Terve.fi

Liikuntaa terveydeksi ja lääkkeeksi - Syöpätaudit

Liikuntaa terveydeksi ja lääkkeeksi - Syöpätaudit
Lisääntyvän näytön perusteella liikunnasta saattaa olla hyötyä myös monien muiden syöpien ehkäisyssä ja kuntoutuksessa. Lue lisää.
Julkaistu 1.6.2017

Seuraavassa tarkastellaan erityisesti paksusuolen ja rintasyöpää, koska liikunta pienentää erityisesti näiden syöpien riskiä. Liikunnasta on hyötyä myös näiden syöpien hoidossa ja kuntoutuksessa.

Lisääntyvän näytön perusteella liikunnasta saattaa olla hyötyä myös monien muiden syöpien ehkäisyssä ja kuntoutuksessa.

Syöpä on ryhmä eri elimissä olevia tauteja, joissa kaikissa solut jakautuvat hallitsemattomasti ja tuhoavat sijaintielimen soluja ja toimintoja. Useissa syöpämuodoissa muutokset leviävät muihin kudoksiin aiheuttaen etäpesäkkeitä eli metastaaseja. Useimpien syöpien ennuste on parantunut voimakkaasti. Syöpä ei enää ole kohtalo läheskään samassa määrin kuin aikaisemmin.

Syöpiin sairastuvuus lisääntyy iän mukana. Miehet sairastuvat syöpiin naisia useammin. Nykyisin miesten uusista syövistä yleisin on eturauhasen eli prostatan syöpä ja naisilla rintasyöpä. Sekä miehillä että naisilla paksusuolen syöpä on yleistymässä.

Eri syöpien syyt, eteneminen ja ennuste vaihtelevat suuresti. Joidenkin syöpämuotojen ilmenemiseen vaikuttavat perinnölliset tekijät varsin voimakkaasti. Ylivoimaisesti suurin osa syövistä johtuu kuitenkin elintavoista ja ympäristötekijöistä. Asiantuntijoiden arvioiden mukaan jopa noin puolet syövistä on periaatteessa ehkäistävissä.

Kansainväliset syöpäjärjestöt ovat antaneet seuraavat elintapoja koskevat suositukset syöpien ehkäisemiseksi:

  • tupakoimattomuus,
  • painon säilyttäminen terveellä alueella,
  • liikuntaa vähintään noin puoli tuntia joka päivä,
  • istumisen ja muun paikallaan olon rajoittaminen,
  • erilaisten hedelmien, vihannesten, kokojyvätuotteiden ja palkokasvien runsas käyttö,
  • sokeroitujen juomien ja pienessä tilavuudessa runsaasti energiaa sisältävien ruokien välttäminen,
  • punaisen (naudan, sian, lampaan) lihan rajoitettu käyttö ja lihavalmisteiden käytön välttäminen,
  • alkoholia miehille korkeintaan 2 annosta ja naisilla korkeintaan 1 annos päivässä,
  • suolaisten ruokien välttäminen
  • eikä ravintolisiä syövän ehkäisemiseksi.

Nämä suositukset pätevät myös syövästä toipuville henkilöille hoitojen jälkeen.

Paksusuolen syöpä

Paksusuolen eli colon- (sisältää myös peräsuolen eli rectumin) syöpä todetaan usein syöpä sattumalta, kun selvitetään vatsan alueen oireita.

Oireina voi esiintyä ripulia tai ummetusta, näitä vaihtelevasti, vatsan alueen kipuja ja kouristuksia, kaasun muodostusta tai tunnetta, ettei suoli tyhjene täysin.

Kasvain voi aiheuttaa verenvuotoa, joka värjää ulosteen tummaksi tai mustaksi tai veri voi sellaisenaan näkyä ulosteessa. Pitkään jatkuva verenvuoto suoleen voi aiheuttaa anemiaa ja sen oireina mm. väsymistä ja hengenahdistusta ruumiillisessa rasituksessa. Muina yleisoireina voi ilmetä uupumusta, ruokahalun huononemista ja tahatonta laihtumista.

Liikunta ja paksusuolen syöpä

Väestöryhmien seurantatutkimuksissa kohtalaisesti tai voimakkaasti kuormittavaa kestävyysliikuntaa 30 – 60 minuuttia jokseenkin päivittäin toteuttaneilla henkilöillä paksusuolen syövän ilmaantumisen riski on ollut keskimäärin 14 – 20 % pienempi kuin vähän liikkuneilla henkilöillä.

Paksusuolen syövän riskin pienentämiseksi kohtalaisesti kuormittavaa liikuntaa tulee siis olla noin kaksinkertainen määrä terveysliikunnan perussuositukseen verrattuna. Syövän riski pienenee edelleen liikunnan määrän ja kuormittavuuden kasvaessa.

Kevyen liikunnan suojaavasta vaikutuksesta on epätietoisuutta.

Riskiä pienentää sekä vapaa-ajan että työn fyysinen aktiivisuus.

Liikunta pienentää syöpäriskiä painosta riippumatta.

Miehillä liikunnan vaikutus on jonkin verran suurempi kuin naisilla.

Yksilöllisesti laaditut liikuntaohjelmat ovat olleet toteuttamiskelpoisia ja turvallisia.

Ne ovat parantaneet syöpää sairastavien henkilöiden kestävyyttä, lihasvoimaa, jaksamista, toimintakykyä, mielialaa, elämänlaatua ja ennustetta. Liikuntaharjoittelu on vähentänyt sairauden ja sen hoidon aiheuttamia oireita, liikkuvuuden rajoituksia, uupumusta, masennusta, ahdistuneisuutta ja lihomista.

Liikunnalla on merkitystä myös paksusuolen syövän ennusteelle. Liikuntaan osallistuneilla henkilöillä on ollut parempi elossa säilymisen ennuste kuin liikuntaan osallistumattomilla. Suurempi liikunnan määrän on liittynyt parempaan ennusteeseen.

Rintasyöpä

Rintasyövän ensimmäiset merkit ovat usein rintaan kehittyvä kyhmy tai muutokset rinnan muodossa, ihossa tai nännissä. Osalla sairastuneista esiintyy pistelyä rinnan alueella ja nännistä voi vuotaa eritettä. Joskus rintasyövän ensimmäinen merkki on etäpesäkkeen aiheuttama kyhmy kainalossa. Oireettomassa vaiheessa rintasyöpä voidaan todeta luotettavasti mammografian eli rinnan röntgenkuvauksen avulla.

Rintasyövän ennuste on nykyisin varsin hyvä erityisesti verrattuna monien muiden syöpien ennusteeseen. Lähes yhdeksän kymmenestä rintasyöpäpotilaasta on elossa viiden vuoden kuluttua sairauden toteamisesta.

Rintasyövän ehkäisemisen keskeinen keino on välttää tai korjata vaikutettavissa olevia riskitekijöitä, ensisijaisesti epäterveitä elintapoja.

Naisilla, jotka ovat noudattaneet kansainvälisten syöpäjärjestöjen antamia suosituksia syövän ehkäisystä (terveen painon säilyttäminen, säännöllinen liikunta, korkeintaan kohtalainen alkoholin käyttö ja terveellinen ravinto), rintasyövän ilmeneminen on ollut noin 20 % pienempi kuin naisilla, jotka eivät ole noudattaneet näitä suosituksia.

Elintapojen rintasyövän riskiä pienentävät ja suurentavat vaikutukset ovat suurimmat nuorilla naisilla vaihdevuosiin asti.

Mahdollisessa estrogeenin käytössä on tärkeää noudattaa asiantuntijajärjestöjen antamia suosituksia ja lääkärin ohjeita.

Liikunta ja rintasyöpä

Liikunta pienentää rintasyövän riskiä kaikissa elämän vaiheissa.

Rintasyövän riskin kannalta liikunta on erityisen suositeltavaa murrosiässä ja sen jälkeisinä vuosina sekä kuukautisten loppumisen jälkeen.

Väestötutkimuksissa menopaussin jälkeen kehittyvän rintasyövän riski on ollut 20 – 40 % pienempi naisilla, jotka ovat toteuttaneet vähintään kohtalaisesti kuormittavaa kestävyysliikuntaa 30 – 60 minuuttia jokseenkin päivittäin, verrattuna vähän liikkuneisiin naisiin. Rintasyöpää tehokkaasti ehkäisevän liikunnan määrän tulee siis olla 4 – 7 tuntia viikossa eli noin kaksinkertainen terveysliikunnan perussuositukseen verrattuna.

Osassa tutkimuksista riski on pienentynyt edelleen liikunnan määrän ja kuormittavuuden suurentuessa.

Kevyen liikunnan suojaavasta vaikutuksesta on epätietoisuutta.

Yksilöllisesti laaditut liikuntaohjelmat ovat parantaneet osallistujien kestävyyttä, voimaa, jaksamista, toimintakykyä, mielialaa ja elämänlaatua.

Liikunta voi myös vähentää sairauden, sen aiheuttaman inaktiivisuuden ja sen hoitojen aiheuttamia oireita, turvotuksia, luuston heikentymistä, liikkuvuuden rajoituksia, uupumusta, masennusta, ahdistuneisuutta ja lihomista.

Liikunta saattaa myös parantaa rintasyöpään sairastuneiden naisten ennustetta.

Näiden tietojen perusteella yksilöllisesti laaditun ja asiantuntevasti opastetun liikuntaohjelman tarjoamista tulisi pitää osana rintasyöpää sairastavien henkilöiden hyvää hoitoa ja kuntoutusta.

Lisäksi tulostettavat ohjeet:

Kommentoi »