Kauneus & Terveys

Holhoavat appivanhemmat

Sinikka Savander

Seksuaali-, parisuhde- ja perheterapeutti

Sinikka Savander

Kysymys:

Olen 32-vuotias naimisissa oleva kahden lapsen äiti. Haluaisin saada mielipiteesi asiaan, joka on askarruttanut minua. Mieheni perhe on hyvin kiinteä, siihen kuuluu vanhempien lisäksi myös muita sisaruksia. Yhteistä kaikkien mieheni sisarusten puolisoilla on se, että he, kuten siis minäkin, ovat hyvin ulkopuolisia mieheni lapsuudenperheeseen nähden. Kuulostaa hullulta, mutta se korostuu, kun yhteydenpito on niin tiivistä.

Mieheni vanhemmat opastavat edelleen hyvin voimakkaalla puuttumisella jo keski-ikäisiä lapsiaan ja heidän perheitään: ammatit, asuinpaikat, ylipäätään kaikki lasten elämässä tapahtuva olisi mielellään heidän valvonnassaan. Jos joku tekee ratkaisuja elämässään niin sanotusti omin päin, koko kyseinen perhe saa tuntea vihat päällään. Ja tätä ikävää naljailua ja huomauttelua jatkuu ja jatkuu loputtomiin.

Näennäisesti kaikki tulevat toimeen hyvin, mutta pinnan alla kuohuu. Jos joku lasten puolisoista on joskus sanonut vastaan appivanhemmilleen, he ovat itkien ja äärimmäisen surullisina ottaneet asian käsiteltäväksi oman lapsensa tai jopa kaikkien lastensa kanssa. Olipa anoppi kerran huomauttanut vävylleen, että sinä tässä häviät, meidän perhe ei anna periksi. Ilkeää naljailua kuulee lähes joka tapaamiskerralla. Lastenlasten kasvatuksessa he ovat mestareita, ja sen saavat vanhemmat kuulla. Olen itse vähentänyt yhteydenpitoa mieheni vanhempiin, koska koen heidän kanssaan seurustelun hyvin ahdistavaksi.

Minulla on hyvät ja lämpimät välit omiin vanhempiini ja sisariini, enkä koskaan ole joutunut heidän kanssa noin ikäviin tilanteisiin, ei myöskään mieheni. Pystyn mieheni kanssa ajoittain keskustelemaan asiasta, ja hän ymmärtää mutta ei uskalla asettua vanhempiaan vastaan. En minäkään halua vanhemmille ihmisille sanoa pahasti mutta en myöskään suostu heidän mielenilmaustensa kohteeksi. Tässä lienee tarpeellista kehittää omaa aikuisuutta ja olla välittämättä appivanhempien joka asiaan puuttumisesta vai minkä luulisit tähän auttavan?

Näytä vastaus

Vastaus:

Kirjettäsi lukiessani tulin surulliseksi. Miten paljon kehityspotentiaalia, voimavaroja ja aitoa läheisyyttä meneekään tuossa hukkaan! Viisainta tosiaan on olla itse aikuinen, itsenäinen ja toimia sen mukaisesti. Joko jättää kommentit ja puuttumiset noteeraamatta tai todeta, että kysymyksessä on teidän oma perheenne, josta täysi-ikäisinä aikuisina pystytte ottamaan vastuun. Voi myös todeta, että lapset eivät koskaan voi tehdä täysin vanhempiensa mielen mukaan, koska he ovat erillisiä, itsenäisiä yksilöitä. Jonkinlainen aikuisuuden mitta on, miten kestää tehdä jotakin omasta mielestä oikeaa, vaikka tietää vanhempien olevan sitä vastaan. Se on tietenkin myös vanhempien kypsyyskoe olla toitottamatta kantaansa joka asiaan.

Vanhemmuus on melkoinen taitolaji. Miten 20 vuodessa pystyy vähitellen siirtämään lapsen sylistään riittävän etäälle ja luottamaan tämän kykyihin selviytyä? Kuinka voi antaa lapsen yrittää omasta mielestä hölmöjäkin temppuja menemättä väliin neuvomaan, jotta lapsi löytäisi oman tiensä? Ensin lapsi on täysin vanhemman varassa, hän ei pysy edes hengissä ilman äidinhoivaa. Ja he ovat molemmat toisilleen koko elämä ja maailma. Mutta vanhemman tehtävä on tehdä itsensä vähitellen tarpeettomaksi. Lapsen tulee myös saada voittaa vanhempansa. Vanhemmat ovat ikään kuin raketin laukaisualusta. Toisaalta heidän pitää olla myöhemminkin käytettävissä, jos lapsi kysyy tai tarvitsee, mutta lapsen ehdoilla. Onnistunutta vanhemmuutta on mielestäni se, että lapsi siirtää saamansa hoivan seuraavaan sukupolveen.

Miten vanhempana pystyy siirtymään keskipisteestä sivuun ja päästämään irti? Näkemään, että kasvatus on tuottanut hedelmää tarvitsematta jatkuvasti kontrolloida kaikkea? Pelätäänkö tässä oman elämän tyhjyyttä ilman lapsia, paetaanko kaksinolon riskejä? Voisi olla ihanaakin saada luopua vastuusta, hellittää otetta ja alkaa laiskotella.

Mielenkiintoinen ilmiö tuo kiinteä perhe. Mikä on se voima, joka saa lapset vaikenemaan. Toisaalta, millä oikeudella anoppi katsoo olevansa yhtä kuin meidän perhe? Miten ovat lasten puolisovalinnat sujuneet? Pitävätkö puolestaan nämä ulkopuoliset sukuun naimakaupan kautta tulleet yhtä?

Erehtymättömyys ja kaikkivoipuus ovat todella rasittavia. Tyrannius seisoo huterilla savijaloilla.

Julkaistu: 24.4.2006

Kysy ja asiantuntijamme vastaavat

Kun lähetät kysymyksen asiantuntijoille, toimitamme ne eteenpäin nimettöminä. Vastauksia julkaistaan Kauneus ja Terveys -lehdessä Klinikka-sivuilla sekä terve.fi:ssä. Kaikkiin kysymyksiin emme valitettavasti voi vastata. Käsittelemme viestiäsi luottamuksellisesti. Poistamme sen 2 kuukautta vastaanottamisen jälkeen. Emme kerää tai säilytä mitään tietoja viestien lähettäjistä.