Kuukausihoroskooppi: joulukuu
Rakkautta vai rahaa? Astrologi Markku Mannisen laatima kuukausihoroskooppi ajalle 1.–31.12.2025.


Oinas 21.3.–20.4.
Marraskuussa vaikuttaneiden aktiivisten taivaanmerkkien teho voimistuu. Painotus ulkomaiden, kulttuurin ja liikunnan suunnalla on vahvin ensimmäisen kahden viikon ajan. Sen jälkeen energisyys tasoittuu ja tilalle tulee nautiskelua, shoppailua ja yhteisöllisyyttä.
Suhdealue on lämmin, ja sidettä voi entisestään vahvistaa yhteisellä tekemisellä. Jos jaksoon saa sisällytettyä matkan, symboliikka toteutuu täysin. Myös juhlapyhien vietto ulkomailla sopii kuvaan. Tunnelmat tasoittuvat hieman jakson edetessä.
Töissä on erittäin tehokas ote. Aika on parasta itsellisille yrittäjille, mutta palkallisena työyhteisössäkin viihtyy, kunhan saa käyttää hoksottimiaan. Kouluttautuminen tai jokin ulkomaille vievä polku voi tulla ajankohtaiseksi.
Oinaita hallitsee maskuliininen Mars. Nyt kun Mars on vahvoilla, moni oinas voi keksiä haluavansa tekniselle alalle tai miehisenä pidettyyn ammattiin. Ensi vuonna tulimerkkiin siirtyvä Jupiter tukee tällaisia suunnitelmia.


Härkä 21.4.–21.5.
Jakson alkupuolella huolimattomuudesta tai unohtelusta voi aiheutua stressaavia seurauksia. Meno paranee kuukauden puolivälissä ja juhlakauden järjestelyt hoituvat luontevalla tehokkuudella. Joulupäivästä alkaa nautinnollinen neliviikkoinen.
Tunne-elämä on ensin pari viikkoa hieman jännitteistä, koska jokin yhteishankkeeseen liittyvä kysymys vaatii perinpohjaista selvittelyä. Tunnelma kevenee ja lämpenee sopivasti aattoiltana. Uuden vuoden vastaanotto näyttää jo lähes riehakkaalta.
Töissä joulukuu alkaa sarjalla ärsytyksiä, joita aiheuttavat kuulematta jääneet keskustelut ja kadonneet viestit. Tilanne paranee kuukauden puolivälin jälkeen, mutta kunnolla hommat lähtevät rullaamaan vasta joulusta alkaen.
Härkiä ohjaa kaikessa sisäinen pakko. Mitä vahvempi luonne, sitä selvempi elämänpolku. Jakson alku testaa kärsivällisyyttä, mutta jälkipuolella Marsin mennessä maamerkkiin elämänpolku kirkastuu ja sitä on helpompi askeltaa määrätietoisesti.


Kaksoset 22.5.–21.6.
Kaksoset ovat tärkeiden tapahtumien polttopisteessä. Vaihe testaa sisukkuutta, uskoa omiin arvoihin ja sanavalmiutta. Ajan kevenemistä on luvassa 15.12., ja loppujakso tuntuukin lähes lomalta.
Vahva painotus suhdealueella jatkuu kuukauden puoliväliin. Intohimot, tunteet ja suorasukainen ajatustenvaihto vaativat nykyisen tai alkamassa olevan suhteen pelisääntöjen selvittämistä. Lopputulema valkenee joulunpyhinä.
Töissä on vaarana sotkeutua kiistoihin jännitteiden etsiessä purkautumisreittiä. Tämä koskee myös sosiaalista mediaa. Vaara menee ohi parissa viikossa, mutta loppujaksokaan ei ole kaikkein auvoisinta aikaa. Alkava vuosi lupaa parempaa.
Kaksosia painetaan jakson alussa selkä seinää vasten, mutta peruslujana he selviävät. Eri asia on se, keiden kanssa sukset menevät lopullisesti ristiin. Ilmiön takana on harvinainen kuvio – Merkuriuksen, Venuksen ja Marsin oppositio kaksosten sektoriin. Tilanne väistyy ennen vuodenvaihdetta.


Rapu 22.6.–22.7.
Nyt kannattaa keskittyä vain kaikkein tärkeimpiin asioihin, koska muuten hermot kiristyvät. Välillä on myös hyvä vetäytyä kokonaan sivuun. Jakso sujuu sitä paremmin, mitä vähemmän haalii itselleen tehtäviä.
Rapu on ääriyksilöllinen merkki, joka voi syvällisten muutosten kautta avautua suhteiden suuntaan. Loppuvuoden melko konstikkaat kuviot korostavat suhdealuetta, mutta eivät harmonisesti. Tunne-elämä on altis purkauksille, joihin toisen osapuolen on parhaansa mukaan sopeuduttava.
Työelämä on antoisaa, jos siinä saa muuttaa maailmaa näköisekseen. Joulukuussa se on vaikeaa, koska vain heinäkuun puolivälissä syntyneillä on yleistä myötätuulta. Muut joutuvat sopeutumaan työyhteisön tunnelmien pyörteilyyn.
Ravuilla on tarve omaan rauhaan, ja koti on ulkoinen suojakuori. Aina kun Mars osuu ravun sektoriin, ulkomaailma horjuttaa tätä rauhaa. 15.12. Mars alkaa tehdä oppositiota rapuun, ja siitä kuuden viikon ajan yksityisyyden suojelu on tärkeää.


Leijona 23.7.–23.8.
Taivaanmerkit nostavat elämänsykkeen korkealle. Työ, asiointi, juhlamieli ja fyysinen tehokkuus ovat reilusti plussalla, tosin aktiivisuus tasoittuu hieman joulun lähestyessä. Luvassa on antoisia tunnelmia ja ehkä uusi intohimokin, kuten aktiivinen harrastus.
Tunne-elämään sisältyy suosiollisuutta, kiihkeyttä ja tunteikkuutta. Heinäkuisilla on tasaisen lempeää, mutta joillakin elokuisilla muutoshalun kuohut saavat aikaan romanttista draamaa.
Ihannetyössään leijonat ovat ihmisten ja tilanteiden yhteensovittajia. Nyt menee hyvin ja tuloksia syntyy, sillä vakuuttavuus ja kyky lukea toisten mielialoja toimivat. Värähtelyt tasaantuvat juhlapyhien alkaessa, jolloin voi vetäytyä lepäämään.
Leijonat ammentavat suhteista, ja ensivaikutelma on heille tärkeä. Piirre korostuu nyt merkittävästi, koska sosiaaliset planeetat Merkurius, Venus ja Mars ovat harmonisesti toisessa tulimerkissä. Ensisilmäys voi luoda uuden ystävyyden tai kumppanuuden.


Neitsyt 24.8.–22.9.
Jakson alkupuoli kuormittaa. Asioidenhoito voi olla stressaavaa, koska viestit ja asiakirjat eivät aina mene perille. Joulun lähestyessä meno muuttuu seesteisemmäksi ja huumorikin palaa elämään.
Kuormittavuustekijät koskevat myös tunteita, eivätkä paineet tue harmonista tunne-elämää. Joulukuun jälkipuoli on tasaisempaa ja uudenvuoden lähestyessä tunne-elämässä nousee lämpöaalto. Vuodenvaihteesta voi odottaa hyvin mukavaa.
Neitsyet pyrkivät työssään optimoimaan laadun ja tehokkuuden. Alkujaksolla kiireet voivat pakottaa tinkimään laadusta, mikä saa hermot kiristymään. Suuri helpotus koittaa 15.12., ja sen jälkeen sujuu paljon paremmin.
Neitsyt-merkkiset ovat kiinnostuneita ihmisistä ja erityisesti näiden ongelmista ja paheista. Kun ennustusjakson stressivaihe loppuu, merkin edustajien sosiaalinen intuitio on Marsin sijainnin ansiosta terävimmillään. Mars myös nostaa miehet kiinnostavimmiksi kohteiksi.


Vaaka 23.9.–22.10.
Viestinnän, asioinnin ja kaupankäynnin sektorissa on harvinainen painotus. Jokin kulttuurikokemus voi sykähdyttää aivan erityisesti. Lennokkaat ajatukset voivat innostaa kirjoittamaan niitä muistiin.
Jakso ei ole kovin tunteikas. Vaa’at ovat menevällä tuulella, ja ystävien tapaamiset menevät parisuhteen edelle. Tanssi ja ravintolaillalliset sopivat ajan symboliikkaan. Seuraavaa tunteiden lämpöaaltoa on odotettava ensi vuoden puolelle.
Joulukuu on erinomaisen hedelmällinen työhön liittyville yhteydenpidoille ja neuvotteluille. Jokin uusi tekniikka voi tuoda helpotusta asioidenhoitoon. Lokakuun puolivälissä syntyneiden kannattaa varoa liian suuriin urakoihin ryhtymistä.
Vaakojen elämä on kiinni valinnoista ja sopimuksista. Mars ja Venus voivat nyt innostaa uuden seuran etsintään. Kontakti-ikkuna on auki melkein jouluun asti. Uuden tuttavuuden kanssa kannattaa tavata ainakin kolmesti, koska kolmas kerta toden sanoo.


Skorpioni 23.10.–22.11.
Vuoden viimeisen jakson ennuste näyttää hieman vaisulta. Jokin järjestely vaatii päättäväisyyttä ja kaventaa elämänpiiriä. Aluksi korostuvat talousasiat, mutta jälkipuolella heräävän sosiaalisuuden myötä naapureiden ja lähisukulaisten kanssa voi olla mukavaa yhdessäoloa.
Syksyn tunnekylläisyys loppuu ja vain 15.–22.11. syntyneiden symboliikka viittaa suhdealueelle. Muilla jakso on varsin arkinen talouden ollessa päällimmäisenä. Tunnelmat alkavat muuttua suloisemmiksi jouluaaton jälkeen.
Työn alue on toimivin ja palkitsevin, ja raha korostuu voimakkaasti myös siinä. Marraskuussa syntyneet voivat luoda uusia yhteyksiä aina kaukomaita myöten. Aihepiiri hiljenee juhlakauden alkaessa.
Skorpionit syntyvät selkä talven kylmyyttä vasten. Tämä kertautuu aina, kun nämä syvät tunneihmiset ovat pakkoraossa. On helppoa tehdä päätös, kun vaihtoehtoja ei ole. Loppuvuoden välttämättömät päätökset liittyvät todennäköisesti työhön ja asumiseen.
Lue lisää skorpionin luonteesta


Jousimies 23.11.–21.12.
Tärkeä voimajakso päättyy 15.12., mutta sosiaalinen alue pysyy vilkkaana joulunpyhiin asti. Edessä on tienhaaraa, jossa vanha saa väistyä uusien tavoitteiden noustessa esiin. Tämä koskee varsinkin joulunalusviikolla syntyneitä.
Suhdekeskeisillä tai vahvasti tunteella elävillä jakso voi sisältää intohimoja. Muille joulukuu tarjoaa lähinnä yhteisöllistä intoa osallistua myyjäisiin tai markkinoille. Pyhien vietto jossain kaukana sopisi kaikilla ajan symboliikkaan.
Työalue on vahvasti esillä. Koska aloitekyky ja piirien laajentamishalu on korostunut eikä itsehillintä ole vahvimmillaan, työn toivoisi tarjoavan vapautta ja vaihtelua. Muuten seinät voivat alkaa kaatua päälle. Meno rauhoittuu jouluksi.
Jousimiehet ovat innostujia, ja sen seurauksena voi olla opiskelupaikka, ulkomaanmatka, uusi ammatti tai suuri henkinen muutos. Nyt arkiplaneettojen vaikutuksesta johonkin uuteen asiaan tempautuminen on erittäin todennäköistä.
Lue lisää jousimiehen luonteesta


Kauris 22.12.–20.1.
Jakson alkupuoli on melko vaatimaton, mutta 15.12. alkaa aloitekykyä ruokkiva voimavaihe. Joulunpyhinä on vuorossa tunteita nostattava lämpöaalto, ja loppujakso näyttää hyvin mukavalta.
Romantiikan tähti nousee joulun jälkeen, kun alkujakson yhdentekevä aika on väistynyt. Suhdehakuisten elämään voi tulla jopa poltetta, ja kiihkeä aalto voi lietsoa rikkomaan suhteen rutiineja. Sinkut saattavat kohdata sen oikean.
15.12. alkava energinen kuusiviikkoinen nostaa työn ja toiminnan vahvasti esiin. Kauriit saavat miettiä, mitä tehdä kolminkertaisella energiallaan. Ainakin joulusiivoukset ja muut juhlapyhien valmistelut hoituvat käden käänteessä.
Mars menee kauriiseen 15.12. Joitakin se saattaa innostaa suuren riskin ottamiseen. Mieleen voi tulla vanhoista elämäntavoista luopuminen, totaalinen ammatinvaihto tai jokin muu, lähipiiriäkin hämmästyttävä muutos. Kohtaloon luottavat ajattelevat: käyköön niin kuin käy, se on oikein.


Vesimies 21.1.–18.2.
Joulukuusta tulee sitä antoisampi, mitä enemmän liikkuu turuilla ja toreilla. Jos meneminen ei kiinnosta, jakson tunnelmat voivat tukea musiikkiharrastusta, joka on merkin edustajille perusjuttua.
Liikunnalliset matkat kumppanin kanssa ja muut aktiviteetit ovat jakson alkupuolella antoisia. Kuukauden tunnehuippu osuu joulua edeltäviin päiviin ja jouluaattoon. Seuraelämä kukoistaa, jos jouluna on väkeä koolla.
Vesimiehet ovat yleensä parhaimmillaan viestinnässä ja tiedottamisessa, ja jakson painopiste on juuri niissä. Ainakin jouluntoivotuksia lähtee suuntaan ja toiseenkin. Toisaalta, jos työpaikan oloista on jotain vakavaa sanottavaa, sille voisi olla nyt hyvä hetki.
Muutoksen käynnistäjät ovat usein vesimiehiä. Heidän päätöksensä saavat muut pohtimaan, pitäisikö tehdä samoin. Samalla tavalla heidän keksintönsä tai aloitteensa voivat nousta esiin. Uranuksen ansiosta tämä piirre korostuu nyt helmikuun puolivälissä syntyneillä.
Lue lisää vesimiehen luonteesta


Kalat 19.2.–20.3.
Jos jakson alkupuoli kuormittaa ja stressaa eri elämänalueilla, on jälkipuoli sitäkin seurallisempi ja seesteisempi. Taitekohta on kuukauden puoliväli. Tunnelmahuippu alkaa joulupäivästä.
Kuukauden alkupuolella asioiden ärsyttäessä kaloissa nousee esiin piikikäs puoli. Paineet kuitenkin väistyvät joulun lähestyessä ja tilalle tulee romantiikkaa sekä halua luoda juhlaan sadunomaisia puitteita.
Särmikkyys ja suorasukaisuus vaikuttavat myös töissä. Tilanteen tasaannuttua työvire ei ole siltikään parhaimmillaan ja pyhien vapaat tulevat tarpeeseen. Maaliskuissa on monia, jotka suunnittelevat työpaikan vaihtoa. Varsinaisen muutoksen aika voi olla vuodenvaihteen jälkeen.
Kalojen tärkeimmät ominaisuudet ovat mielikuvitus ja huumori. Niillä selviää elämässä. Joulukuu ja vuodenvaihde suosivat maaliskuisia. Käytännössä se ilmenee niin, että he vain sattuvat paikalle juuri silloin, kun tarvitaan hauskaa ja näkemyksellistä ihmistä.
