaiseksi koettu ponnistus. Sitä hankaloittaa narsistin jatkuva uhrin mielen manipulointi, jota narsisti harjoittaa sitä kiihkeämmin mitä enemmän irtautumisyrityksiä ja uhrin taholta huomaa.
Narsisti voi erouhan alla alkaa vannoa rakkautta ja halukkuuttaan muuttua. Hän saattaa myös pommittaa puolisoaan viesteillä ja uhkailla tätä esimerkiksi itsemurhalla. Puolison eroaikeet aiheuttavat usein myös väkivaltaisuuden lisääntymistä narsistin kohdalla.
Lue myös: Holhoavat appivanhemmat
Narsisti jättää pysyvät arvet
Narsisti saa uhrinsa uskomaan, ettei tällä ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin elää hänen kanssaan. Uhri joutuu elämään umpikujassa, joka on todellisuudessa vain narsistin luoma illuusio; kuplan voi puhkaista, mutta se ei välttämättä onnistu ilman ulkopuolista apua.
Lue myös: Tunnistatko manipuloinnin?
Narsisti itse ei koe tarvitsevansa apua, sillä hänellä ei omasta mielestään ole ongelmia. Näin ollen avun hakeminen voi tuntua narsistin uhrille vaikealta. Apua olisi kuitenkin haettava, jotta toipumisprosessi voisi alkaa pikimmiten.
Narsistin uhriksi joutuminen jättää ikuiset arvet, mikä vaikeuttaa uhria luottamasta enää uusiin, tuleviin kumppaneihin.
Heljän tarina: Varjosta valoon
Heljä, 32, meni naimisiin narsistin kanssa lyhyen seurustelujakson jälkeen ja sai tämän kanssa kaksi lasta.
– Suhteen alussa mies oli mitä ihanin ja olin täydellisen onnellinen, kun olin löytänyt miehen joka rakasti, ymmärsi ja otti minut huomioon kaikessa. Sukulaiset ja ystävätkin ihastelivat miestä ja sitä, kuinka fiksu ja filmaattinen seuramies tämä oli.
– Aika pian kuitenkin huomasin, että miehessäni oli jotain vialla, en vain silloin vielä tiennyt mistä oli kysymys. Muiden ihmisten läsnä ollessa hän oli aivan eri ihminen kuin silloin, kun olimme kaksin. Kaksin ollessamme alkoi sättiminen, ja miehen mielestä en tajunnut saati osannut mitään.
Heljä kertoo suhteessaan ilmenneen ensisijaisesti juuri henkistä väkivaltaa, mutta suhteen loppupuolella myös fyysistä väkivaltaa alkoi ilmetä. Heljä haki eroa viiden avioliittovuoden jälkeen. Tällöin kysymys lapsista nousi myös esille.
– Liittomme aikana lapset eivät olleet puolisolleni tärkeitä, ja minä olin se, joka huolehti heistä. Mieheni rooli oli toimia kotona pomon roolissa; hän määräsi mitä tehtiin ja miten tehtiin. Erotilanteessa lapsista muodostui kuitenkin yht’äkkiä pelinappuloita ja mieheni mielestä hän oli se, joka lapsia oli hoivannut.
Oletko umpikujassa suhteessa narsistin kanssa? Apua voi hakea esimerkiksi netistä, Narsistien uhrien tuki ry:n kotisivuilta osoitteesta http://www.narsistienuhrientuki.info/ .
Lähde: Välipakka, Tuija & Lehtosaari, Arja: Sata tapaa tappaa sielu – Narsismin uhrit kertovat (Ajatus Kirjat 2007)