Tähdet kertovat tälle kuulle

Kuukausihoroskooppi: helmikuu

Rakkautta vai rahaa? Astrologi Markku Mannisen laatima kuukausihoroskooppi ajalle 1.–28.2.2026.

30.1.2026 Voi hyvin

oinaan kuukausihoroskooppi

Oinas 21.3.–20.4.

Painotus on ensin riennoissa ja osallistumisessa, ystäväpiirin yhteishanke voi kantaa koko jakson ajan. Kuukauden puolivälissä sosiaalisuus vähenee. Edessä on parivuotinen motivaatioon, jaksamiseen ja uuden sivun kääntämiseen liittyvä henkinen inventaario.

Helmikuu ei ole tunteellisinta aikaa. Parisuhde toimii yhteisen tekemisen ja kulttuurin merkeissä. 19.–21.2. on sielua koskettavia käänteitä, joita voisi juhlistaa.

Huhtikuisten vire varsinkin tiimityössä on hyvä. Maaliskuisilla alkaa aika, joka saa miettimään työn merkitystä itselle. Nuoremmat voivat lähteä uranousuun, yli viisikymppiset saattavat miettiä vaihtoehtoja nykyiselle toimeentulolle.

Ajan viisari Saturnus siirtyy oinaaseen 14.2. tehden heistä pariksi vuodeksi uusien virtausten ja vaikutteiden agentteja. Tammikuun lopulla oinaaseen siirtyi myös kosmista inspiraatiota hallitseva Neptunus. Maaliskuisille on luvassa lähivuosiksi erikoisia ja tärkeitä käänteitä.

Lue lisää oinaan luonteesta

härän kuukausihoroskooppi

Härkä 21.4.–21.5.

Tammikuussa alkanut kulmikkuus tasoittuu hieman, mutta miesten kanssa voi edelleen olla erimielisyyksiä. 17.–21.5. syntyneillä alkaa vappuun saakka kestävä uudistumisvaiheen finaali.

Härkien herkempi ja tunteellisempi puoli ei nyt pääse esiin. Työn ja arjen kuormittavuus vaatii palautumiseen omaa aikaa ja rauhaa. Jakson jälkipuolella projektit ystävättärien ja tytärten kanssa tuovat iloa. Antoisinta on 22.–24.2.

Töissä on jännitteitä. Jos on esihenkilö, joutuu jyräämään asioita eteenpäin, jos on alainen, saa kokea hiostusta. Toukokuun puolivälissä syntyneiden mitta voi tulla täyteen, ja heillä saattaa olla edessään muutosten kevät, joka purkaa jopa vuosikymmenien paineita.

Härät ovat tasaisen ihmisen maineessa, mutta jos heidän pyhimpiä arvojaan eli ravintotottumuksia, rahan käyttöä tai autoilua loukataan, tuloksena saattaa olla raivostuminen. Nyt kun Mars on suorakulmassa härän sektoriin, aiheet ovat erittäin räjähdysherkkiä.   

Lue lisää härän luonteesta

kaksosten kuukausihoroskooppi

Kaksoset 22.5.–21.6.

Energinen ja kepeä tunnelma siivittää menoa niin vapaalla kuin töissäkin. Jakson ensimmäinen kolmannes on alkuvuoden mukavinta aikaa. Sen jälkeen ilmaantuu pientä arkista stressiä, joka johtunee yhteydenpidon ongelmista.

Jo tammikuulla alkanut myötäle tunne-elämässä ja suhteissa jatkuu helmikuun puoliväliin, ja sen jälkeenkin kaikenlainen aktiivisuus toimii. Ajankohtaan sopisi talviloma after ski -tunnelmineen.

Kokeilunhaluiset työihmiset ovat hyvässä vireessä. Jakson alkupuolella ideat saavat kannatusta ja työpaikan jännitteet väistyvät kaksosten viehätysvoimalla. Kuukauden loppupuolella kesäkuisten vaivaton ja tehokas ote voi tuoda lisää vastuuta ja sen myötä tuloja.

Kaksosten mieli liikkuu valon nopeudella. Nyt kun Merkurius tekee kaloista suorakulmaa kaksosiin, näiden hermot voivat kiristyä hitaampitahtisten selittäessä näkemyksiään. ”Tajusin jo" ja ”Tarkoitat siis, että...” ovat kaksosilla ahkerassa käytössä.

Lue lisää kaksosen luonteesta

ravun kuukausihoroskooppi

Rapu 22.6.–22.7.

Jakson alku on melko tasapaksua aikaa, mutta ennen kuukauden puoliväliä tunne- ja seuraelämä vilkastuvat. Kulttuuri, kahvit ystävätärten kanssa ja kodin kaunistaminen piristävät elämää.

Parisuhteessa ja seuraelämässä aika on alkuvuoden antoisinta. Tunnelmat ovat kiintoisasti sekä intiimejä että ympäristöön avautuvia. Aikaan sopisi teatterielämys, ravintolaillallinen tai pieni matka mukavaan kohteeseen.

Rapujen vahvuudet – tarkkasilmäisyys ja ongelmien hoitaminen herkällä otteella – ovat työelämässä valtteja. Kiukuttelevat kollegat rauhoittuvat, kireä esihenkilö rentoutuu ja tunnelmat pehmenevät, kun rapu tuo kahvihuoneeseen itse leivottuja pullia.

Jupiter kiertää tähtimerkit 12 vuodessa. Nyt kun se on kesäkuun loppuun asti ravussa, näillä kesälapsilla on tilaisuus saada suuria oivalluksia sekä itsestään että siitä, kuinka elää täydesti ja aidosti. Tästä voi seurata elämäntapamuutos ja uudenlaisia luovuuden muotoja.

Lue lisää ravun luonteesta

leijonan kuukausihoroskooppi

Leijona 23.7.–23.8.

Leijonat kaipaavat sosiaalisia välienselvittelyjä, jotka karsivat viilentyneitä tuttavuussuhteita, mutta saattavat parantaa parisuhdetta. Epäselvyydet kaikkoavat helmikuun tuulten puhaltaessa. Arkiasioissa on syytä malttaa mielensä.

Tunneihmisinä leijonat ovat kotikentällään, kun suhdetta todella eletään. Ja nyt sitä eletään tunneskaalan ääripäissä. Alkujaksolla vallitsee lempeys, loppupuolella puhdistetaan ilmapiiriä. Jokin kohtaaminen saattaa viedä sinkuilta jalat alta.

Työpaikka voi olla veitsenterällä, koska merkille tyypillinen yhdenvertaisuuden tavoite on vahvoilla. Titteleitä ei kumarrella: jos esihenkilö on väärässä, tämä saa kuulla sen. Tilanne koskee elokuisia, koska heinäkuiset ovat jo tästä tulikokeestaan selvinneet.

Leijonat eivät aina tunne sanattomia sääntöjä, vaan saattavat tahtomattaan käyttäytyä niin, että muut saavat syytä ihmettelyyn. Etenkin nyt tällaista voi tapahtua, sillä ärhäkkä Mars tekee oppositiota leijonaan.

Lue lisää leijonan luonteesta

neitsyen kuukausihoroskooppi

Neitsyt 24.8.–22.9.

Jakso tarjoaa monenlaisia kontakteja. Ammatilliset ja harrastuksiin liittyvät palaverit ovat hyödyllisiä ja antoisia.

Tunne-elämä on hauskalla tavalla yllättävää. Odotettavissa on huomionosoituksia, ehkä kukkien kielellä ilmaistuna. Elokuisten jalat pysyvät maassa paremmin kuin syyskuisten, joilla aikaan voi liittyä laajempi elämänmuutos, esimerkiksi muutto.

Neitsyet ovat valikoivia vuorovaikuttajia, jotka keskittyvät yhteen ongelmaan kerrallaan. Nyt pulmia näyttää töissä hetkittäin kasautuvan. Järjestelmälliset merkin edustajat eivät pidä hoputtamisesta, mutta jotenkin sumasta pitää selviytyä. Vaikka delegointi ei ole luontaista, nyt se kannattaa.

Neitsyt-merkkiä hallitseva Merkurius tekee oppositiota omaan merkkiinsä. Todellisuus on neitsyille palapeli, mutta nyt osat ovat hermostuttavasti sekaisin. Mielenrauhaa kannattaa hakea esimerkiksi pienellä happihyppelyllä, jonka jälkeen voi ottaa asian kerrallaan. 

Lue lisää neitsyen luonteesta

vaa'an kuukausihoroskooppi

Vaaka 23.9.–22.10.

Jakso on vauhdikas ja alkupuolella myös mukavan sosiaalinen. Myös koneet ja tekniikka liittyvät jollain tavalla aikaan. Kuukauden jälkipuolella joku saattaa kaivata lohduttavaa olkapäätä.

Alkuvuoden lennokkaimmat taivaanmerkit tukevat suhdehakuisia, ja kokonaisuutena suhde-elämä näyttää varsin mukavalta. Helmikuun alkupuoli tarjoaa tilaisuuksia kahdenkeskisiin hetkiin ja nautiskeluun. Jälkipuolella korostuvat yhdessä toimiminen ja mielenkiintoinen ajatustenvaihto.

Työkuviot näyttävät hyvältä, varsinkin jos töissä saa olla oma itsensä ja välillä on mahdollisuus vaihtaa maisemaa asioita hoitaessa. Uusien ihmisten tapaaminen lisää työniloa. Tuntosarvet kannattaa pitää herkkinä pienillekin signaaleille, joilla kollegat viestivät työpaikan asioista.

Kun vaa’at ovat tasapainossa, asioita tapahtuu pakottomasti kuin itsestään. Tällainen on mahdollista nyt, kun Merkurius, Venus ja Mars ovat harmonisessa kulmassa vaa’an sektoriin. 

Lue lisää vaa'an luonteesta

skorpionin kuukausihoroskooppi

Skorpioni 23.10.–22.11.

Naisten kanssa tunnelmat ovat lämpimät varsinkin jakson jälkipuolella. Miesten kanssa etenkin marraskuisilla on rosoisia äkkikäänteitä koko kuukauden ajan.

Kun lempeyden ja kovuuden symbolit ovat samaan aikaan aktiivisina, syntyy arvaamattomia tilanteita ja edessä on tunne-elämän draamaa. Jakson alkupuolen kireät tunnelmat pehmenevät helmikuun edetessä.

Töissä sujuu muuten varsin mukavasti, mutta esiin saattaa nousta yhteisön jännitteitä. Suorapuheisena skorpionit voivat lausua ääneen kipeitäkin faktoja, mistä voi seurata ilmaa puhdistavia käänteitä tai toisessa tapauksessa työpaikan vaihto. Varsinkin 15.11. jälkeen syntyneet antavat palaa.

Skorpionien elämäntunto on voimakkaimmillaan ääritilanteissa. Tyypillinen kova paikka liittyy suhteen alkuun tai loppuun. Sitä tuntee elävänsä, kun kuulee rakkaudentunnuksia tai lusikat menevät jakoon. Mars tekee nyt suorakulmaa skorpioniin, joten totuudenhetkiä voi olla luvassa.

Lue lisää skorpionin luonteesta

jousimiehen kuukausihoroskooppi

Jousimies 23.11.–21.12.

Kanssakäymisen ja asioiden hoitamisen voimakas korostus voi näkyä perheen tai suvun piirissä tai naapuruston yhteishankkeena. Myös viestintä on vahvasti esillä: ehkä oma suorasukainen mielipide herättää laajempaa keskustelua.

Helmikuu ei suosi säästöliekillä olevaa suhde-elämää, mutta parisidettä voi vahvistaa esimerkiksi yhteisellä talvilomalla. Tunnekokemuksia antavat suuret elementit: luonto, maisemat ja tähtitaivas.

Työkuviot ovat jakson alussa varsin suotuisat. Viestintä korostuu ja energiataso on sopivan korkealla. Helmikuun edetessä tulee pistemäisesti kuormitusta ja pieniä epäselvyyksiä siitä, mikä tehtävä kenellekin kuuluu, mutta asiat ratkeavat yksi kerrallaan. Loppujakson antimista joulukuiset nauttivat marraskuisia enemmän.

Merkin hallitsija Jupiter on suhdealueella, mutta katveessa. Tämä voi ilmetä niin, että kumppanista paljastuu jotain tähän asti salassa pysynyttä. Symboliikkaan voi liittyä myös perintö.  

Lue lisää jousimiehen luonteesta

kauriin kuukausihoroskooppi

Kauris 22.12.–20.1.

Arjen tasolla jakso on harmiton, mutta jokin talousasia saattaa vaatia napakkaa päätöstä. Kuukauden puolivälin jälkeen sosiaalisuus lisääntyy. Joulun aikoihin syntyneillä on alkamassa henkisen tilityksen aika, johon liittyy oman elämän suunnan ja sisällön miettiminen.

Kauriit ovat suhde-elämässään herrankukkarossa. Juhlat ja perinteet sopivat aikaan kuin myös itsekseen tunnelmointi musiikin ja muun kulttuurin kautta. Kohtaamiset lähiympäristössä ja lähipiirissä lämmittävät sielua.

Jouluviikolla syntyneillä melkein vuoden kestävät pohdinnat liittyvät myös toimeentuloon. Muilla on melko tasainen ja tuottelias jakso, jonka painopiste on niin työpaikan kuin omissakin raha-asioissa.

Kauriita hallitsee Saturnus, joka ravistelee jokaista tähtimerkkiä seitsemän vuoden välein. Nyt tämä ajan hammas pureutuu kauriiden elämään. Aikansa eläneet asiat ja tavat alkavat tympiä, mutta ei ole helppoa myöntää itselle, että tapojen on muututtava.

Lue lisää kauriin luonteesta

vesimiehen kuukausihoroskooppi

Vesimies 21.1.–18.2.

Hetkittäin jopa raju voimajakso innostaa uusiin aluevaltauksiin ja rajanvetoihin. Vesimiehet ovat tosissaan.

Tunne-elämä on tapetilla ja ehkä myös katossa, koska vuoden tärkein voima-aalto antaa potkua myös suhdealueelle. Alkujaksolla lempeät tunnelmat aaltoilevat siellä, missä vesimiehet liikkuvat. Merkin edustajat ovat ympäristöstään ammentavia, mutta mukaan mahtuu myös kumppani tai sellaiseksi pyrkivä.

Töissä menee joko todella hyvin tai varsin rosoisesti. Kyse on siitä, sopiiko monipuolisena, kokeilunhaluisena ja suorapuheisena työyhteisöön. Jos sopii, voi asema parantua ja sen myötä tulla uutta sananvaltaa. Jos ei sovi, voi edessä olla uuden toimen etsintä.

Vesimieheksi ei synnytä, vaan tullaan mielenmuutoksen kautta: Ensin vesimiehet miettivät, mitä naapurit heistä ajattelevat. Myöhemmin he pohtivat, mitä itse ajattelevat naapureistaan. Nyt kun Mars on vesimiehessä, on monilla mahdollisuus kokea muutos ajattelutavassaan.

Lue lisää vesimiehen luonteesta

kalojen kuukausihoroskooppi

Kalat 19.2.–20.3.

Erittäin vilkas aika voi tuoda elämään uusia tuttavuuksia harrastusten, työkuvioiden tai jopa romantiikan merkeissä. Viestittelystä saattaa seurata hyvää palautetta ja uusia mahdollisuuksia. On alkamassa moneen vuoteen antoisin kevät.

Jakson aikana kalat ovat hyvin pidettyjä heistä huokuvan sympatian ja lempeyden takia. Parisuhde kukoistaa ja juhlimisen arvoisia kohokohtia on 17.–19.2. Auvoa kestää maaliskuulle, jolloin se saa toiminnallista jatkoa.

Työmotivaatiota rasittanut seitsenvuotiskriisi loppuu. Henkisesti uudistuneena monipuoliset osaajat solahtavat luontevasti työpaikan muutosten virtaan. Jakso toimii hyvin rutiineissa, mutta varsinkin maaliskuun alkupuolella syntyneille voi häämöttää uranousua.

Kaloissa liikkuvat Merkurius ja Venus suosivat parveilutaipumusta. Kaikenlaisiin ihmisiin tutustuminen on helppoa ja vaisto hoputtaa hätiin, kun joku tarvitsee apua. Kalat ovat enemmän empaattisia kuin tunteellisia. 

Lue lisää kalojen luonteesta

Haluatko tietää, mitä tähdet kertovat sinulle juuri tänään? Katso päiväkohtainen horoskooppi tästä!

Entä, mitä onkaan edessä tällä viikolla? Katso viikkohoroskooppi tästä!

Katso myös nämä

Uusimmat

Tilaa Kaikki hyvinvoinnista -uutiskirje

Kirjeen tilaamalla saat kerran viikossa inspiroivia hyvinvointivinkkejä. Luvassa huippuhyviä treeniohjeita, hyödyllisiä terveysjuttuja ja apua mielen hyvinvointiin.

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt