Keskikesä tuottaa mystisiä yksilöitä. Ulkomaailman värien, äänien ja muiden aistimusten ja havaintojen vyöry avartaa vastasyntyneen sisäistä maailmaa yhtä äärettömäksi kuin ulkoinen maailma on. Eräässä antiikin tarinassa krapu oli pyhän lähteen vaalija. Lähde oli pohjaton, joten rapukaan ei tiennyt, mitä kaikkea siinä on.
Kravut huomaavat kaiken, mistä syystä heistä saisi loistavia poliiseja, mutta tarkoista aisteista on hyötyä myös huushollin tai oman yrityksen pyörittämisessä. Kissaemon tavoin rapumammakin nukkuu silmät ja korvat auki, havahtuen pienimpäänkin häiriöön. Hoivavietti voi kanavoitua majapaikan tai ravintolan asiakkaista huolehtimiseen, mutta myös hoitoalalla on paljon rapuja – mukaanlukien vaihtoehtoiset hoidot.
Kaiken pohjalla on kuitenkin oman olemassaolon pohjaton mysteeri, jonka sulattelu vaatii myös omaa aikaa. Välillä ravusta tuntuu siltä, ettei kukaan ymmärrä häntä, välillä taas rapu on luontevasti tilansa keskipiste. Itsetuntemusta auttaa omakuvien tekeminen. Kauan ennen selfie-kulttuuria ravut kuten Rembrandt, Schjerfbeck ja Kahlo maalasivat yhteensä satoja omiakuvia. Eivät korostakseen omaa erinomaisuuttaan, vaan nähdäkseen, miten muut heidät näkevät.
Rapu on naiselle helpompi merkki kuin miehelle. Voi jopa sanoa, että isän tyttönä rapunainen saa molempien sukupuolten voimakkaimmat ominaisuudet. Miehelle on päivien lyheneminen merkki siitä, että oman egon pitää tehdä tilaa rakkaudelle.
